29.6.2012
Erikoiset linnut, erikoiset rehut ja erikoinen pitotapa olivat Franz Planeggerin johtoajatuksia hänen käynnistäessään luomukalkkunoiden sopimustuotantoa Itävallan takamailla Launsdorfin kylässä. Nykyään 15 yhteistyötilalla kasvatetaan vuosittain 30 000 ruskeaa Kelly Bronze -kalkkunaa. Rehut teetetään omalla reseptillä paikallisella luomurehumyllyllä ja linnut teurastetaan lähellä.
Kelly Bronze -kalkkuna jalostettiin 1970-luvun alussa risteyttämällä amerikkalainen pronssikalkkuna skotlantilaisiin ja englantilaisiin maatiaisiin. Paul ja Derek Kellyn tavoitteena oli maukaslihainen lintu, joka kasvaisi hyvin ilman antibiootteja ja pärjäisi ulkona laitumella ympäri vuoden. Neljän viikon ikäisillä Kelly Bronze -kalkkunoilla on tiheä sulkapeite. Siksi linnut sopivatkin hyvin laajaperäiseen laiduntuotantoon. Vain poikaskasvattamon tilat lämmitetään. Viiden viikon iästä lähtien linnut viettävät ison osan päivästä ulkona, talvisin myös lumessa.
Kyseessä oli takaisinristeytys, ja miesten tavoitteelle naurettiin 1970-luvulla. Linnut kasvavat hitaasti, ja lihansaanti on 20 prosenttia tavallista pienempi. Silti poikkeavasta linjasta on tullut menestys niin kotimaassaan kuin myös monessa Keski-Euroopan maassa. Lintujen tuotantotapa on suojattu rekisteröidyllä tavaramerkillä. Markkinoinnissa hyödynnetään lintujen tavanomaista hitaampaa kasvua ja korkeampaa ikää. Kelly Bronzen liha on maukasta ja hyvin marmoroitunutta. Moni kuluttaja onkin alkanut arvostaa ”kypsään ikään” ehtineiden eläinten lihaa.
Itävaltaan Kelly Bronze tuli Saksan kautta. Planeggerin ystävä Martin Bohn aloitti vuonna 1997 luomukalkkunatuotannon Saksassa. Kelly Bronze -lintujen avulla Bohn ratkaisi luomukalkkunatuotannon pulmat. Ongelmana oli sopivien lintujen, rehun ja teurastamon puute.
Bohn kokosi perheyritysten välisen yhteistyöverkoston, joka takasi puhtaan rehun saannin ja teurastamon, jolle tiheän sulkapeitteen aiheuttama käsityö ei ollut vastenmielistä. Toimintamallissa otettiin huomioon lintujen tarpeet, pientilojen rajallinen valmius uudistuksiin ja markkinoiden vaatimus tasalaatuisista toimituseristä. Neljä vuotta myöhemmin Franz Planegger innostui järjestämään vastaavanlaisen toimintamallin Itävaltaan.
Planeggerin yritys Freiland Puten Osterwitz GmbH hankkii eläinaineksen, sopii rehunvalmistajan kanssa rehuntarpeesta ja laskee rehureseptit. Planeggerin neljän hengen tiimi myös neuvoo tuottajia, koordinoi nuorikkokasvattajien ja loppukasvattajien yhteistyötä ja huolehtii lihan markkinoinnista. Tuottajat keskittyvät lintujen kasvattamiseen. ”Yleensä tuottajillamme on muitakin tuotantosuuntia. Näin kasvatuserien koon ei tarvitse kasvaa kovin suureksi, mikä ehkäisee monia ongelmia. Tuotantotauko on tervetullut, laitumien vuorotus saadaan helpommin järjestettyä ja linnut sopivat paremmin maisemaan”, Planegger selventää.
Itävallassa ei ole omaa Kelly Bronze -siitostoimintaa. Linnut tulevat yhden päivän untuvikkona Hollannista tai Englannista free range -siitostilalta. Siitoseläimet eivät siis ole luomueläimiä, mutta ne laiduntavat vapaasti. ”Valinta on lähinnä kustannuskysymys, koska luomurehun käyttö ja tiettyjen rehujen vaikea saatavuus nelinkertaistaisi munien hinnan”, Planegger toteaa. Alkukasvatustiloja on kaksi. Alkukasvatus on toiminnan varsinainen haaste, siksi tilat ovat erikoistuneet. Jatkokasvatustiloille toimitetaan yleensä vain keskenään samaa sukupuolta olevia eläimiä, koska samaa sukupuolta olevissa parvissa linnut ovat rauhallisempia. Kukot kasvavat 26 viikossa noin 20 kilon painoisiksi, kanat 23 viikossa yhdeksänkiloisiksi.
Alueen vanhat navetat soveltuvat pienin muutoksin hyvin luomukalkkunakasvattamoiksi. Perinteikkäät isot ikkunat tuovat luomutuotannossa välttämätöntä luonnonvaloa. Parret poistetaan ja niiden tilalle tuodaan rehu- ja juoma-automaatteja. Sairaskarsinaksi rakennetaan kanaverkolla eristetty osasto. Pehkuna on kutteria ja olkia. Pohja tyhjennetään kaksi kertaa vuodessa, kun linnut on viety teurastamoon. Seinät kalkitaan noin kerran vuodessa. Hygienian vuoksi rakennusta pidetään tyhjillään pari kolme viikkoa ennen uuden parven tuloa
Yrityksen suurasiakkaat arvostavat ensiluokkaista laatua, mutta myös vaativat sitä. Jotta asiakkaille voidaan taata rehun gmo-vapaus ja se ettei lihassa ole minkäänlaisia lääke- tai muita jäämiä, on tuotantoketjun oltava läpinäkyvä. Luomutarkastuksen lisäksi asiakkaat suorittavat laadun varmistamiseksi omia tarkastuksiaan.
Kumppaniksi haettiin rehumylly, jossa tehdään pelkästään luomurehuja. ”Periaatteessa ajatukseemme sopisi hyvin, että tilat käyttäisivät omaa viljaa. Käytännössä pyritään kuitenkin siihen, että sitä käytetään mahdollisimman vähän. Meidän asiakkaamme tarvitsevat varmat toimituserät sovittuun aikaan, ja minun tehtäväni on pitää eri tilojen väliset kasvuerot mahdollisimman pieninä. Kumma kyllä eroja ilmenee nytkin jonkin verran, vaikka tilat käyttävät samoja rehuja, samaa eläinainesta ja kasvuolot niillä ovat samanlaiset”, Planegger sanoo.
Mylly sijaitsee 15 kilometrin päässä ja käyttää lähialueen raaka-aineita, joten toiminta on rehumyllystä huolimatta alusta lähtien lähituotantoa. Pieni luomurehumyllyä pyörittävä perheyritys sai kalkkunayrittäjistä vakaan pohjan toiminnalleen. Eri kasvuvaiheissa oleville kalkkunoille sekoitetaan kolmea eri rehua. Uusi rehuresepti lasketaan säännöllisesti. Täysrehun koostumus vaihtelee rehuaineiden koostumuksen ja saatavuuden mukaan.
Laajan sopimustuotannon avulla hinnat ovat pysyneet melko vakaina. Tuottajahinta oli kymmenen vuotta sitten 2,40 euroa ja on nyt 2,80 euroa kilolta. Samaan aikaan tavanomaisten kalkkunoiden tuottajahinta vaihteli 80 sentin ja 1,50 euron välillä kilolta. Myös kustannukset ovat pysyneet samoina. Rehumarkkinoiden suuret vaihtelut eivät juurikaan ole heilautelleet sopimusrehuhintoja. ”Sovimme rehumyllyn kanssa rehumäärät ja hinnat syksyllä valmiiksi. Heillä taas on omat, pitempiaikaiset sopimukset viljantoimittajien kanssa”, Planegger selventää. Freiland Puten Osterwitzin sopimustuottajat saavat kalkkunoistaan 40 senttiä kilolta enemmän kuin muut luomukalkkunatuottajat Itävallassa. Neuvontajärjestö BioAustrian laskelmien mukaan luomukalkkunan katetuotto on keskimäärin yhdeksän euroa eläintä kohti.
Luomusiipikarjantuotannossa käytettävä rehu saa sisältää enintään viisi prosenttia tavanomaista rehua vuoteen 2014 asti. Itävallassa tämä viisi prosenttia tarkoittaa enimmäkseen tavanomaisen elintarviketuotannon sivujakeita, erityisesti perunavalkuaista. Kun ne jäävät pois, rehukulut nousevat helposti 20 prosenttia, koska riittävästi metioniinia sisältävät rehuainekset ovat kalliita. Lihotusvaiheessa linnut kasvavat melko hyvin itsestäänkin, mutta alkukasvatus aiheuttaa päänvaivaa.
”Kasvatusrehussa on nyt kaksi prosenttia luomukananmunajauhetta. Jos sen osuutta lisätään yhdellä prosentilla, rehun kilohinta nousee 50 prosenttia. Silloin lihasta saatava hinta ei enää tyydytä tuottajia. Kalkkunakanat syövät noin 30 kiloa, kukot 60 kiloa rehua. Rehuhyötysuhde on 1:3,5 ja rehunhinta 0,50 euroa kilolta. Kun rehukustannukset ovat nyt 1,75 euroa lihakiloa kohti, lihan 2,80 euron kilohinta on tuottajille vielä juuri ja juuri mielekäs”, toteaa Planegger. Planegger uskoo, että ratkaisu löytyy ajan kanssa. Hän on kokeillut muun muussa toukkien kasvatusta lihapaloissa ja kastematoja kompostissa.
Teksti: Katja Mahal