Opintosuunnat

Politiikan- ja viestinnän maisteriohjelma ovat jaettu kolmeen opintosuuntaan, joissa pääset erikoistumaan juuri sinua kiinnostaviin yhteiskunnallisiin ja globaaleihin ilmiöihin!

Ohjelman opintojaksoilla tutustut politiikan ja organisaatioiden, maailmanpolitiikan sekä viestinnän tutkimuksen keskeisiin käsitteisiin, teorioihin ja ongelmiin.

Perehdyt myös tieteelliseen ajatteluun ja kehität vahvat menetelmälliset perusvalmiudet itsenäisen tieteellisen tutkimuksen tekemiseen ja tutkimustiedon pätevyyden arvioimiseen.

Kiinnitämme erityistä huomiota kriittisen ajattelun ja ilmaisun kehittämiseen sekä opiskelijoiden kasvuun itsenäisiksi ja eettisiksi toimijoiksi. Politiikka ja viestintä ovat myös keskustelua ja kamppailuja siitä, mitä pitäisi tehdä ja mikä on oikein ja väärin, sekä arviointia erilaisten toimintatapojen mahdollisista seurauksista.

Po­li­tii­kan ja or­ga­ni­saa­tioi­den tutkimus

Politiikan ja organisaatioiden opinnoissa tutkitaan muun muassa valtaa ja sen jakautumista yksilöiden, ryhmien, instituutioiden ja rakenteiden tasolla eri yhteiskunnissa sekä Euroopan Unionissa. Käsiteltävät asiat yhdistyvät ajankohtaisiin ilmiöihin ja niistä käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Opintojen myötä opiskelija oppii määrittämään ja tunnistamaan politiikan ja organisaatioiden tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ja tutkimuskohteita. Lisäksi hän oppii arvioimaan poliittista päätöksentekoa ja vallankäyttöä kriittisesti sekä soveltamaan oppimiaan asioita eri yhteyksissä.

Politiikan ja organisaatioiden tutkimus sisältää politiikan ja hallinnan (governance) tutkimuksen laajassa mielessä. Siihen sisältyvät myös demokratian, poliittisten ideologioiden, vertailevan politiikan, politiikan filosofian ja politiikan teorioiden ja käsitteiden tutkimus. Myös Euroopan Unionin tutkimus on osa tutkimuskenttää.

Maa­il­man­po­li­tiik­ka

Maailmanpolitiikan tutkimus tarkastelee

  • diplomatiaa
  • eri maiden ja muiden toimijoiden ulkopolitiikan muotoutumista
  • rauhan, poliittisen väkivallan ja sotien syitä sekä
  • globaalin poliittisen talouden ja sen yhteishallinnan kehitystä.

Maailmanpolitiikan tutkimus kattaa laajemman alueen kuin pelkästään ”kansainväliset suhteet”. Tarkastelun kohteena on

  • politiikka, joka on kansainvälistä tai maailmanlaajuista sekä myös
  • poliittiset tilat, jotka läpäisevät tai ylittävät perinteisten poliittisten yhteisöjen rajat. 
Vies­tin­tä

Viestinnässä tutkitaan muun muassa julkisuuden ja mediakentän muutoksia, journalismia, työyhteisöjen viestintää ja johtamista sekä organisaatiokulttuureita. Opintojen myötä opiskelija oppii tuntemaan erilaisten viestintäjärjestelmien ominaispiirteet ja viestinnän etiikan pääperiaatteet. Hän kehittää valmiuksia tarkastella tutkittavia ilmiöitä kriittisesti ja soveltaen.

Opinnot antavat tietoja ja valmiuksia, jotka ovat hyödyllisiä esimerkiksi

  • toimitus-, tiedotus-, henkilöstöhallinto- ja tutkimustehtävissä sekä
  • erilaisissa opetukseen, markkinointiin ja visuaaliseen kulttuuriin liittyvissä tehtävissä.

Viestinnällä on keskeinen rooli yhteiskunnan eri instituutioiden ja organisaatioiden toiminnassa. Modernien demokratioiden toiminta rakentuu julkiselle keskustelulle, poliittiselle viestinnälle ja kuvitteellisten yhteisöjen rakentamiselle. Yritykset, kansalaisjärjestöt ja muut instituutiot tarvitsevat viestintää tullakseen näkyviksi ja edistääkseen omia tavoitteitaan. Eri organisaatiot tarvitsevat viestintää myös sitouttaakseen ja motivoidakseen omia työntekijöitään tai aktivistejaan. Mediat, sekä perinteiset mediat että uusi digitaalinen media, ylläpitävät julkisia tiloja, joilla ratkotaan ja neuvotellaan yhteiskunnan keskeisistä kysymyksistä. Viestintä on kiinteästi yhteyksissä myös vallankäyttöön, koska modernissa yhteiskunnassa vallankäyttö on viestinnällistä: asiat ratkotaan sanan eikä miekan voimalla.

Viestinnän tutkimus tarkastelee näitä yhteiskunnan ilmiöitä monipuolisesti ja kriittisesti analysoiden viestinnän roolia, keinoja ja muutoksia yhteiskunnassa. Viestinnän tutkimus tutkii muun muassa medioiden toimintaa ja esityksiä, journalismia ja poliittista viestintää, viestintäpolitiikkaa, organisaatioiden viestintää, promootioviestintää sekä tiedeviestintää.

Viestintä tieteenalana on tehnyt useiden vuosien ajan tiivistä yhteistyötä Avoimen yliopiston kanssa. Yhteistyössä on järjestetty muun muassa alan konferensseihin liitettyjä kursseja. Politiikan ja viestinnän kandiohjelmassa yhteistyö viestinnän opintosuunnan ja Avoimen yliopiston välillä toteutuu osin yhteisopetuksena (esim. PVK-V150 Viestinnän rakenteet ja etiikka) ja osin kursseilla, joiden järjestämisestä Avoin yliopisto vastaa (esim. PVK-V207 Kriisiviestintä ja johtaminen sekä ohjelmakohtaiset työelämäjaksot).