Ura ja työelämä

Maisteriopinnot luovat perusvalmiudet asiantuntijauralle vaativissa yhteiskunnallisissa tehtävissä.

Alumnimme toimivat moninaisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä esimerkiksi

  • politiikassa
  • yksityisen tai julkisen sektorin hallinto- tai viestintätehtävissä
  • kotimaisissa ja kansainvälisissä järjestöissä ja organisaatioissa (esimerkiksi YK, Euroopan Unioni) ja
  • media-alalla.

Valtio-opista ja viestinnästä valmistuneet ovat löytäneet menestyksekkäästi työpaikkoja Suomesta ja ulkomailta. Molemmat tieteenalat antavat taitoja, joita arvostetaan työelämässä.

Urapalvelut

Opinnot ovat osa uraasi. Helsingin yliopistossa urasuunnittelu kuuluu kaikkiin tutkintoihin. Urapalvelut tukee yhteistyössä koulutusohjelmien kanssa kasvuasi asiantuntijaksi osana opintojasi ja erillisin palveluin.

Urapalvelut on tukenasi aina ensimmäisestä opintovuodestasi lähtien ja vielä vuoden valmistumisen jälkeen.

Urapalvelut

  • tarjoaa uraohjausta ja työnhaun neuvontaa
  • järjestää infoja, työpajoja ja työelämätapahtumia
  • välittää opiskelijoille soveltuvia työ- ja harjoittelupaikkoja
  • jakaa yliopiston tuen harjoitteluun ja
  • fasilitoi ryhmämentorointiohjelmia.

Tutustu urapalvelujen koko tarjontaan Opiskelijan ohjeissa, teemoissa Työ ja ura sekä Harjoittelu.

Seuraa valtiotieteilijöiden blogikirjoituksia ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista, tutkimustuloksista, politiikasta ja vähän muustakin.

Lue blogikirjoituksia!

Alumnitarina: Katri Makkosen mielestä journalistin työssä parasta on nopeus

Katri Makkonen on tehnyt pitkän uran journalistina. Hän valmistui Helsingin yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi 2003 pääaineenaan kansainvälinen politiikka. Ylellä hän aloitti samana vuonna ja on työskennellyt A-studion lisäksi muun muassa Atlaksen ja Aamu-tv:n juontajana. Vuosina 2006–2009 hän oli Ylen Aasian-kirjeenvaihtajana Pekingissä. Hän sai ansiokkaasta Kiina-raportoinnistaan Bonnierin journalistipalkinnon.

Journalistin työssä Makkosesta parasta on nopeus. Tärkeää on myös, että työ tuntuu merkitykselliseltä. Makkonen haluaa tuntea olevansa mukana yhteiskunnassa.

– Minua motivoi muutoksen seuraaminen ja muutoksessa mukana pysyminen, sen todistaminen.

Alum­ni­ta­ri­na: vies­tin­tään usei­den tie­tei­den kaut­ta

Olen Pekka ja teen töitä Helsingin Sanomilla. Tällä hetkellä olen kirjoittava toimittaja, mutta olen tehnyt paljon myös toimitussihteerin töitä sekä uutispäällikkövuoroja. Opiskelin valtsikassa pääaineenani viestintä. Lisäksi luin filosofiaa, valtio-oppia ja fysiikkaa.

Aloitin aikoinani fysiikan laitoksella, mutta tajusin noin puolen vuoden jälkeen, että ala ei ole sellainen, jolle haluan jäädä. Jokin kipinä puuttui. Yhteiskunta oli kiinnostanut jo pienestä pitäen, Alfred J. Kwak oli lapsuuden suuria suosikkeja. Aloin katsomaan, mitä valtsikassa voisi opiskella, ja viestintä kuulosti mielenkiintoiselta. En kiinnittänyt mitään huomiota sisäänpääsyprosentteihin tai muuhun vastaavaan: nehän ovat vain keskiarvoja, eivätkä kerro yksilösuorituksesta mitään!

Pääsin sisään ensimmäisellä yrittämällä ja pian havaitsin, että viestintä ei varsinaisesti ole sekään ala, jota haluaisin opiskella. Siirryin nopeasti filosofian luennoille. Pääaineeksi jäi kuitenkin viestintä, sillä aloin pitää siitä sen jälkeen, kun pääsin kandissani yhdistämään viestintää ja filosofiaa. Samalla linjalla jatkoin maisteriopinnoissani ja gradussani.

Lue Pekan koko haastattelu ja miten opinnot auttoivat häntä urallaan.

Val­tio-opin se­nio­rit

Valtio-opin seniorit ry on Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitokselta valmistuneiden oma järjestö.

Tutustu Valtio-opin seniorit ry:n Facebook-sivustoon.

Helsingin yliopiston alumnit

Kaikki Helsingin yliopiston entiset tutkinto-opiskelijat, vaihto-opiskelijat sekä työntekijät ovat alumnejamme. Helsingin yliopiston alumneja on maailmanlaajuisesti lähes 200 000, ja jo yli 30 000 henkilöä on osa alumnitoimintaamme.

Lue lisää Helsingin yliopiston alumneista ja heidän toiminnastaan.

Etsi Helsingin yliopiston alumneja Linkedinistä.

Opi lisää Helsingin yliopiston alumniyhdistyksestä.