Kasvukunnon ongelmista koelohkoilla on nyt julkaistu ensimmäinen raportti Mistä ja miten tunnistaa maan hyvän kasvukunnon? Raportin ovat kirjoittaneet hankkeen kouluttaja tutkija-viljelijä Tuomas J. Mattila sekä projektipäällikkö, agronomi ja viljelijä Jukka Rajala Helsingin yliopistosta.
- Jokainen pelto on yksilöllinen ja erot maan kasvukunnossa lohkojen välillä ovat huomattavia. Esimerkiksi typen vapautumisennusteet vaihtelivat lohkoilla 80-200 kg välillä. Toisaalta kasvukuntojen erojen syyt ovat myös yksilöllisiä ja usein lohkoa ei vaivaa vain yksi asia, vaan monipuolisempi ongelmavyyhti esimerkiksi kuivatuksen, tiivistymisen, ravinnepuutteiden ja biologisen aktiivisuuden yhteisvaikutuksena, tiivistää Jukka Rajala tutkimuksen keskeisimpiä tuloksia.
Tutkimuksessa on käynyt ilmi, että kuivatusjärjestelmien huolto ja ylläpito on koelohkoilla puutteellista. Ongelmia on etenkin laskuaukoissa, niskaojissa, maassa olevissa tiiviissä kerroksissa sekä pinnanmuotoilussa. Maan rakenneongelmat ovat yleisiä ja lieroja on yleisesti vähän sekä ongelmalohkoilla että parempikasvuisilla verrokkilohkoilla.
Yksittäisten ravinteiden puutteita esiintyy myös yleisesti. Hiven- ja sivuravinteista etenkin rikin, mangaanin ja boorin puutteet ovat koelohkoilla yleisiä. Viljavuuspalvelun tilastojen mukaan tämä tilanne kuvaa yleisemminkin suomalaisia peltoja. Ongelmat ovat jossain määrin alueellisia. Varsinais-Suomessa haasteina ovat korkea magnesiumpitoisuus ja savien rakenneongelmat, Satakunnassa puolestaan hietamaiden multavuuden lisääminen ja ravinnesuhteiden tasapainossa pitäminen. Etelä-Pohjanmaan peltojen haasteina ovat kaliumin puute sekä eloperäisten maiden rakenteen ylläpito.
Tuomas Mattilan mukaan osaan ongelmista on löydettävissä melko yksinkertaisia ja toimivia ratkaisuja, mutta osalta ongelmalohkoista varsinaisesta ongelmastakaan ei ole vielä täyttä selvyyttä.
- Esimerkiksi syväkuohkeutuksen, syväjuuristen kasvien ja kipsin yhdistelmä vaikuttaa korjaavan eräiden savimaiden rakennetta melko nopeasti. Toisaalta multavuuden nosto intensiivisen avomaan tuotannon hietamailla tai turvemaiden rakenteen vakiinnuttaminen ovat vielä haasteita, joihin ei ole selviä ratkaisukeinoja, Tuomas Mattila toteaa.
