Tutkimus

Opetus yliopistossa perustuu aina uusimpaan tutkimustietoon ja saat opintojesi aikana hyvän näkemyksen tulevaisuuden ruoan- ja energiantuotannon mahdollisuuksiin.

Maataloustieteiden kandiohjelman opetus- ja tutkimusaiheet nousevat ajankohtaisista ja tärkeistä tutkimuskysymyksistä, joita ovat esimerkiksi bioenergian ja ruoan tuotannon uudet odotukset ja niiden kestävä tehostaminen, lähiruoka, luomu, ilmastonmuutos, väestönkasvu, kaupungistuminen sekä vastuullisuus. Maataloustieteiden kandiohjelman opiskelijana pääset mukaan etsimään ratkaisuja näihin ajankohtaisiin haasteisiin oikeiden tutkijoiden ja tutkimusprojektien kautta.

Agro­tek­no­lo­gia

Agroteknologian tutkimus painottuu tuotantomenetelmien, mallintamisen, automaatio- ja mittaustekniikan, bioenergian, eläinten hyvinvoinnin, ympäristöteknologian ja hygienian suuntaan. Tärkeitä uusia tutkimusaloja on bioenergia ja energiankäyttö, genomiikka, tuotannon ympäristövaikutukset ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen sekä maatalouden mallinnustutkimus. Siinä tehdään läheistä yhteistyötä esimerkiksi Aalto-yliopiston ja ulkomaisten yliopistojen kanssa.

Lisätietoa myös Maataloustieteiden maisteriohjelman sivuilla.

Kas­vin­tuo­tan­to­tie­teet

Kasvintuotantotieteissä ja biotekniikassa tehdään kansainvälisesti korkeatasoista tieteellistä tutkimusta useilla tieteenaloilla. Tutkimuskohteet vaihtelevat solu- ja molekyylitasolta aina ekosysteemi- ja populaatiotasolle. Tutkimuksen yhteiskunnallinen tarkoitus on luoda uutta tietoa ja osaamista sovellusaloille. Tärkeitä tutkimusaloja ovat maatalouden ja ruokajärjestelmien kestävyys, sadonmuodostus, genomiikka, kehitysbiologia, puolustusmekanismit, bioenergia, ympäristövaikutukset sekä ilmastonmuutos.

Lisätietoa myös Maataloustieteiden maisteriohjelman sivuilla.

Ko­tie­läin­tie­teet

Kotieläinten jalostustieteessä ja biotekniikassa tutkitaan kotieläinten tuotanto-, rakenne- ja terveysominaisuuksia sääteleviä perinnöllisiä tekijöitä. Tavoitteena on kehittää eläinaineksen jalostusmenetelmiä siten, että kotieläintuotannon taloudellinen kannattavuus paranee ekologisesti ja eettisesti hyväksyttävällä tavalla. Kotieläinjalostukseen suuntautuva kotieläinbiotekniikka painottuu lisääntymisbiotekniikkaan, genomiikkaan ja molekyyligeneettisten merkkien sovelluksiin.

Kotieläinten ravitsemustieteessä ja biotekniikassa tutkitaan eri kotieläinlajien rehujen koostumukseen, ravintoarvoon ja hyväksikäyttöön vaikuttavia tekijöitä. Ravitsemusfysiologisten tutkimusten tavoitteena on parantaa ravintoaineiden hyväksikäyttöä siten, että eläimestä ympäristöön erittyvien ravinteiden määrä ja siten ympäristökuormitus vähenee. Tuotantofysiologisissa tutkimuksissa keskitytään tuotantoeläinten laktaatio- kasvu- ja lisääntymisfysiologiaan molekyylibiologisia menetelmiä enenevässä määrin hyödyntäen. Ravitsemusbiotekniikan sovellukset liittyvät rehujen biotekniseen prosessointiin ja säilöntään, rehujen hyväksikäytön tehostamiseen sekä kotieläinten hyvän terveydentilan ylläpitämiseen.

Lisätietoa myös Maataloustieteiden maisteriohjelman sivuilla.

Maaperä- ja ympäristötiede

Maaperätieteen tutkimus kattaa kolme ympäristön laatuun ja ihmisten hyvinvointiin liittyvää teemaa:

  • seleenin (Se) biogeokemia ja biologiset vaikutukset ja tehtävät
  • maaperän raskasmetallien ja haitallisten puolimetallien riskinarviointi sekä pilaantuneiden maiden kunnostus
  • maaperän aiheuttama ympäristökuormitus

Kasvien rikastaminen (biofortifikaatio) Se:llä sekä kasvien biologiset vasteet Se-lannoitukseen ovat olleet jo kauan tutkimusryhmän mielenkiinnon kohteena. Haitallisten metallien tutkimus suuntautuu niiden ympäristökäyttäytymistä ja ekologisia vaikutuksia sääteleviin prosesseihin, riskinarviointiin ja reaktiomekanismeihin perustuvien kunnostuskeinojen kehittämiseen. Meillä on pitkä kokemus valuma-alueen fysikaalis-kemiallisten prosessien ja vastaanottavan vesistön laadun välisen yhteyksien tutkimuksesta. Fosforitutkimus tähtää sellaisten riskinarviointimenetelmien ja kuormituksen hallintakeinojen kehittämiseen, jotka perustuvat maan kiinto-aineksen ja liuosfaasin väliseen dynaamiseen fosforinvaihtoon.

Lisätietoa myös Maataloustieteiden maisteriohjelman sivuilla.

Maatalousekonomia

Maatalouden liiketaloustieteen tutkimuskohteena on maatilayritys. Tutkimuksessa tarkastellaan toiminnan taloudellisia näkökohtia, kuten kannattavuutta, maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Maatalouden liiketaloustiede on soveltavaa tutkimusta. Sille on tyypillistä käytännönläheinen ja ongelmaorientoitunut pyrkimys etsiä ja esittää hyviä ratkaisumalleja ja toimenpide-ehdotuksia liikkeenjohdollisten ongelmien ratkaisemiseksi. Normatiivisuus on tyypillistä maatalouden liikkeenjohtotieteelliselle tutkimukselle.

Maatalouspolitiikan tutkimus keskittyy maatalous-, elintarvike- ja maaseutupolitiikan taloudellisten ja yhteiskunnallisten vaikutusten ja kehittymisvaihtoehtojen tutkimiseen kansallisella tasolla, Euroopan unionissa ja globaalisti. Tutkimustyössä painotetaan kansainvälistä suuntausta tieteellisten tutkimusjulkaisujen, seminaari- ja konferenssiesitysten, EU-yhteistutkimusprojektien sekä tieteellisten yhdistysten johtoelinjäsenyyksien kautta. Maatalouspolitiikan tutkimusprojektit ovat samalla tietoisesti valittu keino opiskelijoiden jatkotutkintojen edistämiseen.

Lisätietoa myös Maatalous-, ympäristö- ja luonnonvaraekonomian maisteriohjelman sivuilla.