Se tarkastelee krittisesti ajatuksia perustavanlaatuisesta yhteisestä eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä, kuten oikeusvaltion periaatteista, tasa-arvosta, suvaitsevaisuudesta, moniarvoisuudesta, ihmisoikeuksista, muuttoliikkeestä ja totalitarismin hylkäämisestä sekä niiden merkityksestä nykyiselle keskustelulle identiteetistä ja historiasta.
Eurooppalainen projekti on kriisissä, minkä useimmat nykyään myöntävätkin. Sen sijaan Euroopan nykyiset kriisit ovat paljastaneet omituisen dilemman, jossa unionin sisällä tuki niille ihanteille joiden varaan EU perustettiin (kuten ihmisoikeudet, tasa-arvo ja yhteinen taloudellinen menestys) on rapautunut, mutta unioni houkuttelee valtavia määriä pakolaisia ja siirtolaisia jotka tavoittelevat juuri samoja asioita: turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja taloudellisia mahdollisuuksia. Eurooppalainen integraatio ja sen oikeudellinen tutkimus on perustunut paljolti valtiosääntötason tutkimuksen instituutioista. Tämä huippuyksikkö lähestyy asiaa päinvastaisesta näkökulmasta tutkimalla eurooppalaista oikeuskulttuuria, arvoja ja ihanteita kertomuksina, joissa kilpailevat yhteisten juurien ja kansallisten erityispiirteiden kaltaiset teemat. Tarkoituksena on selvittää kuinka holokaustin ja totalitarismin kokemus sai eurooppalaiset ajattelijat luomaan idean uudesta oikeusvaltioon ja demokratiaan perustuvasta Euroopasta ja miten tämä vaikuttaa yhä EU:n toiminnassa. Huippuyksikön tavoite on vaihtaa näkökulmaa unionista poliittisena projektina kohti laajempaa kuvaa siitä kuinka erilaiset yksilötason kokemukset muovautuvat paitsi kertomuksiksi, myös identiteetin rakennuspalikoiksi. Siten yksilötason kokemus voi muuttaa ratkaisevasti näkemystä perustavanlaatuisista asioista kuten legitimiteetistä tai rationaliteetista.
Johtaja Kaius Tuori. Tiiminvetäjä Ville Erkkilä.
Huippuyksikön alaprojektissa Law and the Uses of the Past tutkitaan sitä, miten ajatus yhteisestä eurooppalaisesta oikeusperinnöstä Euroopan yhtenäistymisen välineenä on syntynyt. Useat tutkijat, kuten Reinhard Zimmermann, ovat esittäneet ajatuksen, että laki ja oikeus jaetun eurooppalaisen kulttuurin tuotteena ulottuu antiikin Kreikkaan ja Roomaan saakka. Kysymme myös, miten tämä narratiivi voidaan suhteuttaa pitkään kansallismielisten ideaalien jatkumoon, jossa etniseen ja kulttuuriseen taustaan perustuva laki ja oikeus nähdään kansallisvaltiolle eksklusiivisena? Ajatus yhteisestä eurooppalaisesta oikeusperinnöstä esiintyy ensimmäisen kerran Iso-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin paenneiden juutalaisten tutkijoiden kirjoituksissa, ja uudelleen kylmän sodan aikana liberaalissa, anti-kommunistisessa narratiivissa. Narratiivi ihmisoikeuksista sai voimaa yhtä lailla kansainvälisestä vastareaktiosta toisen maailmansodan kauheuksiin, mutta näki myös juontuvansa valistuksen ajasta ja jopa kauempaa historiasta. Tähän liittyvät myös Hannah Arendtin ”oikeus oikeuksiin” sekä ihmisoikeudet, kansainvälinen oikeus ja ”rikokset ihmisyyttä vastaan” Hersch Lauterpachtin kirjoituksissa.
Johtaja Pamela Slotte. Tiiminvetäjä Marco Piasentier.
Huippuyksikön alaprojekti Discovering the Limits of Reason - Europe and the Crisis of Universalism keskittyy eurooppalaisen ihmiskuvan ja kulttuurikäsityksen teemoihin. Alaprojekti selvittää erityisesti eurooppalaisen rationaalisuuden murrosta 1900-luvun filosofiassa ja aatehistoriassa. Tämän murroksen ytimessä oli universalismina tunnetun ajatussuunnan kriisiytyminen erityisesti ensimmäisen maailmansodan jälkeen: Eurooppa ei enää edustanut yleispätevää järkeä tai historian korkeinta päämäärää, vaan se alettiin nähdä kulttuurina muiden joukossa.
Tämän kehityksen seuraukset olivat kahtalaisia. Yhtäältä optimistiset historiakäsitykset korvaantuivat pessimistisillä, usein jopa apokalyptisilla visioilla, jotka ennakoivat Euroopan väistämätöntä tuhoa. Toisaalta monet ajattelijat pyrkivät muotoilemaan järjen tai rationaalisuuden käsitteen tavalla, joka pystyisi tunnustamaan ihmisen rajallisuuden, historiallisuuden sekä sidoksen yhteisöön. Tällä ihmiskuvan murroksella oli merkittäviä vaikutuksia muun muassa politiikan teoriaan.
Alaprojekti on luonteeltaan monitieteinen ja tutkii rationaalisuuden murrosta muun muassa filosofisissa, oikeustieteellisissä, teologisissa ja antropologisissa diskursseissa. Sen käsittelemät teemat ovat yhä edelleen ajankohtaisia pohdittaessa eurooppalaisen integraation luonnetta ja päämäärää sekä länsimaisen liberalismin kohtaloa.
Johtaja Reetta Toivanen. Tiiminvetäjä Miika Tervonen.
Huippuyksikön alaprojekti Migration and the narrative of Europe as an “Area of freedom, security and justice” tutkii eurooppalaisia narratiiveja sekä historiallisten että nykyisten maanpaon kokemusten kautta. Alaprojekti tutkii maanpaon vaikutusta eurooppalaiseen oikeudellisiin, sosiaalisiin, uskonnollisiin ja kulttuurisiin narratiiveihin. Alaprojekti hylkää näkemyksen maanpaosta yksipuolisena ja staattisena yhdensuuntaisena tiedonsiirtona, ja katsoo sitä dynaamisena prosessina. Alaprojektin tutkimuksessa seurataan maanpaon roolia ja pakolaisuuden kokemuksen merkitystä eurooppalaisen oikeudellisen ja teologisen ajattelun kehityksessä, ja erityisesti eurooppalaisen, oikeusvaltioon ja ihmisoikeuksiin perustuvan identiteetin kehityksessä.
Alaprojekti tutkii seuraavankaltaisia kysymyksiä:
1. Mitä roolia pakkosiirron ja pakkomuuton kokemukset (maanpako, pakolaisuus, valtiottomuus, internointi) näyttelevät siinä kehityksessä, jossa ajatus Euroopasta syntyi? Entä tieteellisen tiedon ja kulttuuristen ja poliittisten käsitteiden synnyssä?
2. Mikä on se ajatus Euroopasta ja eurooppalaisesta demokratiasta, ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta, joka voidaan nähdä historiallisten ja nykyisten maanpakolaisten, pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kokemuksissa?
3. Miten pakkosiirron ja pakkomuuton aikana syntynyt ajatus Euroopasta suhteutuu siihen viralliseen Eurooppa-narratiiviin, joka voidaan nähdä Euroopan neuvoston ja Euroopan unionin linjapapereissa?