Oppiminen

Kudelman tärkeimpiä tehtäviä on auttaa kokonaisvaltaisesti suuntautuvia opiskelijoita ja tutkijoita oppimaan ja toimimaan yhdessä.

Kudelman jäsenistössä on vasta opintojensa alkuvaiheissa olevia, opinnoissaan pitemmälle edenneitä ja jo väitelleitä. Uskomme, että tutkiminen ja oppiminen ovat loppujen lopuksi vain kaksi nimeä samalle asialle. Kudelmassa me kaikki olemme tutkijoita ja oppijoita.

Kudelmassa toimii opinnäytetyöryhmiä, joissa kandidaatin- tai maisterintutkielmiaan taikka väitöskirjojaan tekevät opiskelijat ja tutkijat ohjaavat ja saavat ohjausta toisiltaan. Myös verkostossa tehtävä tutkimus tehdään yhdessä erivaiheisten oppijoiden kanssa. Meille on tärkeää korostaa, että jokaisen oppijan opinnäyte ja mahdollinen tutkimuspolku on yksilöllinen.

Toimintamuodot