Rakentamisen tietomallintaminen / Building information modelling (BIM)

BIM-tutkimusryhmä tutki tietomallintamisen käyttöä rakentamisprosessin ja rakennuksen elinkaaren eri vaiheissa. Tutkimusryhmä oli vuosina 2011-2016 mukana useassa tietomallintamista koskevassa hankkeessa, joita on rahoittanut mm. TEKES (nykyinen Business Finland), Suomen Akatemia ja Työsuojelurahasto.

Tietomallintamisella (engl. Building information modelling / BIM) tarkoitetaan rakennuksen kolmiulotteista mallintamista siten, että rakennushankkeessa tarvittava tieto tallennetaan tietomalleihin erilaisia tietomalliohjelmia käyttäen. Tietomallintamisella tarkoitetaan siis uudenlaista teknologiaa, jota voidaan hyödyntää rakennuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja ylläpidossa ja esimerkiksi rakennuksen loppukäyttäjän kanssa tapahtuvassa yhteistyössä. Tietomallintamisen käyttöönottoon liittyy pyrkimys myös muuttaa monitoimijaisen rakentamisprosessin ja kiinteistöjen ylläpidon työnjakoa, yhteistyötä ja sopimusmalleja. Kirjallisuudessa tietomallintamiseen on liitetty vahvoja lupauksia tai jopa ”tietomalliutopioita” siitä, että rakennusprosessin erilaiset toimijat pystytään ottamaan paremmin huomioon rakennuksen elinkaaren aikana. Tietomallintamiseen liittyviä teknologioita on kehitelty vuosikymmenten ajan ja vasta nyt rakennustoiminnassa ollaan luomassa niiden hyödyntämistä koskevia realistisia ja toimivia ratkaisuja.

Tutkimuksen tavoitteena on ollut tuottaa uutta tutkimustietoa tietomallien käytöstä rakennusalan suunnittelussa, rakentamisessa, rakennusten ylläpidossa sekä asiakasyhteistyössä. Tutkimus tuo insinööritieteelliseen tutkimusalueeseen yhteiskunta- ja käyttäytymistieteellistä näkökulmaa, erityisesti innovaatioiden ja teknologian tutkimusotetta ja kulttuurihistoriallisen toiminnan teorian tutkimusperinnettä. 

Ryhmän jäsenet

Professori Emeritus Reijo Miettinen (johtaja)

Projektipäällikkö Tarja Mäki

Hannele Kerosuo

Jenni Korpela

Jiri Lallimo

Eevastiina Myllyrinne

Sami Paavola

Työpaja "When Social Science meets Lean and BIM"

Projektien tuloksena on syntynyt uusi, tieteenalarajat ylittävä kansainvälinen työpaja “When Social Science meets Lean and BIM”. Perustajana on ollut BIM-tutkimusryhmä sekä Salfordin yliopiston School of Built Environment –ryhmä. Osallistujia on ollut useista Euroopan maista, Aasiasta ja Kanadasta. Työpaja on pidetty 2013 Salfordissa, 2014 Helsingissä, 2015 Liverpoolissa, 2016 Huddersfieldissä, 2017 Århusissa Tanskassa ja 2018 jälleen Huddersfieldissä, Iso-Britanniassa.

Valikoima julkaisuja

Kerosuo, H. (2017). Transformative agency and the development of knotworking in building design.  In M. Goller & S. Paloniemi (Eds.), Agency at work - An agentic perspective on professional learning and development, pp. 331-349. Cham, Switzerland: Springer.

Kerosuo, H., Miettinen, R., Mäki, T., Paavola, S., Korpela, J. and Rantala, T. (2012). Expanding uses of building information modeling in life-cycle construction projects. Work: A Journal of Prevention, Assessment and Rehabilitation 41 (Supplement 1/2012), 114-119. 

Kerosuo, H., Miettinen, R., Paavola, S., Mäki, T. & Korpela, J. (2015) Challenges of the expansive use of Building Information Modeling (BIM) in construction projects. Production 25(2), 289-297.

Kerosuo, H., Mäki, T. & Korpela, J. (2015). Knotworking and the visibilization of learning in building design, Journal of Workplace Learning 27(2), 128 –141. 

Kerosuo, H. & Paavola, S. (2016). Tietomallikoordinaattorin rooli, tehtävät ja jännitteet rakennushankkeissa. Rakentajan kalenteri 2017, 102-104. Helsinki: Rakennustieto Oy.

Kerosuo, H., Paavola, S., Miettinen, R. & Mäki, T. (2017) Hankkeista oppiminen: Tietomallintamisen johtaminen, organisointi ja koordinointi rakennushankkeissa. Loppuraportti työsuojelurahaston tutkimus- ja kehittämishankkeesta. Helsingin yliopisto, Käyttäytymistieteiden laitos.

Korpela, J. (2011) Tietomallintamisen hyödyt ja haasteet rakennushankkeen eri hankeosapuolten näkökulmasta. Diplomityö, Rakennustekniikan laitos, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu: Espoo. 

Korpela, J. (2012). Tietomallintamisen käyttöönoton haasteet rakennushankkeessa. Konsepti – Toimintakonseptin uudistajien verkkolehti 7 (1-2).

Korpela, J., Miettinen, R., Salmikivi, T., Ihalainen, J. (2015) The challenges and potentials of utilizing building information modelling in facility management: the case of the Center for Properties and Facilities of the University of Helsinki. Construction Management and Economics, 33(1), 3-17. 

Miettinen, R., Kerosuo, H., Metsälä, T. & Paavola, S. (2018) Bridging the lifecycle: A case study on facility management infrastructures and uses of BIM. Journal of Facilities Management 16(1), 2-16. 

Miettinen, R. & Paavola, S. (2014) Beyond the BIM utopia: Approaches to the development and implementation of building information modeling. Automation in Construction, 43, 84-91.

Miettinen, R. & Paavola, S. (2018, in press) Reconceptualizing object construction: The dynamics of building information modelling in construction design. Special Issue “Activity Theory in Information Systems Research” at Information Systems Journal.

Miettinen, R. & Paavola, S. (2018, in press) Beyond the distinction between tool and sign: Objects and artefacts in human activity. A. Rosa & J. Valsiner (Eds.) The Cambridge Handbook of Sociocultural Psychology. Second Edition. Cambridge University Press.

Mäki, T. (2012). Rakentamisen tietomallintaminen -tutkimushankkeen esittely. Konsepti – Toimintakonseptin uudistajien verkkolehti 7 (1-2).

Mäki, T., & Kerosuo, H. (2015). Site managers’ daily work and the uses of building information modelling in construction site management. Construction management and economics, 33(3), 163-175.

Mäki, T. Korpela, J. & Kerosuo, H. (2012). Artikkeli. Last Planner tietomallinnetun hankkeen suunnittelunohjauksessa. Rakentajain kalenteri 2013. Helsinki: Rakennustieto Oy. 

Mäki, T., Paavola, S., Kerosuo, H., & Miettinen, R. (2012). Tietomallintamisen käytöt rakentamisessa. Konsepti – Toimintakonseptin uudistajien verkkolehti 7 (1-2).

Paavola, S. & Miettinen, R. (in press). Dynamics of design. BIM as intermediary objects in design collaboration. Computer Supported Cooperative Work (CSCW).