Palkokasvien viljelyllä edullista maitoa Virossa

Laitumissa valko-apila on Virossa tärkeä typensitojakasvi ja hyvälaatuisen laidunrehun tuottaja. Valkoapilan käyttöä laitumissa on Virossa tutkittu paljon. Virossa käytössä olevat lajikkeet ovat satoisia. Käyttöön levinneet uusimmat valkoapilalajikkeet, kuten saksalainen Vysocan, ovat korkeampikasvuisia (30-40 cm) ja Virossa käytössä olleita, vanhoja lajikkeita satoisampia.

Yhdessä englanninraiheinän ja muiden lehtevien ja nopeakasvuisten nurmiheinien kanssa ne tuottavat erittäin energia- ja valkuaispitoista nurmirehua koko kesän. Niiden maittavuus on hyvä. Valkoapilanurmista voidaan myös korjata erittäin maittavaa ja laadukasta säilörehua esimerkiksi juuripoikineille lehmille ja vasikoille. Valkoapilaa suositellaan lisättäväksi laidunseoksiin 15 % eli noin 3-4 kg/ha. Muihin nurmiseoksiin valkoapilaa suositellaan kylvettäväksi 1-2 kg/ha, joissa se lisää satoa erityisesti puna-apilan tai sinimailasen harventuessa.

Vaikka valkoapilan oma sato on muita apiloita pienempi, niin se lisää merkittävästi seosnurmien satoa ilman typpilannoitustakin. Sen maittavuus ja sulavuus ovat erittäin hyviä. Valkoapila täyttää myös nopeasti aukkopaikkoja, mikäli puna-apila harvenee.

Pieni määrä sinimailasta (1-2 kg/ha) sopii myös hyvin laitumiin lisäten mm niiden satoa ja poudankestävyyttä, kertoi Hindrek Older.

Puna-apilaa on Virossa viljelty noin 200 vuotta. Virossa suoritetuissa lajikekokeissa on löydetty uusia, satoisia tetraploidisia lajikkeita, jotka kestävät talvea ja tallaamista aikaisempia lajikkeita paremmin. Uudet lajikkeet ovat Virossa yleistä Vartea selvästi satoisampia. Esimerkiksi tetraploidinen Atlantis on osoittautunut talvenkestäväksi ja huonommillakin lohkoilla viihtyväksi. Uusin tulokas on diploidinen Harmonie. Uudet lajikkeet sopivat kolmeen niittoon, jolloin saadaan hyvin sulavaa ja runsaasti valkuaista sisältävää säilörehua riittävän nuorena korjatuista nurmista.

Virossa hvyä puna-apilaseosnurmen sato on 10 t ka/ha, ja vaatimaton sato 6 t ka/ha.

Tetraploidinen puna-apila vaatii reheväkasvuisena kuitenkin erityisen tehokkaan ja paljon normaalia pidemmän esikuivatuksen.

Puna-apilaa suositellaan viljeltäväksi seoksena esimerkiksi nurminadan ja englannin raiheinän kanssa. Puna-apilan siemenmääräsuositus seoksissa on 6-10 kg/ha ja osuus siemenseoksessa noin 25-30 %. Sadon valkuaispitoisuus on ollut korkein puhtaissa apilakasvustoissa ja timotein kanssa viljeltäessä. Kilpailukykyisempi heinäkasvi laskee sadon valkuaispitoisuutta eniten, koska vähemmän valkuaista sisältävän heinän osuus sadossa kasvaa. Apilalohkolla maan pH:n tulisi olla vähintään tyydyttävällä tasolla ja pellon kuivatuksen kunnossa.

Puna-apila on syytä ympätä typpibakteerilla hyvän typensidonnan varmistamiseksi ainakin viljelyä aloitettaessa, ja happamilla mailla. Karjanlantaa käytetään suojaviljalle ja toisen satovuoden ensimmäisen niiton jälkeen lietelantaa. Riittävästä kaliumin saannista on huolehdittava. Kalium varmistaa talvehtimista, lisää kasvua ja sadon sokeripitoisuutta.

Kasvukauden 2012 tilakokeessa puna-apila Atlantiksen ja kolmen englannin raiheinälajikkeen seos tuotti kolmesti niitettäessä 13,6 t/ha kuiva-ainetta hyväkuntoisella pellolla. Saman satomäärän tuotti myös puna-apila Marsin ja koiranheinän seos. Diploidinen puna-apila Pirat tuotti timotein kanssa viljeltynä 12,8 t/ha kuiva-ainesadon. Valkuaispitoisuudet vaihtelivat 15,6- 19,6 prosentin välillä.

Kun nopeasti kehittyvän kolmen niiton puna-apilalajikkeen seoskasvina käytettiin koiranheinää, niin sadossa oli nurmiheiniä huomattavasti enemmän kuin englannin raiheinää tai nurminataa käytettäessä. Timotei tuotti hyvin vain ensimmäisessä niitossa, toisessa niitossa sen osuus putosi puoleen ja kolmannessa niitossa timotein osuus oli enää hyvin vähäinen.

Toisessa tilakokeessa kaksi niittoa Atlantis-lajikkeella tuotti 8,0-8,8 t/ha kuiva-ainesadon. Seoskasveina oli timotei Tineä 6,4-4,0 kg/ha ja englannin raiheinä Raitea 9,6-6,0 kg/ha. Heinäkasvien osuutta vähennettiin, kun puna-apilan siemenmäärää lisättiin. Puna-apilan iemenmäärän lisääminen 4 kilosta 10 kiloon hehtaarilla lisäsi ensimmäisen satovuoden satoa noin 10 prosenttia. Ensimmäisen ja toisen niiton satotasot olivat noin 4 t/ha kuiva-ainetta. Sadon kuiva-ainepitoisuudet vaihtelivat 15 ja 20 prosentin välillä. Apilan osuus kokonaissadosta ensimmäisenä satovuotena oli 62-75 prosenttia ja sadon valkuaispitoisuus oli 13,7 -14,1 prosentin välillä.

Sinimailanen on korkeatuottoisten karjojen ruokinnassa erittäin hyvä rehukasvi. Sadon valkuaispitoisuus on puna-apilanurmia selvästi korkeampi. Valkuaisen laatu ja sadon rehuarvo ovat erittäin hyviä. Sinimailanen kulkee nopeasti lehmän ruoansulatuksen läpi, jolloin syönti lisääntyy.

Sinimailasen viljelyssä lajikevalinta on tärkeä. Lajikekokeissa on löydetty satoisia uusia lajikkeita, jotka kestävät talvea aikaisempia lajikkeita paremmin, esim. FSG 408DP ja Derby. Uusista lajikkeista voidaan korjata kolme satoa, jolloin saadaan hyvin sulavaa ja runsaasti valkuaista sisältävää säilörehua. Koska niiden kasvupiste on syvemmällä maassa kuin vanhoilla lajikkeilla, niin ne kestävät mm. tallaamista vanhoja lajikkeita paremmin.

Sinimailasta suositellaan viljeltäväksi seoksena nurminadan ja englannin raiheinän kanssa kolme satovuotta. Sinimailasen osuudeksi siemenseoksessa suositellaan noin 10-13 kg/ha eli 50- 60 %.  Pieni määrää valkoapilaa täyttää mahdollisesti syntyä aukkoja.

Maan pH:n tulisi olla vähintään viljavuusluokassa hyvä. Pellon kuivatuksen tulee olla hyvä, pohjaveden tulisi olla jopa 1,5 m syvyydessä. Sinimailanen on tarpeen ympätä typpibakteerilla hyvän typensidonnan varmistamiseksi. Mailanen kestää poutaa erittäin hyvin. Sopiva niittoaika on nuppuvaiheesta kukinnan alkuun. Riittävä kaliumin saanti on sinimailasen talvehtimiselle tärkeää. Lietelanta sopii levitettäväksi heti ensimmäisen niiton jälkeen. Maan tallausta märkänä tulee välttää.

Sinimailanen sopii myös laitumien seoskasviksi yhdessä nurminadan, englannin raiheinän ja valko-apilan kanssa. Puna-apila ei ole hyvä seoskasvi sinimailasen kanssa mm erilaisten kuivumisnopeuksien vuoksi.

Sinimailanen on Virossa ollut puna-apilanurmia satoisampi (8,5-10 t ka/ha) ja sadon valkuaispitoisuus korkeampi (18-20 %).

Older esitteli vuosina 2011 ja 2012 tilakokeina tehtyjä sinimailasen seoskasvustojen ja kylvömääräkokeiden tuloksia. Sinimailanen on herkkä liialliselle kilpailulle. Vuoden 2011 kokeissa sinimailasen kanssa viljeltävän englannin raiheinän siemenmäärän lisääminen 6 kilosta 18 kiloon hehtaarille vähensi hieman kokonaissatoa. Englannin raiheinän siemenmäärän ollessa 6 kg/ha seoskasvuston kokonaissato oli 11,5 t/ha kuiva-ainetta, raiheinän suurimmalla siemenmäärällä 18 kg/ha sato oli 10,5 t/ha kuiva-ainetta. Sato korjattiin neljä kertaa. Vuonna 2012 koetulokset osoittivat selviä sadonlisiä englannin raiheinän siemenmääriä lisättäessä. Siemenmäärällä 6 kg/ha saatiin kahdella niitolla 6,5 tonnia kuiva-ainetta hehtaarilta. 18 kilon kylvömäärällä saatiin 9 tonnia kuiva-ainetta hehtaarilta. Sinimailasen kylvömäärä oli 12,5 kg/ha.

Nurmiheinien siemenmäärän lisäys vv 2009-2012 vähensi sadossa sinimailasen osuuden 1. niitossa keskimäärin 52 prosentista 28 prosenttiin, toisessa niitossa 57 prosentista 38 prosenttiin, kolmannessa niitossa sinimailasta oli noin 90 prosenttia ja neljännessä niitossa 65 prosentista 51 prosenttiin. Nurmisadon valkuaispitoisuudet olivat 1-3 niitossa 17-19 prosenttia ja neljännessä niitossa 25-26 prosenttia. Sadon valkuaispitoisuutta heinäkasvin siemenmäärän lisäys vähensi hieman vain ensimmäisessä niitossa. Rehusadon energiapitoisuus oli hieman muita siemenmääriä korkeampi, kun raiheinää kylvettiin 12 kg/ha. Tällöin eri niittojen välinen valkuaispitoisuuden vaihtelu oli vähäisintä. Nurminadan siemenmäärän muutokset vaikuttivat samansuuntaisesti. Englannin raiheinä, nurminata ja rainata sopivat sinimailasen seoskasveiksi.

Myös valkoapilan soveltuvuutta sinimailasnurmiseoksiin kokeiltiin. Vuoden 2012 kokeissa saatiin lähes samoja satoja (noin 6 t ka/ha) kuin sinimailasnurmista. Valkoapilan osuus sadosta oli noin puolet ja sinimailasen osuus hyvin vähäinen. Suuremmat määrät uusia rehevä- ja nopeakasvuisia valkoapila-lajikkeita varjostavat sinimailasta liikaa.

Rehu- eli sirppimailanen on kasvupaikan pH:n ja muiden ominaisuuksien suhteen sinimailasta vaatimattomampi ja Virossa jonkin verran heikompisatoisempi. Viljelyä rajoittaa siemenen heikko saatavuus.

Virossa viljelyyn uutuutena tullut hybridimailanen eli sini- ja sirppimailasen risteytys on ollut sinimailasta satoisampi. Siementä on kuitenkin vaikea saada.

Vuohenherne on tuotu Viroon Kaukaasiasta noin 40 vuotta sitten. Siitä saadaan kaksi runsasta satoa. Sadon valkuaispitoisuus on korkea. Perustamisvuonna ja sitä seuraavana vuonna kehitys on hidasta. Eikä se siedä varjostusta. Sen lehdet eivät varise kuivaksi heinäksi tehtäessä. Vuohenherne sopii parhaiten pitkäikäisiin nurmiin.

on uusin nurmipalkokasvi, jonka viljely on yleistymässä. Keltamaitteen siementä käytetään Virossa seoksissa n 6 kg eli 35 %, lisäksi ruokohelpiä 10 kg ja valkoapilaa 3 kg/ha. Näin saadaan seos, jonka rehuarvo on hyvä.

Nurmiseoksissa timotei pyritään korvaamaan satoisammilla ja lehtevämmillä sekä ruokinnalliselta arvoltaan paremmilla lajeilla, koska timoteista saadaan vain ensimmäisessä niitossa hyvä sato. Englannin raiheinä ja rainata, nurminata, ruokonata sekä hybridiraiheinä ovat lupaavimmat nurmiheinät apila – ja sinimailasnurmiin.

Ruokohelpiä käytetään Virossa myös yleisesti rehuntuotantoon heikompikuntoisilla pelloilla, joilla muut heinät eivät menesty. Ruokohelpistä saadaan hyvälaatuista säilörehua, kunhan sen korjuu tehdään riittävän aikaisin. Ruokohelpin korjuurytmi muistuttaa koiranheinän korjuurytmiä. Myös kasvuston typensaannin on oltava riittävää.

Kiinnostus koiranheinään on kasvussa sen nopeakasvuisuuden ja hyvän poudankestävyyden takia. Koiranheinäseoksessa viljeltäväksi sopii valkoapila. Puna-apilasta nopeasti kehittyvät kolmen niiton puna-apilalajikkeet sopivat hitaasti kehittyviä lajikkeita paremmin myös koiranheinän kanssa viljeltäviksi.

Nurmien siemenseokset tulee koostaa niin, että lajit ja lajikkeet sopivat yhteen. Sopivimpien seosten löytämiseksi tehdään koko ajan kokeita.

Rehunurmen perustamisessa kannattaa kiinnittää huomiota kasvupaikan ominaisuuksiin. Lajit ja sopiva seos kannattaakin valita kasvupaikan mukaan. Maalaji, happamuus, poudankestävyys ja pohjaveden korkeus sekä rikkakasvitilanne ovat tärkeimmät ominaisuudet. Viron markkinoilla onkin useita eri olosuhteisiin sopivia nurmensiemenseoksia. Nurmi tulisi perustaa huolella. Riviväli saisi olla 7 cm ja suositellaan ristiinkylvöä tasaisimmin täystiheän kasvuston aikaansaamiseksi.

Kiinnostus vihantarehuherneen viljelyyn on Virossa herännyt viime vuosina uudelleen tuontivalkuaisrehujen kallistuessa. Koetoiminnassa etsitään mm sopivia satoisia ja hyvän rehuarvon lajikkeita. Siemenseoksia, kylvömääriä ja sopivia korjuuaikoja tutkitaan myös.

Vihantarehuherneitä viljellään seoksina kauran tai kevätvehnän kanssa. Hernelajikkeista Rif on ollut aikaisin ja satoisa, Florida on myöhäisempi ja se on ollut paras kilpailija. Dolores on makea, myöhäisempi ja satoisin sekä laonkestävin. Herneet vaativat melko hyväkuntoiset kivennäispellot, joiden pH on vähintään tyydyttävä tai mieluiten hyvä. Säilörehuksi herne tulisi korjata noin 3 kk kylvöstä eli palkojen kehityksen alkuvaiheesta keltatuleentumisen alkuun. Sato on kuitenkin korjattava ennen lakoontumista. Märältä maalta rehusadon korjaaminen laadukkaana on vaikeaa ja jopa mahdotonta. Kostea vihermassa vaatii yleensä kunnollisen esikuivatuksen. Niitto on syytä tehdä niittokoneella, koska sadon niitto murskaimella aiheuttaa suuria palkojen ja siementen varisemistappioita.

Seoksissa voidaan käyttää myös Rehuvirnaa. Rehuvirna menestyy hernettä vaatimattomammissa olosuhteissa ja sitä voidaan viljellä myös eloperäisillä mailla. Virossa viljellään mm Catarina-lajiketta.

Myös härkäpavusta on löydetty satoisia vihantarehuksi sopivia lajikkeita, joiden siemen on pieni ja siemenkustannus saadaan edulliseksi. Viljelyssä on mm Fuegoa ja Espressoa.

Palkoviljaseoksia voidaan käyttää nurmen suojakasvina. Kasvusto ei saa lakoutua ja se tulisi korjata pois mahdollisimman varhain. Puna-apila kestää varjostusta sinimailasta paremmin.

Hindrek Older kertoi, että rehuvirna-kevätvehnä-seoskasvustoista saatiin keskimäärin noin 8 t/ha kuiva-ainesadot kahdella tilalla vuonna 2012 tehdyissä tilakokeissa. Vihantarehuherne-kevätvehnä-seokset tuottivat keskimäärin 5,3 t/ha kuiva-ainesadot. Sadossa virnan osuus oli 83 ja herneen 60 prosenttia. Virnaseosten valkuaispitoisuus oli 16,8 ja herneseosten 18,7 prosenttia. Valkuaissadot olivat vastaavasti 1370 ja 1000 kg/ha. NDF-kuitua (kokonaiskuitu) kummankin kasvuston sadossa oli noin 45 prosenttia.

Kuusikun koeaseman kokeissa tutkittiin palkoviljojen siemenmäärien vaikutusta satoon. Vihantarehuhernelajike oli Dolores ja rehuvirnalajike Catarina. Herneen ja virnan siemenmäärät olivat 50 ja 70 kg/ha. Tukiviljana käytettiin kevätvehnää 60 kg/ha. Tässä kokeessa herne tuotti hieman suuremman sadon kuin virna. Siemenmäärän ollessa 50 kg/ha virnan sato oli 4,6 ja herneen 4,8 t/ha kuiva-ainetta. Siemenmäärällä 70 kg/ha saatiin virna-seoksesta 5,0 ja herneseoksesta 5,5 t/ha kuiva-ainesadot. Virna-seosten valkuaispitoisuus oli noin 18 prosenttia ja herneseosten 13,5 prosenttia. Valkuaissadot olivat virnaseoksilla 830-880 kg/ha ja herneseoksilla 660-740 kg/ha. Muuntokelpoinen energiapitoisuus oli herneseoksissa 10,9-11,1 ja virnaseoksissa 10,0 MJ/kg. Mukana oli myös virnan ja herneen sekä kevätvehnä seos. Tällöin kokonaissadot olivat yhtäsuuria kuin virnaseoksen sadot tai jäivät pelkkää virnaa pienemmiksi. Virna valtasi tilaa herneeltä ja virnan osuus sadossa oli lähes kaksinkertainen herneen satoon verrattuna.

Maissin viljely säilörehuksi kiinnostaa Virossa. Sopivia lajikkeita etsitään lajikekokein. On löydetty lajikkeita, jotka voidaan kylvää viileäänkin maahan. Enää ei tarvitse odottaa toukokuun loppuun-kesäkuun alkuun maan lämpenemistä vähintään 10 C-asteeseen.

Kuusikun koeaseman lajikekokeissa vuonna 2012 saatiin parhaista lajikkeista 9,0-9,5 t/ha kuiva-ainesatoja. Tähkien osuus oli parhailla lajikkeilla 20-25 prosenttia kokonaissadosta.

Virossa on puna-apilaseosnurmista saatu valkuaista 1000-1100 kg/ha, sinimailasseosnurmista jopa 1500-1900 kg, vihantarehuherneseoksista 700-1050 kg, rehuvirnaseoksista 800-1200 kg/ha, puitavasta herneestä (sato 3 t/ha) 720 kg/ha, valkoapilanurmista 1200 kg, vuohenherneestä 1300 kg. Kevätrapsista valkuaista on saatu 450 kg ja puhtaista nurmiheinistä noin 1000 kg, kun typpilannoitus on ollut 240 kg/ha. Nurmista saatava valkuaissato peltohehtaarilta on siten oleellisesti suurempi kuin rapsista tai puitavasta herneestä saatava valkuaissato.

Teksti: Jukka Rajala