Heli on eläinten fysioterapian dosentti, ja johtaa tutkimusryhmä FaunaFysiota. Hän on pohjakoulutukseltaan ihmisten fysioterapeutti, sittemmin erikoistunut eläinten fysioterapiaan, ja suorittanut myös alan Master of Science tutkinnon. Hän on väitellyt v. 2015 fysioterapeuttisten tutkimusmenetelmien validoinnista sekä uuden arviointimenetelmän kehittämisetä polvisairaille koirille. Tutkimustyössään Heli on erityisen kiinnostunut sairaiden eläinten fysioterapiaan liittyvistä aiheista -riippumatta eläimen lajista tai sairauden tyypistä. Tutkimustyönsä lisäksi hän työskentelee sekä kliinisenä että ohjaavana opettajana Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa, Kliinisen Hevos- ja Pieneläinlääketieteen osastolla.

Heli Hyytiäisen yhteystiedot ja tutkimusprofiili

Anna on eläinfysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti. Hän on suorittanut eläinfysioterapian MSc tutkinnon ja väitellyt 2018 välilevytyrän vaikutuksista koirien selkälihaksiin. Anna työskentelee osa-aikaisesti Yliopistollisen eläinsairaalan fysioterapeuttina sekä osa-aikaisesti tutkimustyössä, missä hän tutkii agility urheilun kuormitusta koirilla sekä selkälihasten rakennetta selkäkipuisilla mäyräkoirilla. Annan erityisen mielenkiinnon kohteet ovat neurologiset pieneläinpotilaat, akuutit hevospotilaat sekä urheilevat eläimet.

Anna Boströmin yhteystiedot ja tutkimusprofiili

Heini on hevossairauksien erikoiseläinlääkäri ja eläinlääketieteen tohtori. Hän väitteli vuonna 2020 hevosen astmaan ja hengitystiesairauksien diagnostiikkaan liittyvästä aiheesta. Heini työskentelee tutkijatohtorina eläinten hengityselinfysioterapiaan ja korkeavirtaushappihoitoon liittyvässä projektissa ja tekee myös hevospraktiikkaa tutkimustyönsä ohella.

Heini Rossin yhteystiedot ja tutkimusprofiili

Nina on hevossairauksien erikoiseläinlääkäri ja tekee väitöskirjatutkimustaan varsojen motorisesta kehittymisestä niiden ensimmäisten elinviikkojen aikana. Tutkimustyönsä ohella Nina työskentelee Hyvinkään Hevossairaalassa sekä päivystäjänä Yliopistollisessa Hevossairaalassa.

Anna-Maija on eläinlääkäri, joka on hoitanut etupäässä pieneläimiä yli 20 vuoden ajan mutta työskennellyt myös hevosten parissa. Hän on erityisen kiinnostunut sisätaudeista ja kuntoutuksesta. Anna-Maijan väitöskirjatutkimus selvittää fysioterapian ja korkeavirtaushappihoidon vaikutusta akuutisti sekä kroonisesti hengityselinsairaiden varsojen ja koirien oireisiin. Tutkimustyönsä ohella hän työskentelee yksityisellä pieneläinlääkäriasemalla ja harrastaa hevosia.

Kami on diagnostiseen kuvantamiseen perehtynyt eläinlääkäri, joka on vuonna 2021 aloittanut väitöskirjaprojektinsa ja tutkimusuransa koirien luuston pes varus -kasvuhäiriön parissa. Tutkimustyön lisäksi hän työskentelee Yliopistollisen Eläinsairaalassa diagnostisen kuvantamisen yksikössä.

Annica on eläinlääkäri ja työskentelee kiertävänä hevospraktikkona talleilla. Hän on tehnyt myös erikoistumisjaksoja Yliopistollisessa Hevossairaalassa ja säännöllistä yhteistyötä Porvoon Hevosklinikan kanssa. Väitöskirjaansa varten hän tutkii varsojen kognitiivista kehitystä sekä neurologisesti sairaiden pikkuvarsojen kehitystä terveisiin verrattuna. Varsatutkimuksessa yhdistyy Annican kiinnostus hevosten käyttäytymiseen ja kliininen hevoslääketiede. Annican väitöskirjatutkimusta tehdään yhteistyössä Eläinten Hyvinvoinnin Tutkimuskeskuksen kanssa.

Hanna on koulutukseltaan eläinlääkäri ja työskentelee päätoimisesti pieneläinten akuutti- ja tehohoidon alalla. Hanna toimii Yliopistollisessa Eläinsairaalassa pieneläinsairauksiin erikoistuvana eläinlääkärinä sekä tohtorikoulutettavana. Väitöskirjatutkimuksen aiheena on kondrodystrofisten koirien eturaajan kasvuhäiriö. Hannan väitöskirjatutkimusta tehdään yhteistyössä tutkimusryhmä PetBonen kanssa

Leena Inkilä on eläinlääketieteen lisensiaatti. Opiskeluaikana hän on työskennellyt tutkimusavustajana ja nyt Leena tekee väitöskirjaa agilityn fyysisistä vaatimuksista koirilla. Leenan väitöskirjatutkimusta tehdään yhteistyössä tutkimusryhmä PetBonen kanssa.

Karoliina on valmistunut eläinlääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 2009 ja pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäriksi 2018. Tällä hetkellä Karoliina työskentelee Eläinsairaala Vettorissa Raisiossa keskittyen ensisijaisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksiin ja kirurgiaan. Karoliinan väitöskirjatutkimuksen aiheena on shetlanninlammaskoirien pinnallisen varvaskoukistajajänteen luksaatio. Karoliinan väitöskirjatutkimusta tehdään yhteistyössä tutkimusryhmä PetBonen kanssa.

Jenni on pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, joka tutkii väitöskirjatutkimuksessaan kanien nivelrikkoon liittyvää kipua. Tutkimustyönsä lisäksi hän työskentelee sairaalaeläinlääkärinä Evidensia Tammistossa. Erityisinä mielenkiinnon kohteina ovat lemmikkien akuutti- ja tehohoidon lisäksi eksoottisten lemmikkien, erityisesti kanien sairaudet ja hoito. Jennin väitöskirjatutkimusta tehdään yhteistyössä tutkimusryhmä PetBonen kanssa.

Heidi on valmistunut eläinlääketieteen lisensiaatiksi 2019 Helsingin yliopistosta. Hän tekee tutkimustyön ohella pieneläinpraktiikka, jossa kissojen ja koirien lisäksi hoitaa myös paljon kaneja ja pieniä jyrsijöitä. Erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat kanien terveys sekä kuntouttavat hoidot mm. nivelrikkopotilailla. Väitöskirjatutkimuksen aiheena on terveiden kanien nivelten liikelaajuudet sekä kanien aktiivisuus. Heidin väitöskirjatutkimusta tehdään yhteistyössä tutkimusryhmä PetBonen kanssa.