Tutkimuksen kohteena ovat nenetsien, kuolansaamelaisten, tšuktšien, venäläisten sekä etnisesti venäläisten mutta kulttuuriltaan omaleimaisten pomorien kaunokirjallisuudelle ominaiset tavat ilmaista inhimillisen ja ei-inhimillisen välistä suhdetta modernisaatioprosessien kuten kolonisaation, teknologisoitumisen ja urbanisoitumisen kontekstissa. Tutkimuksemme tarjoaa uusia ja täydentäviä näkökulmia posthumanistisen ja ekokriittisen tutkimuksen piirissä käytyyn keskusteluun ihmisen, teknologian ja ei-inhimillisen luonnon välisestä suhteesta.
Tutkimuksemme lähtökohtana on ajatus naapuruudesta yhtäältä pohjoisen ihmisen ja luonnon ja toisaalta pohjoisten yhteisöjen välillä. Tarkastelemme luontoa sekä luonnonympäristönä että rakennettuna urbaanina ympäristönä, joissa molemmissa ihminen on vuorovaikutuksessa ei-inhimillisen kanssa. Vastaavasti arktisen alueen kirjallisuus on syntynyt eri kulttuurien leikkauspisteessä. Alkuperäiskansojen kirjallisuus on luonteeltaan ylirajaista, pitkien kulttuurikontaktien myötä erityisesti venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin kanssa läheisessä suhteessa kehittynyttä kirjallisuutta, ja paikallinen venäläinen kirjallisuus taas on saanut vaikutteita alkuperäiskansojen kirjallisesta ja suullisesta perinteestä.
Venäjän Euroopan-puoleiseen pohjoiseen jo varhain kohdistuneen kolonisaation ja Neuvostoliiton aikana kiihtyneen modernisaatiokehityksen monimutkaiset vaikutukset ovat nähtävissä pohjoisessa luonnossa ja kulttuurissa. Tämä keskuksen ja periferian välinen asetelma toisintuu arktisia alueita käsittelevässä venäläisessä kirjallisuudessa, jossa Venäjän pohjoinen esitetään usein joko romantisoituna venäläisen kulttuurin kehtona tai sitten tieteen ja teknologian avulla valloitettavana toistaiseksi sivistymättömänä alueena.
Valloittamisen diskurssin rinnalla on kuitenkin myös toisenlaisia ihmisen ja luonnon välisen suhteen hahmottamisen tapoja. Varsinkin 1960–80-lukujen maaseutukirjallisuudessa nostetaan esiin luonnonvarojen hyötykäyttöön liittyviä eettisiä ja moraalisia ongelmia. Alkuperäiskansoille kuten nenetseille ja kuolansaamelaisille taas kirjallisuus on itsessään ollut moderniuden esittämisen keino. Pohjoinen näyttäytyykin alkuperäiskansojen kirjallisuudessa sekä kotiseutuna että modernisaation trooppien kuten valon, sähkön, teollisuuden ja sosialismin vastaanottajana. Jälkineuvostoliittolaisessa kirjallisuudessa puolestaan arktisen alueen historiaa kuvataan usein kaupungistumisen kautta. Urbaanin tilan ja luonnonympäristöjen suhde nostaa myös kirjallisuudessa esiin kysymyksiä pohjoisen kolonisaatiosta sekä nykysukupolven suhteesta neuvostomenneisyyteen.