Kokemuksia täydennysojituksista ja kasvukunnon hoidosta Köönikkälän tilalla

Ensimmäisiä merkkejä tiivistymisestä alkoi ilmaantua 1980-luvulla. Satotasot olivat ongelmalohkoilla pahimmillaan alle 4 tonnia kevätvehnää, ja erikoisviljelyn rasitus maalle näkyi muun muassa kasvueroina lohkoilla. Maan muokkaaminen vaati useampia ajokertoja ja tietyillä lohkoilla työt piti tehdä eri vaiheissa, koska lohko ei enää kuivunut tasaisesti. Salaojituksen teho ei ollut riittävä ja Oivanen päätyi vuodeta 1995  alkaen täydennysojittamaan peltolohkonsa. Alkuun täydennettiin notkopaikkoja, mutta myöhemmin salaojia on lisätty hyvien kokemusten myötä myös pellon muille osille. Nyt tilan kaikki lohkot on täydennysojitettu.

Toimivaksi keinoksi tiivistyneille lohkoille Oivanen on käyttänyt ojituksen lisänä nurmiviljelyä. Ensiksi lohko jätetään viherkesannolle, jolloin ojitustyö voidaan suorittaa kuivaan aikaan kylvö- ja sadonkorjuusesongin ulkopuolella.

Ojitustyön jälkeen lohko on jäänyt nurmiviljelyyn 3 vuodeksi. Tilojen välisellä yhteistyöllä tämä on hyödyttänyt myös heinäsadonkorjaajia. Satotasot alkoivat tämän jälkeen nousta ja Oivasen mukaan täydennysojitusten kustannukset on saatu 3-kertaisesti takaisin suurempina satoina.

Kalle Oivanen tunnetaan rukiinviljelyn puolestapuhujana. Parantunut vesitalous ja maan rakenteen elpyminen ovat syyskasvien viljelyssä ratkaisevia. Ojitusten lisäksi kesantovuosi on hyödynnetty piiriojien kunnostuksessa. Ojamaiden annetaan kuivahtaa ja ne ajetaan pellon notkopaikkoihin. Samalla torjutaan juolavehnää ja hapan kaivuumaa kalkitaan. Hybridirukiilla on päästy kunnostusten jälkeen 8000 kg/ha satotasoihin.

Täydennysojituksessa Oivasen taktiikka on ollut pyrkimys tasata lohkon kosteusoloja. Notkelmat ja hiesuiset kohdat on ojitettu tiheämmin, jolloin lohkoa on helpompi viljellä yhtenäisesti. Salaojakartat on pidetty ajan tasalla merkitsemällä täydennykset ja muutokset karttoihin. Ojitustöiden myötä on tullut ammattitaitoa arvioida, minne kannattaa lisätä ylimääräisiä ojia tai laittaa reilumpi sorastus. Esimerkiksi päisteeseen lisätty imuoja ei lisää juurikaan kustannuksia, mutta varmistaa, että pellon vesitalous toimii kovemmassakin rasituksessa. Toisaalta täytyy myös malttaa mielensä. Ajomaalla täytetty kuoppa jätettiin ojittamatta muun lohkon yhteydessä, koska ojasto olisi painunut maan mukana notkolle ja saattanut tukkeutua.

Kuva: Köönikkälän täydennysojitussuunnitelma. Alkuperäistä harvaa ojitusta (mustat imuojat) on täydennetty kertaalleen (punaiset imuojat). Viimeisimpänä (sinisellä) täydennetään vanhaa ojitusta kauttaaltaan.

Salaojaston toiminta vaatii säännöllistä seurantaa. Monen ongelman syy on löytynyt, kun laskuaukosta ei ole tullut vettä normaaliin tapaan. Silloin ojasto tutkitaan kaivamalla salaoja esiin ja useimmiten jokin ongelma on löytynyt. Korjauksessa vanhat tiiliputket korvataan muoviputkella ja korjauskohtaan tehdään reilu sorastus. Vanhojen ojitusten yksi ongelma on, että soraa on käytetty niukasti ja sorasilmäkkeitä on vähän. Oivanen vinkkaa, että monella lohkolla on laskuaukosta jatkettu kokoojaa umpiputkella 6 tai jopa 12 metriä ojanreunasta pellolle päin. Näin on saatu juurien tunkeutuminen putkeen kuriin ja tukoksia ei enää tule.

Tulostettava versio:
Kokemuksia täydennysojituksista ja kasvukunnon hoidosta Köönikkälän tilalla, pdf, 0,5 MB

Kirjoittajat: Heikki Ajosenpää ja jukka Rajala (toim.)

Lisätietoja:
Mattila T.J., Rajala J., Ajosenpää H. ja Mynttinen R. 2019. Kuivatus kuntoon peltolohko kerrallaan. Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti. Raportteja 195.

Mattila T.J. ja Rajala J. 2018. Miten vältän maan haitallisen tiivistymisen maatalousrenkaiden avulla. Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti. Raportteja 175.

Kuvat: Timo Erkkilä ja Jukka Rajala

Sivun toteutus: Jukka Rajala

Kaikki materiaalit Maan kasvukunnosta ja sen hoidosta