Tutkimusryhmän johtajan, taito- ja taideaineiden didaktiikan professori Heikki Ruismäen (MO, PkO, FT, dosentti) tutkimuksen ja kiinnostuksen kohteinani ovat olleet mm. luokanopettaja- ja musiikinopettajakoulutus, musiikkia opettavan opettajan työolot ja hyvinvointi sekä musiikkiteknologia. Tarkastelun kohteena ovat olleet myös avoimet oppimisympäristöt, pedagoginen aineenhallinta sekä arvioinnin problematiikka perus- ja jatkokoulutuksessa. Viimeaikaiset tutkimukseni ovat keskittyneet laajemmin taito- ja taideaineiden alueille (musiikki-, liikunta-, draama- sekä kuvataidekasvatus), erityisesti opiskelijoiden käsityksiin ja kokemuksiin varhais-, koulu- ja aikuisiän taito- ja taidekasvatuksesta. Myös yrittäjyyskasvatus on ollut tutkimuskohteenani.

Taito- ja taideaineiden tutkielma– sekä tohtoriseminaarit ovat keskiössä opetuksessani sekä vapaa säestys ja sointumerkeistä soitto niin Helsingin yliopistossa kuin myös eri puolilla Suomea opettamissani kesäyliopistoissa. Professorin (Oulun yliopisto 1993-2003 sekä Helsingin yliopisto 2003 alkaen) työurallani olen ohjannut mm. kymmeniä väitöskirjoja, toiminut vastaväittäjänä sekä lukuisten väitöskirjojen esitarkastajana. Taito- ja taideaineiden tutkielmia olen ohjannut noin 400. Tieteellisiä julkaisuja erilaisissa vertaisarvioiduissa journaaleissa ja kirjoissa yli 200.

Vuodesta 1982 alkaen Ossi Autio (KM, TAO, LO, KT, dosentti) on työskennellyt peruskoulun ala- ja yläasteella sekä ammatillisessa koulutuksessa teknisen työn opettajana. Vuodesta 1989 hän on toiminut teknisen työn didaktiikan lehtorina Helsingin yliopistossa. Hänen päätutkimuskohteitaan ovat oppilaiden tekniset valmiudet, motivaatio sekä luova ongelmaratkaisu teknologiakasvatuksssa.

Jelena Davidova is a professor at Daugavpils University, Latvia, author of two monographs and more than 150 scientific articles, Editor-in-chief of the International Scientific Journal “Problems in Music Pedagogy”. Her research focuses on music teacher pedagogical activity, the development of musical abilities, psychological and pedagogical aspects of development of coordination between 6-8 year old children’s musical hearing and vocal apparatus.

Yliopistonlehtori Lenita Hietasen (Dosentti, Jyväskylän yliopisto: yrittäjyyskasvatus, FT, FM) tutkimusintressi on pääosin kohdistunut yrittäjyyskasvatuksen ja toisaalta musiikkikasvatuksen kehittämiseen. Hietanen lähestyy yksilön kasvua, oppimista, opettamista ja opettajuutta musiikkikasvatuksen, kasvatustieteen ja yrittäjyyskasvatuksen tieteenaloilla erityisesti eri ikäkausien sekä koulutusasteiden muodostaman jatkumon näkökulmasta. Viimeisimpiä tutkimuksen painotuksia ovat olleet blended learning -järjestelyiden ja yleisesti teknologian tuoma mahdollinen lisäarvo musiikkikasvatukseen sekä yhteisopettajuuden mahdollisuudet ja haasteet etäopetuksessa. Opetustyön lisäksi Hietasen tutkimuksellisia intressejä tukevat hänen kansalliset ja kansainväliset verkostot sekä yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Minna Huotilainen (kognitiotieteen dosentti, TkT) on kasvatustieteen professori. Hänen tutkimusmenetelmänsä on aivotutkimus ja hän tutkii erityisesti musiikin mutta myös muiden taito- ja taideaineiden vaikutusta oppimiseen niin oppimisen sisältönä, menetelmänä kuin erillisenä harrastuksenakin. Hänen tutkimuksensa ovat osoittaneet mm. jo ennen syntymää tapahtuvaa melodioiden oppimista, lasten omaehtoisen musiikillisen toiminnan, muskarissa käymisen ja soittimen soittoharrastuksen myönteisiä vaikutuksia lasten kognition kehitykselle sekä laulamisen myönteisiä vaikutuksia kuulovammaisten lasten kielelliseen kehitykseen. Huotilainen on innostunut monitieteisestä tutkimusotteesta.

 professori, Itä-Suomen yliopisto

Hannah Kaihovirta (Dosentti, FT, TaM) on yli 20 vuotta toiminut taiteilijana, taidekasvattajana ja tutkijana koulujen taideintegrointikokeiluissa. Kaihovirta on yli kymmenen vuotta toiminut opettajankouluttajana Åbo Akademissa vastaten kuvataidekasvatuksen ja kuvataiteen didaktiikan opinnoista sekä vierailevana tutkijana Trondheimin yliopiston NAFOL hankkeessa ja opettajakoulutuksessa.

2017 hän siirtyi Helsingin yliopiston ruotsinkielisen opettajankoulutuksen ohjelmaan, jossa hän vastaa luokanopettajakoulutuksen ja varhaiskasvatuksen taito- ja taideaineiden opetuksesta ja kehittämistyöstä. Hänen tutkimusintressinsä on kohdistunut taidepainotteisiin oppimisympäristöihin, nykytaidekasvatuksellisen metodin ja teorian kehitystyöhön sekä practice-based tutkimukseen. Viimeisimmät julkaisut käsittelevät ohjaustyötä, kestävän kehityksen kertomuksia eri oppimisympäristöissä, rihmastollisen oppimiskäsityksen kokeiluja taiteen keinoin, sekä kehollisen ja materialistisen ontologian olemusta nykytaiteen ja taidekasvatuksen maastossa. 

professori, Estonian Academy of Music and Theatre

Anna-Liisa Kyhälä on liikunnan didaktiikan yliopisto-opettaja varhaiskasvatuksen koulutuksessa. Koulutukseltaan hän on liikunnanopettaja (LitM), luokanopettaja ja jatko-opiskelija.

Projektit: Päiväkotilasten fyysinen aktiivisuus ja siihen yhteydessä olevat tekijät ( väitöskirja), Orientaatioprojekti (varhaiskasvatuksen tutkimus- ja kehittämisprojekti)

 Avainsanat: varhaiskasvatus, kiihtyvyysanturi, fyysinen aktiivisuus, suositukset

professori, Turun yliopisto

Sharon Lierse (PhD, Charles Darwin University, Melbourne)) is a lecturer, researcher and musician. She has lectured and supervised in Australia and Asia. Her research focuses on arts education and excellence in education from a systemic and intercultural perspective. She has researched instrumental music pedagogy in the private music studio, music pedagogies, the performing arts in Asia, online learning, and curriculum and assessment. Her research into excellence in education and educational systems has used thematic analysis and a grounded theory approach where she has looked at the links between educational excellence and the role of the arts, culture, equality and empathy.  

Nigel Marshall is a Senior Lecturer in Music Psychology at the University of Sussex, UK. His two main research interests are in the effects of using music within the contexts of care; namely in hospitals, in care facilities, in hospice care and especially with those individuals living with dementia. His research explores the effects of music from the perspective of music psychology rather than music therapy and he has an equal interest in the negative and positive effects of music. His second area of interest explores how gender attitudes towards musical style and instruments develop in very young children. He is equally happy working with either quantitative. qualitative or mixed methods research approaches. 

associated professor, University of Tallinn

Aleksi Ojala (MuT, KM) on musiikkikasvattaja, opettajankouluttaja, tutkija, oppikirjailija, lauluntekijä  ja muusikko. Ojala on toiminut yhtäjaksoisesti musiikin opettajana peruskoulussa, lukiossa tai yliopistossa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänellä  on ollut levytyssopimus suomen suurimman levy-yhtiön kanssa ja useita hänen tekemiään kappaleita on päätynyt valtakunnallisten radiokanavien soittolistojen kärkeen. Tutkijana Ojala on julkaissut kasvainvälisissä journaaleissa vertaisarvioituja, musiikin oppimista käsitteleviä tieteellisiä artikkeleita. Ojala on pitänyt kymmeniä presentaatioita ja työpajoja niin suomessa kuin ulkomaillakin. Hänet on myös kutsuttu lukuisiin paneeleihin ja symposiumeihin keskustelemaan musiikinoppimisen ajankohtaisista kysymyksistä. Ojala kuuluu kuusihenkiseen komiteaan, joka johtaa ISME:n (International Society for Music Education) populaarimusiikkikasvatuksen intressiryhmän toimintaa. Tutkijana hän ollut kiinnostunut ennen kaikkea oppijan omaa toimijuutta ja luovuutta edesauttavien työtapojen ja sovellusten kehittämisestä. Hänen uusimmat tutkimusintressini liittyvät musiikin arviointiin, lisätyn todellisuuden mahdollisuuksien kartoittamiseen taidekasvatuksessa, sekä kestävyyskasvatukseen. Ojala onkin affiloitunut kasvatustieteen tiedekunnan lisäksi myös Helsingin yliopiston Kestävyystieteen intituuttiin (HELSUS).

Juha Ojala (dosentti, FT, MuM, Master of Music) on Taideyliopiston Sibelius-Akatemian klassisen musiikin osaston DocMus-tohtorikoulun esittävän säveltaiteen tutkimuksen ma. professori, ja on sitä ennen toiminut yli 20 vuoden ajan opettajankouluttajana Oulun yliopiston musiikin aineenopettajakoulutuksessa mm. musiikkikasvatuksen professorin ja musiikin yliopistonlehtorin toimissa. Taiteellisen toimintansa lisäksi hänellä on laaja opetuskokemus musiikin parissa mm. musiikki- ja soitinpedagogiikan, musiikinteorian ja -historian sekä musiikkiteknologian, -kulttuurien ja -psykologian alueilla. Hänen väitöstutkimuksensa (HY, 2009) käsitteli sävellysprosessin teoriaa, ja nykyiset tutkimusjuonteet kulkevat mm. musiikin oppimisen ja arvioinnin, esittämisen ja säveltämisen sekä – tutkimuskenttää systemaattisesti yhdistävänä tekijänä – musiikin merkitysten parissa.

Martti Raevaara on professorina Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Taiteen laitoksella. Professuurin tutkimus- ja opetusalana on kuvataiteen verkko-opetus ja arviointi. Raevaaran työ kohdistuu tulevaisuuden oppimiseen ja opetukseen, erityisesti uusien ja innovatiivisten ratkaisujen kehittämiseen oppimistilojen ja -ympäristöjen, pedagogiikan, teknologian ja oppimisyhteisöjen lähestymistapoja yhdistämällä. Raevaara toimii kuvataidekasvatuksen koulutusohjelman johtajana (2015-2019) ja Taiteen laitoksen varajohtajana, ja väliaikaisena laitoksen johtajana (2019-2020). Hän on/on ollut jäsenenä useissa kansallisissa ja kansainvälisissä ohjaus- ja johtoryhmissä sekä kehittämisprojekteissa liittyen erityisesti opettajankoulutuksen, korkeakouluopetuksen ja uusien koulutusmallien kehittämiseen. Martti Raevaara oli Aalto-yliopiston ensimmäinen opetuksesta vastaava vararehtori (2009-2014) ja veti yliopiston opetuksen ja oppimisen uudistamisprosessin. Tätä ennen hän toimi Taideteollisen korkeakoulun opetuksen vararehtorina (2008-2009) ja verkko-opetukseen perustuneen Virt@ maisteriohjelman johtajana (2001-2010) ja useiden kansallisten ja kansainvälisten verkko-opetushankkeiden vetäjänä. Raevaaralla on pitkä akateeminen työhistoria Taideteollisessa korkeakoulussa, jossa hän toimi vuodesta 1983 alkaen erilaisissa tehtävissä mm. lehtorina, assistenttina, apulaisprofessorina, professorina ja osaston johtajana

Yliopistonlehtori, dosentti (KT, Mus.lic.) Inkeri Ruokonen toimii kasvatustieteiden maisteriohjelman johtajana Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hän on opettajankoulutuksen tutkija ja opetuksen kehittäjä sekä Helsingin yliopiston Opettajien Akatemian jäsen. Inkeri Ruokosen tutkimusaiheet liittyvät musiikki- ja taidekasvatukseen sekä oppimisympäristöihin, erityisesti varhaiskasvatukseen ja esiintulevaan lahjakkuuteen ja luovuuteen. Hän on ohjannut useita jatko-opiskelijoita (5 valmista väitöstutkimusta), toiminut väitöstutkimusten esitarkastajana ja vastaväittäjänä erityisesti taito- ja taidekasvatukseen liittyvissä tutkimuksissa. Inkeri Ruokonen on organisoinut yli kymmenen taidekasvatuksen tieteellistä konferenssia ja julkaissut useita tieteellisiä artikkeleita sekä toimittanut tieteellisiä julkaisuja.

Shen, Tsui-Lien, Ph.D, Professor at Center for General Education, National Formosa University, Taiwan currently, and she was also a visiting scholar at University of Helsinki, Finland and FH Technikum Wien, University of Applied Science, Austria. Her research interests and specialties include: creativity in education, design thinking, curriculum and instruction, instruction design and teaching for creativity. She creates new ideas in teaching for students to develop creative/imaginative thinking and to inspire students’ learning motivation to put creative ideas into prototyping of works. The focus of her publications included books, papers, project reports and patents is on creativity.

Anu Sepp (FT, MuM, KM) on Viron musiikki-ja teatteriakatemian musiikkikasvatuksen dosentti ja toimii Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan post-doc tutkijana. Anu Seppin erityisalana ovat musiikkikasvatus, kuoronjohtaminen ja vokaalipedagogiikka. Hän on toiminut lähes 15 vuotta musiikin aineenopettajien kouluttajana Virossa. Anu Sepp suoritti kasvatustieteen tohtorin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 2014. Hän on sen jälkeen opettanut tuleville varhaiskasvatuksen- ja luokanopettajille musiikin didaktiikkaa tuntiopettajana Helsingin yliopistossa ja musiikin aineenopettajiksi opiskeleville Viron teatteri- ja musiikkiakatemiassa. Hän toimii aktiivisesti kansainvälisissä musiikkikasvatuksen tutkimusryhmissä. Kasvatustietelijänä Anu Seppin tutkimusintresseihin kuuluvat musiikkikasvatus, opetussuunnitelmatutkimus, opettajankoulutus, opettajan pedagoginen ajattelu sekä oppiaineiden integrointi.

Vesa Tuisku, (TaM), toimii musiikkiteknologian yliopisto-opettajana Lapin yliopistossa. Hän on työskennellyt äänisuunnittelijana dokumenttielokuvissa, mediataideprojekteissa sekä luontonäyttelyissä ja säveltänyt musiikkia televisio-, teatteri- ja multimediatuotantoihin. Hänen tutkimusintressinsä kohdistuvat musiikkiteknologiaan, musiikin oppimisympäristöihin ja musiikin ja äänen luovan tuottamisen työkaluihin ja prosesseihin. Viimeisin tutkimus käsittelee henkilökohtaisen mobiililaitteen roolia pop-musiikin sävellysprosessissa.

yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto

professori, vararehtori, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia