Kustannustehokas sikalaremontti

Itävaltalaisilla tiloilla on saatu hyviä kokemuksia ulkolaajennuksista. Jaloittelutarhalla saadaan edullisesti jatkettua sisäkarsinoiden tilaa. Toisin kuin sisätilaremontti, laajennus ulkosuuntaan ratkaisee samalla muitakin ongelmia.

”Virike- ja tonkimismateriaalin jakaminen on helppoa eikä se häiritse lannanpoistojärjestelmiä. Alueen siivous on yksinkertaista, sikojen lämmönsäätely helpottuu ja sisäilma paranee. Sisä- ja ulkoalueilla eriytettyjen toiminta-alueiden luominen on luontevaa. Sivuhyötynä on, että liikkuminen eri lämpötiloissa vahvistaa eläinten vastustuskykyä”, Leeb luettelee.

”Saimme ulkotarhoista myös helpotusta lämmönsäätelyyn. Kuumalla säällä voi ajoittain sumuttaa vettä pienten suihkujen avulla sikojen päälle. Viilentävä vaikutus ei jää vain ulkoalueelle, vaan kulkee sikojen mukana sisällekin”, Leeb sanoo.

Olennaista on miettiä, mitkä olemassa olevista toiminnoista hoituvat hyvin sikalarakennuksessa ja mihin tarvitaan ulkoilualuetta. Ei ole yhtään mallia, joka toimisi kaikille. Pienet yksityiskohdat ratkaisevat kokonaisuuden toimivuuden.

Virike/kuivikemateriaalin jakamiseen on monta tapaa. Yksi on, että kokonaiset pyöröpaalit nostetaan jaloittelualueelle. Paalin purkaminen tarjoaa sioille tekemistä ja materiaalin levitys hoituu kuin itsestään. Tämä onnistuu vain, jos alue on riittävän iso.

Alue voi olla osittain tai kokonaan katettu. Katos lisää alueen käyttöastetta, suojaa tarhaa kesällä auringolta, talvella lumelta ja pitää alueen kuivana. Katoksen rakenteiden tulee olla riittävän vahvoja. Sen lape ei saa olla niin matala, ettei syksyinen aurinko enää paista sen alle. Koneiden on voitava liikkua rakenteiden alla.

Tilaratkaisut voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään:

a) Lähtökohtana sikala, jossa rako- tai täysritilälattia, ei-eriytetyt toiminta-alueet.

b) Lähtökohtana osaritilä- tai salaojitettu lattia ja eriytetyt toiminta-alueet (makuu-, ruokinta- ja ulostusalue).

c) Lähtökohtana pienempi sikala, jossa ei ole tehokasta lannanpoistoa lattian kautta.

Suunnittelussa käytetään hyväksi sikojen luontaista taipumusta pitää toiminta-alueet erilleen. Sika ulostaa siihen, missä on kosteaa ja haluaa pitää pesäpaikkansa siistinä.


Rako- tai täysritilälattia hoitaa lannanpoiston tehokkaasti. Ulkotarhaa tarvitaan tällöin virikemateriaalin tonkimista ja mahdollisesti parempia lepopaikkoja varten. Ulkotarha suunnitellaan siten, että se pysyy kuivana ja siat jatkavat ulostamista sisäosastolla. Koska siat ulostavat sisällä, ulkoalueen puhdistus erien vaihtojen yhteydessä yleensä riittää.

Suojattu, lämmin makuualue syntyy tarhassa pesäratkaisuilla. Haasteena on saada matalat pesät myös hoitajille sopiviksi. Tämä onnistuu, jos katto saadaan nostettua pois hoitotoimenpiteitä varten. Virikemateriaaleista olki sopii tänne parhaiten, koska se on kaikkein lämpimintä. Olkea pitää olla runsaasti ja sitä tulee lisätä säännöllisesti.

Osaritilälattiakarsinan käyttö tehostuu ulkoalueen myötä, sillä lisätila selkeyttää eriytettyjä toiminta-alueita. Ulkoalue on tonkimista varten ja makuualue sisällä, pesällä tai ilman. Pesien avulla energiaa voi säästyä 70 %:iin asti. Ulostus voi tapahtua ulkona tai sisällä. Ratkaisuun vaikuttaa, missä määrin olkia, heinää ja kutteria halutaan käyttää sisätiloissa esimerkiksi makuualueen pehmusteeksi. Siat tykkäävät pureskella korsia makuullaan ja se rauhoittaa niiden käytöstä. Haittapuolena on se, että sisäilmaan tulee jauhamisesta hienoa pölyä. Ulostaminen ohjautuu ulkotarhoihin, kun vesipisteet asetetaan sinne. Vesipisteen/juottoastian toiminnan varmistaminen pakkasilmalla on tärkeää.

Tarhan alusta valitaan sen mukaan, jaetaanko virikemateriaali ulos vai sisälle. ”Meillä on yleinen tapa jakaa pehkumateriaali ulko-osastoille. Tällöin tarhan pohja on betonia, jonka päälle tulee paksu kerros tonkimismateriaalia”, Leeb selventää.

Vanhemmat sikalat, joissa on yhtenäiset lattiat, saadaan nykyaikaistettua kätevästi ulkoalueilla. Samalla, kun sikojen olot paranevat, helpottuu isäntäväen työ. Sisälle syntyy tilava makuupaikka ja ruokintapilttuu. Lannanpoisto hoituu näppärästi tarhasta.

Tarhan puhdistusväli riippuu siitä, onko se yksistään virikealueena, jolloin puhdistusta tarvitaan harvoin, vai onko se myös ulostusalue.

Alueen saa kätevästi puhtaaksi etukuormaajalla. Mikäli siat ulostavat alueella, työnnetään useimmiten koko tarha puhtaaksi kerran viikossa. Puhdistuksen ajaksi osastojen väliset aitaelementit kerätään sivuille tai avataan sähköaidan portit. BAT-suunnittelutoimistossa huomattiin, että sikojen sisäänajamiseen menee helposti enemmän aikaa kuin varsinaiseen lannanpoistotyöhön. Hyvät sulkumekanismit uloskulkutiellä ja työn ajoittaminen lepo- tai ruokintavaiheeseen jouduttavat työn valmistumista huomattavasti.

Kertatäyttöisissä sikaloissa syväkuivitus eli varastoiva kuivikepohja on hyvä vaihtoehto. Tällöin koko alueen tyhjennys sikojen lähdettyä on helppoa.

Monesti pelätään, että ulkoalue lisää salmonellariskiä, koska salmonellaa levittävät varpuslinnut liikkuvat ulkona. Leebin mukaan linnut tulevat tarha-alueelle vain, jos siellä on niille mielenkiintoista ruokaa. Ulkokarsina, jossa liikkuu sikoja, ei sinänsä houkuta lintuja. ”Avoimet ikkunat ovat suurempi riski”, hän toteaa.

Muuten ulkotarhat näyttävät pienentävän tautiriskiä. Kun saksalaisessa väitöstutkimuksessa verrattiin sikoja eri pito-olosuhteissa, tavanomaisesti sisällä pidetyistä sioista löytyi enemmän salmonellapainetta kuin sioista, joilla oli jaloittelutarha (Meyer 2004).

Rehunkulutuksen jyrkkää nousua tai kasvun hidastumista ei tarvitse pelätä. Muutokset katteeseen ovat pieniä, eivätkä välttämättä huonompaan suuntaan. Vanhat, pienet sikalat saavuttavat parempia toimintaedellytyksiä ja paremman katteen. Modernissa sikalassa, jossa tilatarjonta, työmenekki ja rehunkulutus on minimoitu, lisäys tila- ja työkustannuksissa saattaa nostaa kuluja 10–15 %. Tämä kuitenkin vain siinä tapauksessa, ettei tilalla ole ollut käyttöongelmia tonkimisaineen vuoksi ja tilan eläinten terveys on ollut ennestään hyvä. ”Seurantaryhmässämme on myös tila, jossa tuottavuus ja päiväkasvu ovat kasvaneet jaloittelutarhan myötä. Mielenkiintoista on, että tila oli ennestäänkin hyvä”, Leeb kertoo.

Lähteet: Meyer, Christiane. 2004. Qualitative und quantitative Risikofaktoren für die Einschleppung und Verbreitung von Salmonellen in unterschiedlichen Produktionsverfahren beim Schwein.

Teksti ja haastattelu: Katja Mahal