Ravinto

Miten syödä ja juoda, jotta hampaisiin ei tulisi reikiä?

Säännölliset ruoka-ajat sekä monipuolinen, pureskelua vaativa ruokavalio suojaavat hampaita reikiintymiseltä. Sokeria sisältävien ruoka-aineiden tiheään toistuvaa nauttimista on syytä välttää. Runsaasti sokeria sisältävät tuotteet on tarvittaessa hyvä korvata sokerittomilla tai vähän sokeria sisältävillä vastaavilla tuotteilla.

Jos sokeria sisältäviä makeisia käytetään, käyttö on syytä keskittää aterioiden yhteyteen korkeintaan parina päivänä viikossa. Silloinkaan niitä ei tulisi nauttia pussikaupalla. Perunalastut ja muut naposteltavat voivat usein nautittuina aiheuttaa hampaiden reikiintymistä, sillä ne tarttuvat hampaisiin ja aiheuttavat pitkään kestävän happohyökkäyksen.

Päivittäinen ksylitolipurukumin tai -pastillien käyttö ainakin kolme kertaa päivässä aterian jälkeen (yhteensä vähintään 5 g ksylitolia päivässä) pienentää hampaiden reikiintymisen riskiä katkaisemalla happohyökkäyksen. Reikiintymistä ehkäisevä vaikutus on erityisen tehokas siinä vaiheessa, kun hampaat ovat puhkeamassa suuhun. Myös juuston pureskelu syönnin päätteeksi suojaa hampaita reikiintymiseltä.

Vesi janojuomaksi

Tavallinen vesi on paras janojuoma. Sokeria sisältävät tai happamat juomat eivät ole hyviä janojuomia, ja aterioiden yhteydessäkin niiden käytössä tulisi noudattaa kohtuutta.

Mehuista ja limsoista hampaisiin reikiä ja eroosiovaurioita

Nykyisin käytetään yleisesti sokeria sisältäviä ja happamia juomia, jotka altistavat hampaat sekä reikiintymiselle että eroosiovaurioille. Eroosiolla tarkoitetaan kiilteen pinnan liukenemista suuhun tulevien happojen vaikutuksesta.

Happoja sisältäviä, sokerilla makeutettuja juomia ovat limsat, energiajuomat ja urheilujuomat, joiden painosta noin 10 % on sokeria. Energia- ja urheilujuomien haitallisuutta hampaille lisää se, että niitä tavallisesti nautitaan ankaran fyysisen rasituksen yhteydessä. Fyysinen rasitus aiheuttaa suun kuivumista. Hapan juoma puolestaan viipyy kuivassa suussa huomattavasti pitempään silloin, kun sylkeä erittyy vähän.

Edellä mainittujen juomien haitallisuus hampaille tiedostetaan yleisesti. Vähemmän tunnettua on, että erilaiset mehutuotteet, pillimehut ja tuoremehut muodostavat hampaiden terveydelle yhtä suuren uhkan. Nekin sisältävät paljon sokeria, tyypillisesti 8–12 g/dl ja ovat yleensä yhtä happamia kuin limsat.

Sekä virvoitusjuomia että mehutuotteita on saatavilla myös energiaa sisältämättöminä. Ne eivät altista hampaita reikiintymiselle, mutta niiden eroosiovaurioita aiheuttava vaikutus on yhtä suuri kuin vastaavanlaisilla sokeria sisältävillä juomilla. Siksi nekään eivät sovellu janojuomaksi.

Jotkut nopeasti yleistyneistä maustetuista kivennäisvesistä (makuvesistä) ovat happamia ja ne sisältävät fruktoosia, mistä syystä nekään eivät ole hampaille turvallisia. Niiden happamuus vaihtelee, ja erityisen happamia ovat sitruunahappoa sisältävät makuvedet. Maustamattomien kivennäisvesien hiilihappo ei ole haitallista hampaille.

Ei makeaa mahan täydeltä

Makeiset ja suklaa eivät kuulu päivittäiseen ruokavalioon. Mikäli makeisia kuitenkin käytetään, on ne hyvä nauttia aterioiden yhteydessä korkeintaan parina päivänä viikossa. Myös nautittujen makeisten määrään kannattaa kiinnittää huomioita, sillä makeisista tulee turhaa energiaa, jolloin terveellinen ravinto ei maistu.

Ksylitoli katkaisee happohyökkäyksen

Ksylitolituotteiden maku, pureskelu ja imeskely lisää syljeneritystä. Sylki vähentää plakin happamuutta ja auttaa korjaamaan alkavia reikiä.

EU on hyväksynyt terveysväittämän 100-prosenttisesti ksylitolilla makeutetuille purukumeille: Täysksylitolipurukumin on osoitettu vähentävän hammasplakkia. Vaikutus saadaan, kun täysksylitolipurukumia käytetään 2 palaa 3-5 kertaa päivässä aterioiden jälkeen. Myös muiden täysksylitolituotteiden, kuten pastillien imeskely (5 minuutin ajan useamman kerran päivässä) vähentää hampaiden reikiintymisen riskiä. Ksylitolin kokonaismäärän tulisi olla vähintään 5 g vuorokaudessa.

Totuttelu ksylitolin päivittäiseen käyttöön voidaan aloittaa pastilleilla lapsen oppiessa syömään kiinteitä ruokia. Purukumia voit antaa lapselle, kun lapsi oppii pureskelemaan sitä nielemättä. Ksylitolituotteita ei pidä antaa kerrallaan lapselle ylen määrin, sillä runsas käyttö voi aiheuttaa vatsavaivoja.