Ura ja työelämä

Alan työllisyysnäkymät ovat erinomaiset. Tietojenkäsittelytieteestä valmistuneet kandidaatit sijoittuvat monipuolisiin tehtäviin, erityisesti ohjelmistokehitykseen, niin työntekijänä kuin yrittäjänäkin. Vahvan tieteellisen perustansa ansiosta tutkinto antaa myös erinomaiset valmiudet jatkaa maisteriopintoihin.

Valmistuttuasi

  • sinulla on laaja näkemys tietojenkäsittelytieteestä, kykenet itsenäisesti seuraamaan alan kehitystä ja hallitset tieteellisen ajattelun perusteet
  • sinulla on hyvä yleiskuva nykyaikaisen tietotekniikan monipuolisista sovelluksista ja niiden takana olevista teknisistä ratkaisuista ja tieteellisestä tutkimuksesta
  • osaat ohjelmoida alan parhaiden käytäntöjen mukaisesti ja soveltaa vaativia algoritmisia ongelmanratkaisutekniikoita
  • osaat toimia osana ryhmää suurten ohjelmistojen toteuttamiseksi
  • osaat soveltaa hankkimaasi tietoa työelämässä vastuullisesti sekä toimia ja viestiä ammatillisissa tilanteissa kirjallisesti ja suullisesti
Urapalvelut

Opinnot ovat osa uraasi. Helsingin yliopistossa urasuunnittelu kuuluu kaikkiin tutkintoihin. Urapalvelut tukee yhteistyössä koulutusohjelmien kanssa kasvuasi asiantuntijaksi osana opintojasi ja erillisin palveluin.

Urapalvelut on tukenasi aina ensimmäisestä opintovuodestasi lähtien ja vielä vuoden valmistumisen jälkeen.

Urapalvelut

  • tarjoaa uraohjausta ja työnhaun neuvontaa
  • järjestää infoja, työpajoja ja työelämätapahtumia
  • välittää opiskelijoille soveltuvia työ- ja harjoittelupaikkoja
  • jakaa yliopiston tuen harjoitteluun ja
  • fasilitoi ryhmämentorointiohjelmia.

Tutustu urapalvelujen koko tarjontaan Opiskelijan ohjeissa, teemoissa Työ ja ura sekä Harjoittelu.

Maisteriopintomahdollisuudet

Saadessasi suoritusoikeuden alempaan korkeakoulututkintoon saat automaattisesti oikeuden suorittaa myös filosofian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Kanditutkinnon suoritettuasi voit jatkaa maisterivaiheen opintoihin yhdessä tai useammassa vaihtoehtoisessa maisteriohjelmassa. Osaan maisteriohjelmista on erillinen haku. Halutessasi voit kanditutkinnon suoritettuasi hakea maisteriohjelmaan myös muualle Suomeen tai ulkomaille.

Mahdollisia maisteriohjelmia Tietojenkäsittelytieteen kandiohjelman jälkeen Helsingin yliopistossa ovat esimerkiksi:

TKT-alumnit ry

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen alumnit, TKT-alumnit ry löytyy Facebookissa.

Alumnitarina: Miska Noposen mielestä opettajat yhdistävät opintoihinsa tietojenkäsittelytiedettä liian harvoin

Yleisen ja aikuiskasvatustieteen maisterintutkinnon lisäksi Miska Noponen on suorittanut Helsingin yliopistossa kandidaatintutkinnon tietojenkäsittelytieteessä. Jälkimmäistä alaa opiskellessaan Noponen oppi kehittämään keinoja, joilla koulutusvälineitä voidaan tarjota rajattomille ihmisjoukoille.

– Mielestäni opettajat yhdistävät opintoihinsa tietojenkäsittelytiedettä aivan liian harvoin. Uskon, että moni pelkää alaa, koska luulee sen olevan kovin matemaattista, vaikka eihän se ole. Tarvitaan enemmän koulutuksen asiantuntijoita, joilla on myös teknistä osaamista.

Noponen on työskennellyt yli neljä vuotta startup-yritys Clanedissa, joka kehittää yksilöllisiä ratkaisuja ja tekoälyä soveltavia oppimisjärjestelmiä. Yrityksen asiakkaina on yrityksiä ja järjestöjä, muun muassa YK.

– Toimin kehitystyössä asiakkaiden äänitorvena. Autan tietojenkäsittelyn asiantuntijoita ja enemmän koulutukseen suuntautuneita asiakkaitamme oppimaan uutta ja kouluttamaan muita niin, että ymmärrämme paremmin toinen toistamme.

MOOC.fi

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen osasto tarjoaa avoimia laadukkaita ja ilmaisia verkkokursseja kaikille. Aloittelija voi lähteä liikkeelle Ohjelmoinnin MOOCista tai tekoälyn perusteisiin keskittyvästä Elements of AI -kurssista. Osaamistaan päivittävä voi syventyä vaikkapa tietoturvaan tai Fullstack -ohjelmointiin.

Laadukkaita, avoimia ja ilmaisia verkkokursseja kaikille.

Helsingin yliopiston alumnit

Kaikki Helsingin yliopiston entiset tutkinto-opiskelijat, vaihto-opiskelijat sekä työntekijät ovat alumnejamme. Helsingin yliopiston alumneja on maailmanlaajuisesti lähes 200 000, ja jo yli 30 000 henkilöä on osa alumnitoimintaamme.

Lue lisää Helsingin yliopiston alumneista ja heidän toiminnastaan.

Etsi Helsingin yliopiston alumneja Linkedinistä.

Opi lisää Helsingin yliopiston alumniyhdistyksestä.