Maakohtaiset erityisvaatimukset tohtorihaussa

Tietyissä maissa suoritettuja korkeakoulututkintoja koskee maakohtainen erityisvaatimus. Jos tutkintosi myönnetään jossakin alla luetelluista maista, sinun tulee toimittaa tutkintoasi koskevat koulutusasiakirjat alla annettujen ohjeiden mukaisesti.

Huomaathan, että tiettyjen maiden erityisvaatimus koskee vain osaa vaadituista koulutusasiakirjoista, esimerkiksi opintosuoritusotetta. Näissä tapauksissa sinun tulee toimittaa muut vaaditut koulutusasiakirjat noudattaen yleisiä dokumenttien toimitusohjeita. Myös jos tutkintosi on myönnetty muualla kuin alla luetelluissa maissa, sinun tulee toimittaa kaikki koulutusasiakirjasi noudattaen yleisiä dokumenttien toimitusohjeita

Offshore-opinnot

Jos olet suorittanut tutkintosi kampuksella, joka sijaitsee eri maassa kuin tutkinnon myöntävä pääyliopisto, muista noudattaa sen maan maakohtaista erityisvaatimusta, jossa tutkinnon myöntävä pääyliopisto sijaitsee tai on akkreditoitu.

Useassa oppilaitoksessa suoritettu tutkinto

Jos olet suorittanut tutkintosi useassa oppilaitoksessa, tai tutkintosi on ns. top-up –tutkinto, johon kuuluu aiempien opintojen täydentäminen kandidaatin tutkinnoksi toisessa oppilaitoksessa, sinun tulee toimittaa vaaditut koulutustausta-asiakirjat kattavasti kaikista niistä opinnoista, joihin tutkintosi perustuu. Jos oppilaitokset sijaitsevat eri maissa, sinun tulee noudattaa kaikkia soveltuvia maakohtaisia erityisvaatimuksia.

Maakohtaiset erityisvaatimukset

Jos oppilaitoksesi käyttää MyEquals-palvelua koulutusasiakirjojen myöntämiseen:

Jaa koulutusasiakirjasi Helsingin yliopistolle MyEquals-palvelussa.

Jos oppilaitoksesi ei käytä MyEquals-palvelua koulutusasiakirjojen myöntämiseen:

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Voit lähettää kirjekuoren itse tai pyytää oppilaitostasi lähettämään sen.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Toimita kopiot virallisesta valtion myöntämästä tutkintotodistuksesta ja opintosuoritusotteesta Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Alkuperäiset koulutusasiakirjat tulee laillistuttaa apostille-todistuksella Azerbaidžanin tasavallan ulkoasiainministeriössä. Julkisen notaarin tulee sen jälkeen todistaa apostillella laillistettujen alkuperäisten asiakirjojen kopiot oikeiksi. Kopioissa tulee olla notaarin alkuperäinen leima jokaisella sivulla sekä notaarin allekirjoitus. Vaihtoehtoisesti notaari voi todistaa kopion oikeaksi siten, että sen sivut on nidottu yhteen tavalla, joka mahdollistaa niiden samanaikaisen vahvistamisen. Tässä tapauksessa riittää, että vain yhdellä sivulla on notaarin leima ja allekirjoitus.

Jos et vielä ole suorittanut tutkintoasi loppuun, sinun tulee toimittaa kopio viimeisimmästä opintosuoritusotteestasi. Tämän kopion tulee olla joko asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisesti oikeaksi todistama tai laillistettu.

Koulutusasiakirjojen tulee olla pääyliopiston tai sellaisen oppilaitoksen myöntämiä, jolla on oikeus myöntää tutkintoja. Koulutusasiakirjoja ei hyväksytä, jos ne on myöntänyt yliopiston alainen oppilaitos, jolla ei ole tutkinnon myöntämisoikeutta.

Tutkintotodistuksen ja opintosuoritusotteen tulee olla Bangladeshin ulkoministeriön Consular and Welfare Wing -osaston oikeaksi todistamia. Asiakirjojen jokaisella sivulla tulee olla Bangladeshin ulkoministeriön alkuperäinen leima ja allekirjoitus.

Lisätietoa löydät ministeriön verkkosivuilta.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Kirjekuoren tulee saapua asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen lähettämänä; hakijan itsensä lähettämiä opintosuoritusotteita ei hyväksytä.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Kirjekuoren tulee saapua asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen lähettämänä; hakijan itsensä lähettämiä opintosuoritusotteita ei hyväksytä.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Voit lähettää kirjekuoren itse tai pyytää oppilaitostasi lähettämään sen.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Kirjekuoren tulee saapua asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen lähettämänä; hakijan itsensä lähettämiä opintosuoritusotteita ei hyväksytä.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Kirjekuoren tulee saapua asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen lähettämänä; hakijan itsensä lähettämiä opintosuoritusotteita ei hyväksytä.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Voit lähettää kirjekuoren itse tai pyytää oppilaitostasi lähettämään sen.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Tutkintotodistus:

Lähetä tai pyydä oppilaitostasi lähettämään oikeaksi todistettu kopio tutkintotodistuksestasi Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Tutkintotodistuksen tulee olla pääyliopiston myöntämä. Yliopiston alaisten oppilaitosten (eng: affiliated colleges) myöntämiä tutkintotodistuksia ei hyväksytä.

Opintosuoritusote:

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi Helsingin yliopiston hakijapalveluihin sinetöidyssä kirjekuoressa. Voit lähettää kirjekuoren itse, tai pyytää oppilaitostasi lähettämään sen. Opintosuoritusote voi olla tutkinnon myöntävän pääyliopiston tai yliopiston alaisen autonomisen oppilaitoksen (eng: autonomous college) myöntämä.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu sen tahon virallisella leimalla ja allekirjoituksella, jolla on oikeus myöntää ja vahvistaa opintosuoritusotteita oppilaitoksessasi, esim. Academic Registrar’s Office, Examinations Office tai muu vastaava. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen tahon virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvä, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Koulutusasiakirjojesi kopioiden tulee olla Iranin ulkoministeriön ja Suomen Teheranin suurlähetystön laillistamia. Asiakirjojen virallisten käännösten tulee olla Iranin oikeusministeriön vahvistamia. Tavallisia valokopioita vahvistetuista asiakirjoista ei hyväksytä. Kaikissa kopioissa tulee olla sekä Iranin ulkoministeriön, että Suomen Teheranin suurlähetystön alkuperäiset leimat.

Jos et pysty asioimaan Suomen Teheranin suurlähetystössä COVID-19 -tilanteen takia, pyydä että oppilaitoksesi

  1. leimaa myöntämänsä alkuperäiskieliset koulutuasiakirjat, ja
  2. laittaa alkuperäiskieliset koulutusasiakirjat sekä niiden käännökset, jotka on vahvistettu Iranin ulkoministeriön ja oikeusministeriön toimesta, oppilaitoksen viralliseen kirjekuoreen, sinetöi kirjekuoren oppilaitoksen virallisella leimalla ja lähettää sinetöidyn kirjekuoren Helsingin yliopistolle.

Sähköinen opintosuoritusote

Jos oppilaitoksesi voi lähettää koulutusasiakirjasi Helsingin yliopistolle sähköisen opintosuoritusotepalvelun kautta, toimita opintosuoritusotteesi käyttämällä tätä palvelua. Katso täältä lisätietoa sähköisistä opintosuoritusotepalveluista.

Paperinen opintosuoritusote

Jos oppilaitoksesi ei käytä sähköisiä opintosuoritusotepalveluita, sinun pitää toimittaa virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Voit lähettää kirjekuoren itse tai pyytää oppilaitostasi lähettämään sen.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Voit lähettää kirjekuoren itse tai pyytää oppilaitostasi lähettämään sen.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Kirjekuoren tulee saapua asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen lähettämänä; hakijan itsensä lähettämiä opintosuoritusotteita ei hyväksytä.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Sähköinen opintosuoritusote

Jos oppilaitoksesi voi lähettää koulutusasiakirjasi Helsingin yliopistolle sähköisen opintosuoritusotepalvelun kautta, toimita opintosuoritusotteesi käyttämällä tätä palvelua. Katso täältä lisätietoa sähköisistä opintosuoritusotepalveluista.

Paperinen opintosuoritusote

Jos oppilaitoksesi ei käytä sähköisiä opintosuoritusotepalveluita, sinun pitää toimittaa virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Kirjekuoren tulee saapua asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen lähettämänä; hakijan itsensä lähettämiä opintosuoritusotteita ei hyväksytä.

Tutkintotodistus

Sinun ei tarvitse toimittaa erillistä tutkintotodistusta, jos opintosuoritusotteestasi käy ilmi tutkinnon valmistuminen ja se sisältää seuraavat tiedot:

  • tutkinnon myöntävän oppilaitoksen nimi
  • myönnettävän tutkinnon nimi
  • opiskelijan nimi
  • tutkinnon myöntämispäivä

Toimita kopiot virallisesta valtion myöntämästä tutkintotodistuksesta ja opintosuoritusotteesta Helsingin yliopiston hakijapalveluihin.

Alkuperäiset koulutusasiakirjat tulee laillistuttaa apostille-todistuksella Kazakstanin tasavallan opetus- ja tiedeministeriössä. Julkisen notaarin tulee sen jälkeen todistaa apostillella laillistettujen alkuperäisten asiakirjojen kopiot oikeiksi. Kopioissa tulee olla notaarin alkuperäinen leima jokaisella sivulla sekä notaarin allekirjoitus. Vaihtoehtoisesti notaari voi todistaa kopion oikeaksi siten, että sen sivut on nidottu yhteen tavalla, joka mahdollistaa niiden samanaikaisen vahvistamisen. Tässä tapauksessa riittää, että vain yhdellä sivulla on notaarin leima ja allekirjoitus.

Jos et vielä ole suorittanut tutkintoasi loppuun, sinun tulee toimittaa kopio viimeisimmästä opintosuoritusotteestasi. Tämän kopion tulee olla joko asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisesti oikeaksi todistama tai laillistettu.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Kirjekuoren tulee saapua asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen lähettämänä; hakijan itsensä lähettämiä opintosuoritusotteita ei hyväksytä.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Tutkintotodistus:

Hanki tutkintotodistuksestasi englanninkielinen varmennusraportti CDGDC:ltä (http://www.chinadegrees.cn/) tai CHESICC:ltä (https://www.chsi.com.cn/).

Lataa englanninkielinen varmennusraportti ja kopio tutkintotodistuksestasi hakemusjärjestelmään. Käytä ladatessa tunnisteita ”CDGDC verification report” tai ”CHESICC verification report”. Voit myös jakaa varmennusraportin suoraan varmennuspalvelusta Helsingin yliopistolle.

Jos et ole valmistunut hakuajan alkuun mennessä, sinun ei tarvitse hakiessasi toimittaa tutkintotodistuksesi kopiota tai varmennusraporttia.

Opintosuoritusote:

Hanki opintosuoritusotteestasi englanninkielinen varmennusraportti CHESICC:ltä (https://www.chsi.com.cn/).

Jaa varmennusraportti suoraan varmennuspalvelusta Helsingin yliopistolle. Lataa englanninkielinen varmennusraportti hakemusjärjestelmään.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Voit lähettää kirjekuoren itse tai pyytää oppilaitostasi lähettämään sen.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Tutkintotodistus:

Lähetä tai pyydä oppilaitostasi lähettämään oikeaksi todistettu kopio tutkintotodistuksestasi Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Tutkintotodistuksen tulee olla pääyliopiston myöntämä. Yliopiston alaisten oppilaitosten (eng: affiliated colleges) myöntämiä tutkintotodistuksia ei hyväksytä.

Opintosuoritusote:

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi Helsingin yliopiston hakijapalveluihin sinetöidyssä kirjekuoressa. Voit lähettää kirjekuoren itse tai pyytää oppilaitostasi lähettämään sen. Opintosuoritusotteen tulee olla pääyliopiston  myöntämä. Yliopiston alaisten oppilaitosten (eng: affiliated colleges) myöntämiä opintosuoritusotteita ei hyväksytä.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu sen tahon virallisella leimalla ja allekirjoituksella, jolla on oikeus myöntää ja vahvistaa opintosuoritusotteita oppilaitoksessasi, esim. Academic Registrar’s Office, Examinations Office tai muu vastaava. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen tahon virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvä, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Kirjekuoren tulee saapua asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen lähettämänä; hakijan itsensä lähettämiä opintosuoritusotteita ei hyväksytä.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Tutkintotodistuksen myöntäjän täytyy olla tutkinnon myöntävä pääyliopisto tai yliopiston alainen oppilaitos, jolla on lupa myöntää tutkintotodistuksia. Tutkintotodistusta ei hyväksytä, jos sen on myöntänyt yliopiston alainen oppilaitos (eng: affiliated college), jolla ei ole tutkinnon myöntämisoikeutta.

Tutkintotodistuksen ja opintosuoritusotteen kopiot tulee vahvistuttaa Pakistanin Higher Education Commission (HEC) -viranomaisella. Tutkintotodistuksen ja opintosuoritusotteen jokaisella sivulla tulee olla HEC:n leima ja allekirjoitus Kaikissa kopioissa täytyy olla HEC:n alkuperäinen leima.

Lisätietoa löydät HEC:n verkkosivulta.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Kirjekuoren tulee saapua asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen lähettämänä; hakijan itsensä lähettämiä opintosuoritusotteita ei hyväksytä.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Sinun ei tarvitse toimittaa virallisesti oikeaksi todistettuja kopioita koulutusasiakirjoistasi, mikäli olet suorittanut tutkintosi suomalaisessa korkeakoulussa 1.1.1995 jälkeen ja sinulla on suomalainen henkilötunnus.

Lataa hakemusjärjestelmään kopio opintosuoritusotteestasi. Helsingin yliopisto varmentaa koulutustaustatietosi kansallisesta tietokannasta.

Jos suoritit tutkintosi ennen 1.1.1995, sinun tulee toimittaa virallisesti oikeaksi todistetut kopiot koulutusasiakirjoistasi liitteiden yleisten toimitusohjeiden mukaisesti.

Huomaathan kuitenkin, että alla olevissa oppilaitoksissa suoritettuja tutkintoja koskevista koulutusasiakirjoista tulee aina toimittaa virallisesti oikeaksi todistetut kopiot liitteiden yleisten toimitusohjeiden mukaisesti:

  • Diakonia-ammattikorkeakoulu
  • Högskolan på Åland
  • Kajaanin ammattikorkeakoulu
  • LAB-ammattikorkeakoulu
  • Lapin ammattikorkeakoulu
  • Maanpuolustuskorkeakoulu
  • Poliisiammattikorkeakoulu
  • Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Voit lähettää kirjekuoren itse tai pyytää oppilaitostasi lähettämään sen.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Kirjekuoren tulee saapua asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen lähettämänä; hakijan itsensä lähettämiä opintosuoritusotteita ei hyväksytä.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Kirjekuoren tulee saapua asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen lähettämänä; hakijan itsensä lähettämiä opintosuoritusotteita ei hyväksytä.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Toimita oikeaksi todistetut kopiot koulutusasiakirjoistasi Helsingin yliopiston hakijapalveluihin.

Alkuperäiset koulutusasiakirjat tulee laillistuttaa apostille-todistuksella Ukrainan opetus- ja tiedeministeriön (Міністерство освіти і науки України) Information and Image Centre (Інформаційно-іміджевий центр) -yksikössä. Julkisen notaarin tulee sen jälkeen todistaa apostillella laillistettujen alkuperäisten asiakirjojen kopiot oikeiksi. Kopioissa tulee olla notaarin alkuperäinen leima jokaisella sivulla sekä notaarin allekirjoitus. Vaihtoehtoisesti notaari voi todistaa kopion oikeaksi siten, että sen sivut on nidottu yhteen tavalla, joka mahdollistaa niiden samanaikaisen vahvistamisen. Tässä tapauksessa riittää, että vain yhdellä sivulla on notaarin leima ja allekirjoitus.

Jos et vielä ole suorittanut tutkintoasi loppuun, sinun tulee toimittaa kopio viimeisimmästä opintosuoritusotteestasi. Tämän kopion tulee olla joko asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisesti oikeaksi todistama tai laillistettu.

Jos oppilaitoksesi käyttää MyEquals-palvelua koulutusasiakirjojen myöntämiseen:

Jaa koulutusasiakirjasi Helsingin yliopistolle MyEquals-palvelussa.

Jos oppilaitoksesi ei käytä MyEquals-palvelua koulutusasiakirjojen myöntämiseen:

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Voit lähettää kirjekuoren itse tai pyytää oppilaitostasi lähettämään sen.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Toimita oikeaksi todistetut kopiot koulutusasiakirjoistasi Helsingin yliopiston hakijapalveluihin.

Alkuperäiset koulutusasiakirjat tulee laillistuttaa apostille-todistuksella Valko-Venäjän tasavallan opetusministeriössä. Julkisen notaarin tulee sen jälkeen todistaa apostillella laillistettujen alkuperäisten asiakirjojen kopiot oikeiksi. Kopioissa tulee olla notaarin alkuperäinen leima jokaisella sivulla sekä notaarin allekirjoitus. Vaihtoehtoisesti notaari voi todistaa kopion oikeaksi siten, että sen sivut on nidottu yhteen tavalla, joka mahdollistaa niiden samanaikaisen vahvistamisen. Tässä tapauksessa riittää, että vain yhdellä sivulla on notaarin leima ja allekirjoitus.

Jos et vielä ole suorittanut tutkintoasi loppuun, sinun tulee toimittaa kopio viimeisimmästä opintosuoritusotteestasi. Tämän kopion tulee olla joko asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisesti oikeaksi todistama tai laillistettu.

Valmis tutkinto

Toimita oikeaksi todistetut kopiot virallisesta valtion myöntämä tutkintotodistuksesta ja opintosuoritusotteesta (приложение к диплому) Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Toimi seuraavalla tavalla:

  1. Alkuperäiset koulutusasiakirjat tulee laillistuttaa apostille-todistuksella Venäjän federaation paikallisen opetusviranomaisen toimesta. Katso lisätietoa paikallisista opetusviranomaisista Федеральная служба по надзору в сфере образования и науки (Рособрнадзор):n verkkosivuilta.
  2. Julkisen notaarin tulee sen jälkeen todistaa apostillella laillistettujen alkuperäisten asiakirjojen kopiot oikeiksi. Kopioissa tulee olla notaarin alkuperäinen leima jokaisella sivulla sekä notaarin allekirjoitus. Vaihtoehtoisesti notaari voi todistaa kopion oikeaksi siten, että sen sivut on nidottu yhteen tavalla, joka mahdollistaa niiden samanaikaisen vahvistamisen. Tässä tapauksessa riittää, että vain yhdellä sivulla on notaarin leima ja allekirjoitus.

Keskeneräinen tutkinto

Jos et vielä ole suorittanut tutkintoasi loppuun, sinun tulee toimittaa kopio viimeisimmästä opintosuoritusotteestasi. Tämän kopion tulee olla joko asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisesti oikeaksi todistama tai laillistettu.

Toimita virallinen opintosuoritusotteesi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Voit lähettää kirjekuoren itse tai pyytää oppilaitostasi lähettämään sen.

Opintosuoritusotteen tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.

Sähköinen opintosuoritusote tai HEAR-raportti

Jos oppilaitoksesi voi lähettää koulutusasiakirjasi Helsingin yliopistolle sähköisen opintosuoritusotepalvelun kautta, toimita opintosuoritusotteesi käyttämällä tätä palvelua. Katso täältä lisätietoa sähköisistä opintosuoritusotepalveluista.

Paperinen opintosuoritusote tai HEAR-raportti

Jos oppilaitoksesi ei käytä sähköisiä opintosuoritusotepalveluita, sinun pitää toimittaa virallinen opintosuoritusotteesi tai HEAR-raporttisi sinetöidyssä kirjekuoressa Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Voit lähettää kirjekuoren itse tai pyytää oppilaitostasi lähettämään sen.

Opintosuoritusotteen tai HEAR-raportin tulee olla vahvistettu asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla ja oppilaitoksen edustajan allekirjoituksella. Kirjekuoren tulee olla sinetöity asiakirjan myöntäneen oppilaitoksen virallisella leimalla takaläpän yli siten, että on selvää, ettei kirjekuorta ole avattu leimaamisen jälkeen. Kirjekuoria, jotka on leimattu muulla kuin oppilaitoksen virallisella leimalla, esimerkiksi leimalla jossa lukee ”sealed”, ei hyväksytä.

Helsingin yliopisto hyväksyy vain virallisia opintosuoritusotteita tai HEAR-raportteja; epävirallisia tai opiskelijan omaan käyttöön tarkoitettuja opintosuoritusotteita (student copy) ei hyväksytä. Huomaathan lisäksi, että tavallisia valokopioita vahvistetuista virallisista asiakirjoista ei hyväksytä, vaikka ne lähetettäisiin sinetöidyssä kirjekuoressa.

Opintosuoritusotteen tai HEAR-raportin lisäksi sinetöidyssä kirjekuoressa voi olla muita opintosuoritusotteen myöntäneen oppilaitoksen myöntämiä virallisia dokumentteja, esimerkiksi tutkintotodistuksen virallinen kopio tai tutkintotodistuksen liite (diploma supplement). Näiden lisäksi kuoressa ei saa olla muita dokumentteja.