Tutkimuksen tavoitteena on tutkia perintö- ja ympäristötekijöiden vaikutusta lasten ja nuorten terveyskäyttäytymiseen. Pääosa rahoituksesta on saatu kansalliselta terveysinstituutilta Yhdysvalloista. Tutkimusta tehdään pitkittäisen geneettisen epidemiologian näkökulmasta huomioiden nuorten normaali kehitys seurannan aikana. Tutkimus aloitettiin kaksosten ollessa 11-12-vuotiaita. Kokonaisuudessaan Kaksosten kehitys ja terveys -tutkimuksessa on mukana noin 5600 vuosina 1983-1987 syntynyttä kaksosta ja noin 5000 heidän vanhempaansa. Kaksosparit muodostuvat poika-poika, tyttö-tyttö ja poika-tyttö -pareista, joista noin kolmannes on identtisiä (monotsygoottisa eli perimältään identtisiä eli samanmunaisia), kolmannes ns. epäidenttisiä (ditsygoottisia eli erimunaisia) samaa sukupuolta olevia ja kolmannes erisukupuolta olevia pareja (eli tyttö-poika ditsygoottipareja). Ditsygoottiset kaksoset ovat perimältään yhtä samankaltaisia kuin sisarukset keskimäärin.
Kaksosille ja heidän vanhemmilleen lähetettiin kyselylomakkeet postitse. Ensimmäisenä lähetettiin perhekyselylomake kaksosten ollessa 11-12-vuotiaita. Seurantakyselyt lähetettiin kaksosille heidän ollessaan 14-vuotiaita, sekä uudestaan kun he olivat saavuttaneet 17,5 vuoden iän. Mukaan otettiin mahdollisuuksien mukaan kaikki Suomessa asuvat kaksoset, jotka asuivat ainakin toisen biologisen vanhempansa kanssa. Neljäs tiedonkeruu tehtiin kun kaksoset täyttivät 22 vuotta.
Kaksosten kehitys ja terveys -tutkimuksen tarjoama aineisto on erittäin monipuolinen nuorten kehityksen ja siihen vaikuttavien tekijöiden tutkimiseen.
Kaksosten kehitys ja terveys -tutkimukseen sisältyy myös syventävä tutkimus, jossa osalle samaan aineistoon kuuluvia kaksosperheitä tehtiin lisäkyselyitä ja haastatteluita. Pääosin osajoukon jäsenet valittiin satunnaisesti. Yhteensä 1035 perhettä valittiin intensiivitutkimusta varten.
Kaikille syventävän otoksen kaksosille tehtiin luokkakaveriarviot ja yksilölliset käyttäytymistestit sisältävät haastattelut kouluissa. Tutkimuksen kaksospareista noin 90% opiskeli samassa luokassa.
Tutkimuksessa saatiin näyttöä siitä että käyttäytymiserot kaksosten ja yksittäisten lapsien välillä olivat varsin pienet ja useimmiten kaksosten eduksi, mm. kaksoset olivat hieman sosiaalisempia kuin muut lapset. Kaksosuus on täten useimmiten etu, eivätkä kaksoset siis ole huonommassa asemassa samanikäisiin yksittäisiin lapsiin verrattuna.
Yhteensä 1852 kaksosta osallistui syventävään haastatteluun 14 vuoden iässä (90% osallistujista). Kaksosten haastattelut kartoittivat tarkemmin alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä, mielialaa ja muuta käyttäytymistä (mm. masennusta, käytöshäiriöitä ja levottomuutta sekä merkkejä syömishäiriöistä). Haastattelut toteutettiin kasvotusten tietokoneavusteisen haastatteluohjelman avulla. Lisäksi tehtiin neuropsykologisia testejä muistin ja tarkkaavaisuuden arvioimiseksi ja osalta kaksosista kerättiin sylkinäytteet hormonien (kortisoli, estradioli ja testosteroni) määritystä varten.
Metabolomiikka eli metabolinen profilointi on tutkimusmenetelmä, jota voidaan hyödyntää yksilön terveysriskien määrittelyssä ja sairauksien yksilöllisessä hoidossa. Menetelmän avulla tutkitaan elimistön aineenvaihdunnassa syntyneiden tuotteiden rakennetta, toimintaa ja yhteisvaikutuksia elimistön soluissa, kudoksissa tai eritteissä kuten veri- ja virtsanäytteissä. Esimerkkejä aineenvaihduntatuotteista ovat mm. aminohapot.
Metabolomiikka mahdollistaa aineenvaihduntatuotteiden kokonaisvaltaisen tarkastelun suhteessa henkilön terveydentilaan, elintapoihin ja esimerkiksi kehon painoon, keskivartalolihavuuteen ja fyysiseen kuntoon. Geenitiedon liittäminen osaksi tarkastelua mahdollistaa terveyden ja tautiprosessien nykyistä paremman ja kokonaisvaltaisemman ymmärtämisen. Metabolomiikan avulla on mahdollista saada selville myös sellaisia merkkiaineita eli biomarkkereita, jotka itsenäisesti kertovat yksilön elintavoista, ruokavaliosta, sairauksista sekä lääkityksen ja muiden vierasaineiden vaikutuksista. Näin pystytään kartoittamaan kattavammin myös ympäristön ja elintapojen monimutkaisia yhteisvaikutuksia terveyteemme.
Kaksosten kehitys ja terveys -tutkimukseen osallistuneilta on analysoitu muun muassa ravitsemustottumusten, lihavuuden ja pituuden kehityksen yhteyksiä verestä mitattuihin metaboliittien arvoihin. Kun verinäytteistä tavanomaisesti analysoidaan perusmenetelmillä LDL- kolesteroli (kansankielellä “paha kolesteroli”) ja HDL-kolesteroli määrää (“hyvä kolesteroli”) sekä näiden suhdetta (https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00035), analysoitiin Kaksosten Kehitys ja Terveys –tutkimuksessa näytteitä myös ydinmagneettisella resonanssimenetelmillä. Näin pystytiin määrittelemään myös mm. kolesterolipartikkeleiden kokoa. Aikaisempien tutkimusten perustella on nimittäin väitetty, että kooltaan pienet LDL ja HDL partikkelit olisivat yhteydessä epäsuotuisiin valtimoiden kovettumatautimuutoksiin ja näin suurentaisivat vaaraa sairastua sydäntautiin.
Kerättyjen tietojen perusteella havaittiin, että veren rasva-arvoprofiili, myös kolesterolipartikkeleiden kokoon liittyvien tekijöiden suhteen, on valtimoterveydelle epäedullinen henkilöillä, joiden ruokavalio sisältää paljon rasvoja ja sokeria (esimerkiksi “roskaruokaa”). Kalaa säännöllisesti syövillä henkilöiden veren rasva-arvoprofiili puolestaan suojaa sydän- ja verisuonitaudeilta.
Tutkimuksissa on lisäksi selvitetty, että varhainen murrosikä sekä lyhyt pituus ja korkea kehon suhteellinen paino (BMI) olivat yhteydessä valtimoterveyden kannalta epäedullisiin veren rasva- ja rasvaproteiinipitoisuuksiin. Nämä yhteydet selittyivät ainakin osittain tutkittavien geneettisillä taustatekijöillä.
Alkuperäinen teksti: Leonie Bogl, suomenkielinen käännös, aiheen taustoitus sekä editointi Maarit Piirtola ja Jaakko Kaprio
Kaksosten kehitys ja terveys -tutkimuksen aineistoja käyttämällä olemme selvittäneet, mitkä tekijät vaikuttavat yksilöiden välisiin eroihin liikunta-aktiivisuudessa. Vuonna 2015 julkaistussa kaksosparien välillä tehdyssä vertailussa selvisi, että se kaksosparin sisaruksista, joka kehittyi lapsuudessa motorisilta taidoiltaan aiemmin, oli myös nuorena aikuisena liikunnallisesti aktiivisempi kaksossisarukseensa verrattuna. Tämä tutkimuksemme tukee siis oletusta, että varhainen motorinen kehitys lapsuudessa on yhteydessä korkeaan liikunta-aktiivisuuteen myöhemmin elämässä perhetekijöistä riippumatta.
Toisen tutkimuksemme mukaan myös lapsuudessa koettu lämmin ja positiivinen perheympäristö on yhteydessä korkeaan vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen nuorena aikuisena. Lisäksi tämä lapsuudessa lämpimäksi ja positiiviseksi koettu perheympäristö muokkaa nuoren aikuisen vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen vaikuttavien geneettisten tekijöiden ilmentymistä. Näin ollen geenin ja ympäristön välinen vuorovaikutus lapsuudessa saattaa olla tärkeä osaselittäjä havaituissa yksilöiden välisissä eroissa vapaa-ajan liikunta-aktiivisuudessa vielä nuorena aikuisena. Kansanterveydellisestä näkökulmasta vanhempien tukeminen lämpimän perheympäristön luomiseen voi edistää perheen lasten liikunta-aktiivisuutta myös aikuisena.
Kaksosten kehitys ja terveys -tutkimusaineiston avulla on tutkittu myös liikunnan ja koulumenestyksen välistä yhteyttä. Nämä tutkimukset ovat vahvistaneet, että liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä on positiivinen yhteys varhaisnuoruudesta nuoreen aikuisuuteen. Yli 12 vuoden seurantatutkimuksessa havaittiin, että hyvä koulumenestys lapsuudessa ja nuoruudessa on yhteydessä korkeaan vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen myöhemmin nuoruudessa ja nuorena aikuisena. Tutkimuksessa ei sen sijaan saatu tukea sille, että lapsuudessa tai nuoruudessa harrastettu suuri määrä vapaa-ajan liikuntaa edistäisi tulevaisuuden koulumenestystä. Lisäksi tulokset osoittavat, että geneettiset tekijät, mutta myös yhteinen ympäristö kuten perheen luoma ympäristö, yhteiset harrastukset ja ystävät selittävät hyvin suuren osan liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä havaitusta yhteydestä. Selitysosuuksien suuruudet vaihtelevat kuitenkin iän mukaan. Nämä tulokset haastavat kuitenkin ajatuksen liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä mahdollisesti olevasta syy-seuraussuhteesta. Ennemminkin suotuisa ympäristö, joka vahvistaa yksilön geneettistä taipumusta sekä liikunta-aktiivisuuden että koulumenestyksen suhteen vaikuttaisi johtavan menestymiseen kummallakin osa-alueella.
(Teksti Sari Aaltonen)
Kaksosten kehitys ja terveys -tutkimuksen neljännessä tiedonkeruuvaiheessa (tutkittavat 22 vuotiaita) 24 % miehistä ja 21 % naisista raportoi tupakoivansa päivittäin. Säännöllisesti nuuskaa käytti 5 % miehistä ja alle prosentin naisista. Kannabista osallistujista oli ainakin kerran kokeillut joka neljäs.
Tupakoinnin terveysvaaroista on tiedetty jo pitkään. Lisäksi on pohdittu, voiko laillisten päihteiden (esim. tupakointi tai nuuska) käyttö toimia porttina vahvempien tai laittomien päihteiden käyttöön. Kaksosten kehitys ja terveys- tutkimus on tarjonnut mahdollisuuden tämänkaltaisen porttiteorian testaamiseen. Tutkimusaineiston avulla porttiteorian paikkansa pitävyyttä on voitu tutkia muun muassa kysymällä, onko varhainen altistuminen laillisille päihdeaineille (esim. savukkeet) johtanut myöhemmin laittomien huumeiden (esim. kannabis) käytön aloittamiseen tai ennustaako nuuskan käyttö myöhempää savukkeiden polttamista.
Ensimmäisessä vaiheessa tutkittiin niitä tekijöitä, jotka 12-vuotiaana ennustivat laittomien huumeiden käyttöä 17 vuoden iässä. Analyyseissä huomioitiin sekä kaksosen itse raportoimat vastaukset 12 vuoden iässä, että hänen vanhemmiltaan ja opettajaltaan kerätyt vastaukset. Kaikista vastauksista koottiin huumeiden käytön aloittamiseen liittyviä ennustekijöitä, jotka liittyvät joko kaksoseen itseensä (itse raportoitu tupakointi, alkoholin käyttö ja käyttäytymiseen liittyvä ongelma sekä tupakoivien ja huumeita käyttävien kavereiden määrä) tai hänen perheeseensä (vanhempien tupakointi ja alkoholin käyttö, perheen sosioekonominen asema ja äidin tupakointi kaksosraskauden aikana). Tietoja oli käytettävissä yli 4000 kaksoselta.
Kaikista vahvimmaksi huumeiden käytön ennustekijäksi havaittiin ennen 12 vuoden ikää aloitettu tupakointi. Muita riskitekijöitä olivat humalahakuinen juominen, kaveripiirin tupakointi ja huumeiden käyttö, sekä taipumus aggressiiviseen käytökseen 12-vuotiaana. Varhain aloitetun tupakoinnin yhteys myöhempään huumeiden käyttöön pysyi vahvana myös kaksospareilla, joissa toinen käytti 17-vuotiaana huumeita mutta toinen ei sekä niillä pareilla, joista toinen oli aloittanut tupakoinnin ennen 12 vuoden ikää mutta toinen ei. Edellä mainitut löydökset antoivat alustavaa tukea porttiteorialle eli vahvisti teoriaa jonka mukaan varhain aloitettu tupakointi lisää riskiä huumeiden käytön aloitukselle.
Asiaa haluttiin kuitenkin tarkastella lähemmin myös monimutkaisemman geneettisen mallinnuksen avulla. Analyyseissä verrattiin kahta erilaista mallia. Ensin analyysit tehtiin käyttämällä mallia, joka oletti tupakoinnin johtavan huumeiden käytön aloittamiseen (kausaaliyhteys). Seuraavaksi testattiin mallia, joka puolestaan oletti, että sekä tupakoinnin että huumeiden käytön taustalla vaikuttavat yhteiset perintötekijät. Sitten malleja verrattiin toisiinsa ja testattiin, kumpi tilastollinen malli sopi aineistoon paremmin. Tulosten perusteella FinnTwin12 aineistoon sopi paremmin malli, joka oletti tupakoinnin ja huumeiden välillä olevan kausaalisen yhteyden. Myös yhteisten perintötekijöiden taustaa tarjoava malli sopi aineistoon kohtalaisen hyvin. Näin ollen saatiin lisää tukea tupakoinnin ja huumeiden väliselle porttiteorialle. Tulosten perusteella tutkijat eivät kuitenkaan voineet täysin hylätä vaihtoehtoista teoriaakaan. Jatkotutkimus otti huomioon myös nuoren käyttäytymisongelmat kuten impulsiivisuuteen taipuvaisen käytöksen. Näin saatiin lisätietoa siitä, että varhain aloitetun tupakoinnin ja myöhemmän huumeiden käytön taustalla on myös käyttäytymisongelmia, joiden syytekijät puolestaan liittyvät sekä lapsuuden ajan perheympäristöön, että perintötekijöihin. Yhteenvetona voidaan todeta, että tässä aineistossa porttiteoria tupakoinnin ja huumeiden käytön aloituksen välillä pitää ainakin osittain paikkansa, mutta että huumeiden käytön aloitus ei täysin selity aikaisemmalla tupakoinnilla. Yhteyteen vaikuttaa myös monimutkaisia perintötekijöihin ja lapsuuden ajan perheympäristöön liittyviä tekijöitä, jotka osaltaan selittävät sekä käyttäytymisongelmien syntymistä, että päihteiden varhaista kokeilua.
Toinen porttiteoriaan liittyvä tutkimus liittyi analyyseihin, joilla tutkittiin ennustaako nuuskan käyttö myöhempää savukkeiden polttamista. Tämä ei ole puhdas esimerkki porttiteoriasta, koska sekä nuuska että savukkeet ovat tupakka- ja nikotiinituotteita. Silti tutkimus on yhteiskunnallisesti tärkeä.
Suomessa nuuskan myynti on kielletty ja yhtenä myyntikiellon perusteena on ollut nuuskan aiheuttama riippuvuus nikotiiniin eli nuuskan käytön aloittaminen voi siten toimia reittinä savukkeiden polttamiseen. Tutkijat testasivat ennustaako 17-vuotiaana raportoitu nuuskaaminen päivittäistä savukkeiden polttamista nuorena aikuisena. Tarkastelu rajattiin niihin poikiin, jotka eivät 17 ikävuoteen mennessä olleet polttaneet yhtäkään savuketta. (Tytöillä nuuskaaminen oli niin harvinaista, ettei aineisto riittänyt monimuuttuja-analyyseihin.) Kun ikä, humalahakuinen juominen, vanhempien tupakointi ja toveripiirin päihteiden käyttö vakioitiin, nuuskan käytöllä oli noin 4-kertainen yhteys päivittäisen tupakoinnin aloittamiseen 22 ikävuoteen mennessä. Tässä tutkimuksessa analyysit tehtiin siten, että jokainen kaksonen oli mukana analyyseissä ilman että hänen kaksoisparinsa raportoimia tuloksia huomiotiin osana analyysimallinnuksia. Siksi tutkimus ei pysty poissulkemaan perheeseen ja perinnöllisyyteen liittyviä tekijöitä eikä siten kiistattomasti vahvistamaan porttiteorian paikkansa pitävyyttä nimenomaan nuuskan ja savukkeiden polton välillä. Tutkimuksen avulla voidaan kuitenkin todeta, että nuuskan aiheuttama riippuvuus nikotiiniin on riskitekijä muiden nikotiini- ja tupakkatuotteiden käytön aloittamiselle.
(Alkuperäinen teksti Tellervo Korhonen/Editointi Maarit Piirtola)
Alkoholiongelmien tiedetään kulkevan suvuissa. Perinnöllisyyden taustalla on sekä alkoholin ongelmakäyttöön liitettyjä geenejä, jotka vanhemmat siirtävät lapsille, mutta myös lapsen kasvuympäristöön liittyviä tekijöitä kuten vanhempien sosiaalinen asema, koulutus, sekä perhe- ja kaveripiireistä omaksutut tavat. Geenit ja muut riskitekijät voivat olla itsenäisesti yhteydessä alkoholiongelmiin, mutta usein useat eri taustatekijät muokkaavat toistensa vaikutusta. Tällaista taustatekijöiden keskinäistä muokkaavaa vuorovaikutusta kutsutaan geenien ja ympäristön väliseksi yhdysvaikutukseksi.
Kaksosten kehitys ja terveys-tutkimus on osaltaan auttanut selventämään sekä alkoholinkäytön että alkoholiongelmiin liittyvien riskitekijöiden merkitystä eri ikäkausina. Tutkimuksissa on selvitetty sekä geneettisten tekijöiden itsenäistä merkitystä, että geneettisten tekijöiden ja muiden alkoholiongelmiin yhteydessä olevien riskitekijöiden (tai siltä suojaavien tekijöiden) yhdysvaikutuksia.
Voit katsoa apulaisprofessori Jessica Salvatoren (Virginia Commonwealth University), lyhyen (5 min) englanninkielisen johdatuksen aiheeseen liittyen täältä.
Kaksosten kehitys ja terveys- tutkimukseen perustuvat analyysit ovat tuoneet vakuuttavaa tutkimusnäyttöä siitä, että nuoruusiän päihteiden käyttö selittyy geenien ja ympäristön yhdysvaikutuksilla.
Geenien itsenäinen merkitys alkoholin ongelmakäytölle on melko vähäistä, sillä ympäristöön liittyvät tekijät muovaavat nuoruusiän päihteiden käyttöä ja impulsiivisuutta säätelevää käyttäytymistä. Tällaisia muovaavia tekijöitä ovat mm. vanhempien käyttäytyminen, nuoren kaveripiiri ja asuinympäristö. Alkoholin ongelmakäytöltä suojaavana tekijänä havaittiin muun muassa sosiaalista kontrollia tukeva ympäristö. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi nuoren vanhempia, joilla on voimavaroja ja kiinnostusta seurata lastensa tekemisiä ja kaveripiiriä missä nuoret aikaansa viettävät. Lisäksi geneettistä riskiä vastaan suojaaviksi tekijöiksi havaittiin sellainen nuoren kaveripiiri, missä päihteiden käyttöön suhtauduttiin kriittisesti ja missä päihteitä ei ole helposti saatavilla. Tärkeäksi nuoren alkoholinkäytön geneettisen riskin ilmenemistä rajoittavaksi kasvuympäristötekijäksi havaittiin myös kodin yhtä-köyttä-vetävä naapurustoverkosto.
Kaksosten kehitys ja terveys –tutkimuksessa on selvitetty myös yksilön kehitykseen liittyvien erojen yhteyttä alkoholinkäyttöön ja alkoholiongelmien riskiin. Kaksosten vanhemmat vastasivat tutkimuksen alussa kysymyksiin kaksosten varhaisesta kielenkehityksestä kuten sanojen puhumisesta, lukemaan oppimisesta ja kielellisistä kyvyistä kouluiässä. Tutkimuksessa havaittiin, että kaksosten väliset erot lapsuuden kielenkehityksessä olivat yhteydessä alkoholinkäyttöön myöhemmin: kielellisesti etevämmäksi arvioitu kaksonen vastasi juovansa keskimäärin useammin alkoholia sekä juovansa useammin humalaan nuoruudessa. Lisäksi parempi kielenkehitys oli yhteydessä myös siihen, että kaksosella oli todennäköisemmin kavereita, jotka käyttivät alkoholia. Kielellisten kykyjen ja alkoholinkäytön yhteys välittyykin luultavasti osittain sosiaalisten suhteiden kautta.
Toisessa tutkimuksessa arvioitiin koulumenestyksen ja alkoholinkäytön sekä tupakoinnin yhteyksiä nuoruudesta nuoreen aikuisuuteen. Alkoholinkäyttö 12- ja 14-vuotiaana oli yhteydessä matalampaan opettajan ilmoittamaan todistuksen keskiarvoon myöhemmässä iässä, kun taas matalampi keskiarvo ennusti tupakointia mutta ei alkoholinkäyttöä. Verrattuna ammattikouluun tai opintojen ulkopuolella olemiseen, lukio-opiskelu 17-vuotiaan oli puolestaan yhteydessä todennäköisyyteen käyttää alkoholia useammin nuorena aikuisena. Tämä ero kuvastaa luultavasti kouluttautumiseen liittyviä erilaisia perhe- ja elämäntilanteita tässä ikävaiheessa.
Kaksosten kehitys ja terveys - tutkimuksen viimeisimmässä eli neljännessä tiedonkeruuvaiheessa tutkimuksen osallistuneet kaksoset olivat keskimäärin 22 vuotiaita. Vähintään viikoittain alkoholia käytti 55 % miehistä ja 37 % naisista. Noin joka kymmenes alkoholia käyttävistä raportoi humaltuvansa ainakin kerran viikossa, miehet naisia useammin.
Nuoren aikuisen elämään (20 - 25 -vuotiaat) mahtuu paljon kriittisiä muutosvaiheita, jotka voivat altistaa päihteiden käytölle. Kaksosten kehitys ja terveys - tutkimuksen avulla saatiin uutta tietoa siitä, miten kehityksen muutosvaiheet muovaavat päihteiden käytön riski- ja suojatekijöitä. Tutkimuksissa havaittiin mm. että nuoren varhainen puberteetti ei ennusta alkoholin ongelmakäyttöä tai tupakointia nuorena aikuisella, vaikka aikaisemmat tutkimukset ovat aiemmin tällaisia yhteyksiä raportoineet. Lisäksi selvisi, että nuoruusiän lieväasteinen sosiaalinen ahdistuneisuus oli yhteydessä vähäisempään alkoholin käyttöön ja tupakointiin nuorena aikuisena. Vaikea-asteinen ahdistuneisuus puolestaan lisäsi riskiä ongelmalliselle alkoholinkäytölle. Nuoren aikuisen geenien itsenäinen merkitys alkoholin ongelmakäytölle lisääntyy suhteessa nuoruusikään. Tutkimukset ovat antaneet myös viitteitä siitä, että geenien merkitys on sitä suurempaa mitä enemmän alkoholia on nuoruusiässä käyttänyt.
Nuorten aikuisten alkoholinkäytön taustalla vaikuttaa hyvin yksilöllinen yhdistelmä geenien ja yksilöllisten riskitekijöiden yhteisvaikutuksia, joissa on myös jonkin verran eroja sukupuolten välillä. Tutkimuksissa havaittiin, että seurustelu- ja parisuhteet muovaavat geenien vaikutusta humalahakuisen juomiseen miehillä. Samaa yhteyttä ei havaittu naisilla. Lisäksi havaittiin, että humalahakuinen juominen oli vähäisempää parisuhteessa elävillä miehillä suhteessa yksin eläviin miehiin. Myös sosiaalisen tuen määrällä on merkitystä siihen, miten voimakkaasti yksilön geneettinen alttius vaikuttaa runsaaseen alkoholin käyttöön. Vaikutus ilmenee sosiaalisen tuen suhteen kuitenkin naisten ja miesten välillä eri tavoin kuin seurustelu- ja parisuhteessa. Naisilla geenien merkitys humalahakuiselle juomiselle oli sitä suurempi mitä enemmän he raportoivat elämässään olevan sellaisia henkilöitä, joilta naiset kokivat saavansa tukea vaikeidenkin elämäntilanteiden aikana. Miehillä yhteys ilmeni analyyseissä päinvastaisena eli mitä enemmän miehen elämässä oli sosiaalista tukea antavia ihmisiä, sen vähemmän geneettisellä alttiudella oli vaikutusta humalahakuiseen juomiseen.
Alkuperäinen teksti: Jessica Salvatore ja Virginia Commonwealth University työryhmä sekä Antti Latvala. Suomenkielinen käännös, aiheen taustoitus sekä editointi Maarit Piirtola, Antti Latvala ja Jaakko Kaprio.
Tupakoinnin ja masennuksen on jo pitkään tiedetty olevan yhteydessä toisiinsa. Yhteyden suunta ja syy-seuraussuhde on kuitenkin jäänyt epäselväksi, joten ei tiedetä altistaako tupakointi masennukselle vai altistaako masennusoireilu tupakoinnin aloittamiselle ja tupakoinnin jatkamiselle. Monipuolinen FinnTwin12 aineisto tarjosi mahdollisuuden tutkia tätä yhteyttä pitkittäisessä asetelmassa teini-iästä varhaiseen aikuisuuteen noin 3000 kaksosella. Tutkimuskysymyksemme olivat:
Ensimmäisen tutkimuskysymyksen selvittämisessä tutkijat vertasivat 17-vuotiaaan raportoituja masennusoirekyselyn pisteitä 22-vuotiaana raportoituun tupakointistatukseen (ei ole koskaan tupakoinut/ tupakoi satunnaisesti/ tupakoi päivittäin/ on lopettanut tupakoinnin). Analyyseissä huomioitiin useita tupakointiin ja masennukseen yhteydessä olevia tekijöitä kuten esimerkiksi alkoholin käyttö ja alkutilanteen tupakointi. Tutkimuksessa selvisi, että korkeammat masennusoirepisteet 17-vuotiaana ennustivat sekä satunnaista että päivittäistä tupakointia varhaisessa aikuisiässä verrattuna nuoriin, joilla oli matalammat masennusoirepisteet.
Toisen tutkimuskysymyksen selvittämiseen tutkijat käänsivät asetelman toisin päin, eli 17-vuotiaana raportoitua tupakointi verrattiin 22-vuotiaana raportoituun masennusoireiluun. Näissä analyyseissä päivittäinen tupakointi teini-iässä ennusti korkeampia masennusoirepisteitä varhaisessa aikuisiässä verrattuna nuoriin jotka eivät olleet koskaan tupakoineet. Näissä analyyseissä huomioitiin lähtötilanteen masennusoireet ja useita muita sekoittavia tekijöitä.
Kun samat analyysit tehtiin kaksospareilla, jotka erosivat toisistaan tupakointistatuksen tai depressio-oireilun suhteen, yksilöanalyyseissä havaitut yhteydet heikkenivät selvästi. Tulos viittaa siihen, että tupakoinnin ja masennuksen yhteyteen teini-iässä ja nuorena aikuisena vaikuttaa osittain näille ilmiöille yhteiset perintötekijät ja kaksosparin yhteiset ympäristötekijät (esim. perheympäristö).
Kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa on raportoitu, että tupakointi on yhteydessä itsetuhoiseen käyttäytymiseen, kuten itsensä viiltelyyn ja itsemurha-ajatuksiin. Tutkimme tätä kysymystä FinnTwin12 pienemmällä otoksella, johon osallistui 1330 kaksosta. Tutkimuksessa selvitettiin ennustaako 14-vuotiaana raportoitu tupakointi itsetuhoista käyttäytymistä 22-vuotiaana. Kun otimme huomioon useita sekoittavia tekijöitä (esim. masennus), varhain tupakoinnin aloittaneilla ja päivittäinen tupakoivilla nuorilla oli yli 3-kertainen todennäköisyys itsensä viiltelyyn ja itsemurha-ajatuksiin varhaisaikuisuudessa verrattuna nuoriin, jotka eivät olleet lainkaan aloittaneet tupakointia. Tarkastelimme vielä erikseen nuoria naisia, jotka eivät raportoineet lähtötilanteessa (14-vuotiaana) lainkaan itsemurha-ajatuksia. Tällöin 14-vuotiaana raportoitu säännöllinen tupakointi lisäsi lähes 3-kertaisesti riskiä seuranta-aikana ilmaantuneisiin itsemurha-ajatuksiin. Lisäksi teimme analyysit 157 kaksosparilla, joissa 14-vuotiaana toinen kaksonen oli päivittäistupakoija mutta toinen ei ollut koskaan tupakoinut sekä 22-vuotiaana toinen raportoi itsetuhoista käyttäytymistä mutta toinen ei raportoinut mitään sellaista. Tällöin tupakoinnin ja itsetuhoisen käyttäytymisen yhteys laimeni jonkin verran, mutta silti 14-vuotiaana tupakoivalla kaksosella oli lähes 2-kertainen todennäköisyys myöhempään itsetuhoiseen käyttäytymiseen.
Tulokset viittaavat siihen, että tupakoinnin ja itsetuhoisuuden taustalla vaikuttaa vain osittain näille ilmiöille yhteiset perintötekijät ja kaksosparin yhteiset ympäristötekijät (esim. perheympäristö). Tutkimus antaa siis viitteitä siitä, että varhain aloitettu tupakointi altistaa varhaisaikuisuuden itsetuhoiselle käyttäytymiselle.
(Alkuperäinen teksti Tellervo Korhonen/Editointi Maarit Piirtola)
Erilaisia käytöshäiriöitä esiintyy noin 3-8 prosentilla lapsista (Puustjärvi & Repokari 2017). Rajojen kokeilu ja ohimenevät käytösoireet, kuten pettymystilanteiden jälkeinen kiukuttelu, kuuluvat lapsen kehitykseen, mutta pitkäkestoinen väkivaltainen tai epäsosiaalinen käyttäytyminen ovat käytöshäiriön oireita. Vaikeat käytösoireet, kuten agressiivinen käyttäytyminen, voivat aiheuttaa vaaratilanteita ja herättää tapahtumahetkellä pelkoa, ahdistusta ja riittämättömyyden tunteita sekä lapsessa itsessään että tilanteessa mukana olevissa muissa henkilöissä.
Aggressiivinen käyttäytyminen voi kohdistua toisiin lapsiin, aikuisiin tai tavaroihin, ja se voi ilmetä esimerkiksi kiusaamisena, tappeluhakuisuutena tai raivokohtauksina. Käytöshäiriöden taustalla on usein neuropsykiatrisia vaikeuksia kuten toiminnanohjauksen ja työmuistin vaikeudet, sosiaalisten taitojen pulmat, oppimis- ja keskittymisvaikeudet ja impulsiivisuus. Syytekijöiden taustalta voi löytyä myös traumakokemuksia tai masennusta
Käytösongelmia voidaan hoitaa ja kuntouttaa, joten käytöshäiriöiden varhainen tunnistaminen ja syytekijöiden selvittäminen on tärkeää. Hoito- ja kuntoutustoimenpiteiden oikea-aikaisen kohdentamisen sekä käytöshäiriöisen nuoren syrjäytymisvaaran ennaltaehkäisemiseksi on tärkeää seurata myös lapsuudessa havaittujen käytöshäiriöiden pitkäaikaisia vaikutuksia. Kaksosten Kehitys- ja Terveystutkimus (FT12) aineistosta saadut tulokset ovat tuoneet uutta tietoa lasten ja nuorten agressiivisen käyttäytymisen tunnistamiseen, syytekijöihin ja pitkäaikaisvaikutuksiin.
Mikäli lapsella ilmenee käyttäytymiseen liittyviä ongelmia, kuten toisten kiusaamista, ongelmien laatu ja voimakkuus voivat vaihdella sen mukaan, kuka havainnoi ja arvioi lapsen käytöstä. Esimerkiksi lapsen opettaja voi huomata lapsen käyttäytyvän agressiivisesti, kun taas vanhempien mukaan lapsella ei esiinny agressivista käyttäytymistä, tai päin vastoin. Näkemysero voi olla todellista esimerkiksi siksi, että lapsi käyttäytyy koulussa agressiivisemmin kuin kotona. Ero voi myös liittyä tilannetekijöihin. Opettaja ei ole aina paikalla havaitsemassa lapsen käyttäytymistä koulun välituntien aikana. Siksi opettaja ei välttämättä havaitse välitunnilla tapahtuvia ongelmatilanteita tai hänelle ei kerrota koulumatkalla tapahtuvia kiusaamistapahtumia. Tämän vuoksi lapsen käyttäytymistä ja sen kehitystä tuleekin arvioida eri tilanteissa ja eri henkilöiden toimesta.
Kaksi FT12 aineistoa hyödyntävää artikkelia (Bartels ym. 2018 ja Whipp ym. 2021) tarkasteli lapsen käyttäytymistä kolmesta eri näkökulmasta käyttäen samoja kysymyksiä. Lapsen käyttätymistä raportoivat lapsi itse sekä hänen vanhempansa ja opettaja. Analyysit toteutettiin osana kansainvälistä monikeskustutkimusta nimeltä EU-ACTION (http://www.action-euproject.eu/). Tutkimuksissa havaittiin, että aggressiivisempi käyttäytyminen oli yhteydessä muihin käyttäytymisen ja tunteiden säätelyyn liittyviin ongelmiin riippumatta sitä, kuka lasta havainnoi ja arvioi. Aggressiiviseen käyttätymiseen taipuvaisilla lapsilla havaittiin enemmän uhmakkuutta eli taipumusta sovittujen sääntöjen rikkomiseen sekä tarkkaavaisuushäiriöihin liittyviä oireita kuten ylivilkkautta, tarkkaamattomuutta ja impulsiivisuutta verrattuna lapsiin joilla ei havaittu aggressiivista käyttäytymistä. Lisäksi aggressiivisempi käyttäytyminen oli yhteydessä masennus- ja ahdistusoireiluun. Lasten vanhemmat ja opettajat raportoivat lapsen käytösoireista ja oirekertymisestä hyvin samankaltaisesti. Vanhemmat kuitenkin havaitsivat opettajia useammin, mikäli aggressiivisesti oireilevalla lapsella oli havaittavissa myös tunne-elämän ongelmia kuten masentuneisuutta. Aggressiivinen käyttäytyminen oli yhteydessä muihin käyttäytymisen ja tunteiden säätelyyn liittyviin ongelmiin ja yhteys havaittiin sekä pojilla että tytöillä. Tulokset olivat hyvin samankaltaisia tutkimuksessa mukana olevien eri maiden (Hollanti, Ruotsi, Englanti ja Suomi) lapsilla.
Epäsosiaalinen persoonaliisuushäiriö kuuluu dramaattis-emotionaalisiin persoonallisuushäiriöihin ja sitä esiintyy noin kolmella prosentilla miehistä ja noin yhdellä prosentilla naisista. Persoonallisuushäiriöissä on kyse pitkäaikaisesta ja vakiintuneesta joustamattomasta käyttäytymismallista (tapa havaita, ajatella, tuntea ja suhtautua muihin ihmisiin poikeeaa kulttuurista), joka aiheuttaa ongelmia useilla elämänalueilla. Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö voi painottua impulsiiviseen käyttäytymiseen tai tunne-elämää ja ihmissuhteita leimaaviin piirteisiin kuten röyhkeyteen, pelottomuuteen ja manipulatiivisuuteen (Repo-Tiihonen & Hallikainen, 2016).
Kaksosten kehitys- ja terveys-tutkimuksessa tutkittiin 12- ja 14-vuotiaana kerättyjen tietojen perusteella myös sitä, ennustaako lapsuuden aggressivinen käyttäytyminen epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön oireita nuorena aikuisena (Whipp ym. 2019). Samalla selvitettiin, kenen (lapsi itse, vanhemmat, opettaja) raportoimien tietojen perusteella ennustaminen olisi kaikkein luotettavinta. Tutkimuksen parusteella havaittiin, että kaikkein luotettavin ennuste saatiin lasten itsensä sekä opettajien raportoimien havaintojen parusteella. Ennusteen luotettavuus oli samankaltainen sekä naisilla että miehillä. Myös lapsuuden impulsiivisuus ennusti aikuisiässä esiintyviä epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön oireita. Sen sijaan sosiaalisiin tilanteisiin liittyvät ahdistusoireet lapsuudessa eivät ennustaneet epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön oireita.
Tutkijat ovat myös selvittäneet, voidaanko verinäytteiden perusteella löytää sellaisia biomarkkereita*, jotka voisivat osaltaan selittää agressiivista käyttäytymistä (Whipp ym. 2021). Tutkijat määrittelivät verinäytteistä useita erilaisia amonihappoyhdisteitä ja ketoaineita** ja tarkastelivat niiden yhteyttä agressiiseen käyttäytymiseen. Testatuista ketoaineista mahdollinen yhteys havaittiin beeta-hydroksibutyraatilla. Samankaltainen yhteys havaittiin myös hollantilaisessa kaksosaineistossa. Tuloksen viittavat siihen, että aggressiivinen käytös voisi olla yhteydessä alhaisiin beeta-hydroksibutyraattiarvoihin. Tulokset antavat aihetta selvittää, voisiko aggressiivisen käyttäytymisen taustalta löytyä aineenvaihduntaan yhteydessä olevia syytekijöitä.
*Biomarkkerit ovat verestä mitattuja kemiallisia yhdisteitä, kuten hormoneja, aminohappoja ja muita pienimoleykyylisia yhdisteitä, joita syntyy aineenvaihdunnassamme ja joilla on havaittu biologinen yhteys tutkittuun ilmiöön.
**Ketoaine on elimistössä rasvasta, etanolista tai ketogeenisestä aminohaposta muodostuva pienimolekyylinen yhdiste, jota keho käyttää käyttää energiantuotantoon.
Kaksosten kehitys- ja terveys-tutkimuksen avulla on myös osoitettu, että korkeampi aggressiivisuus on yhteydessä heikompaan koulumenestykseen (Vuoksimaa ym. 2021). Tämäkin tutkimus tehtiin osana EU-ACTION-projektia ja yhteys koulumenestyksen ja aggressiivisuuden välillä oli nähtävissä suomalaisilla, ruotsalaisilla, hollantilaisilla ja englantilaisilla peruskouluikäisillä lapsilla ja nuorilla. Yhteys oli riippumaton käyttäytymisen arvioitsijasta sekä siitä tarkasteltiinko koulumenestystä todistuksen keskiarvolla vai erikseen tehdyillä kokeilla, jotka mittasivat lukuaineissa suoriutumista. Yhteys näkyi myös kaksosparien sisällä eli kaksossisarus, jolla oli enemmän aggressiivisen käyttäytymisen piirteitä, menestyi keskimäärin heikommin koulussa verrattuna kaksossisarukseensa, jolla oli vähemmän aggressiivista käyttäytymistä. On kuitenkin hyvä huomioida, että aggressiivisuuden yhteys koulumenestykseen havaittiin suurissa aineistossa käsittäen yli 27 000 henkilöä eikä yksittäisen lapsen tai nuoren koulumenestystä voi ennustaa pelkän aggressiivisuuden perusteella tai toisin päin.
Alkuperäinen teksti Alyce Whipp ja Eero Vuoksimaa. Suomenkielinen käännös, aiheen taustoitus sekä editointi Piirtola Maarit ja Eero Vuoksimaa
Syömishäiriö ei usein näy päällepäin, sillä sairastunut voi yhtä lailla olla alipainoinen, normaalipainoinen tai ylipainoinen. Syömishäiriötä voi kuitenkin toipua. Syömishäiriöiden yleisyyden ja oirekuvien tunteminen väestössä on tärkeää, sillä tieto luo perustan syömishäiriöiden ennaltaehkäisylle, tunnistamiselle ja riittävien hoitointerventioiden kehittämiselle.
Kaksosten kehitys ja terveys –tutkimuksen avulla havaittiin, että nuoruuden ajan syömishäiriöt ovat oletettua yleisempiä. Naisista jopa joka kuudes (17,9 prosenttia) ja miehistä joka neljäskymmenes (2,4 prosenttia) on kärsinyt syömishäiriöstä varhaisaikuisuuteen mennessä. Tytöillä yleisin ikä syömishäiriön puhkeamiselle oli 16–19-vuotiaana.
Tyypillisiä syömishäiriöitä ovat anoreksia eli laihuushäiriö ja bulimia eli ahmimishäiriö. Näiden lisäksi esiintyy monenlaisia muitakin syömishäiriöitä. Syömishäiriöiden esiintyvyys ja oireet vaihtelevat sukupuolen mukaan. Tytöillä ja nuorilla naisilla laihuushäiriö ja sen taudinkuvaa muistuttavat syömishäiriöt olivat hyvin yleisiä. Näille häiriöille on tyypillistä muun muassa painon lasku, ruokailuihin liittyvät rajoitukset, pakonomainen liikunta, lihomisen pelko ja kehonkuvan häiriö. Pojat ja miehet täyttivät naisia harvemmin tyypillisten syömishäiriöiden diagnostiset kriteerit. Heillä taudinkuvan keskeisiä oireita olivat esimerkiksi pakonomainen liikkuminen, urheiluharrastukseen liittyvät epäterveelliset painonhallintakeinot, suuret painonvaihtelut tai ahmiminen.
(Alkuperäinen teksti Anna Keski-Rahkonen/Editointi Maarit Piirtola)