Ura ja työelämä

Farmasian perustutkinnot – kolmivuotinen farmaseutin tutkinto ja sitä seuraava kaksivuotinen proviisorin tutkinto – antavat farmasian tiedekunnasta valmistuneille hyvät työllistymismahdollisuudet.

Yhteydet työelämään ovat tärkeässä osassa opintojen joka vaiheessa. Tiedekunnalla on monenlaista yhteistyötä sekä muiden tiedekuntien ja yliopistojen että alan työelämän edustajien eli sidosryhmien kanssa sekä tutkimuksen että opetuksen saralla.

Apteekkiharjoittelua kehitetään yhteistyössä Yliopiston Apteekin sekä yksityisten apteekkien kanssa. Farmasian opintojen aikana voivat opiskelijat osallistua myös alan tutkimushankkeisiin eli olla mukana konkreettisessa tutkimustyössä. Myös pro gradu -tutkielman laatiminen yhteistyössä yritysten kanssa on yleistä ja suosittu keino alan työelämään tutustumiseen.

Työelämään sijoittuminen

Farmaseuteista noin 80 prosenttia sijoittuu apteekkeihin. Muita työnantajia ovat esimerkiksi sairaala-apteekit, lääketeollisuus, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA, Kansaneläkelaitos ja lääketukkukauppa.

Proviisorit puolestaan toimivat lääkealan johto-, suunnittelu- ja asiantuntijatehtävissä sekä tutkimustehtävissä apteekeissa, lääketeollisuudessa, yliopistoissa ja muissa tutkimusyksiköissä, sekä alan yrityksissä. Proviisori voi omistaa apteekin.

Urapalvelut

Opinnot ovat osa uraasi. Helsingin yliopistossa urasuunnittelu kuuluu kaikkiin tutkintoihin. Urapalvelut tukee yhteistyössä koulutusohjelmien kanssa kasvuasi asiantuntijaksi osana opintojasi ja erillisin palveluin.

Urapalvelut on tukenasi aina ensimmäisestä opintovuodestasi lähtien ja vielä vuoden valmistumisen jälkeen.

Urapalvelut

  • tarjoaa uraohjausta ja työnhaun neuvontaa
  • järjestää infoja, työpajoja ja työelämätapahtumia
  • välittää opiskelijoille soveltuvia työ- ja harjoittelupaikkoja
  • jakaa yliopiston tuen harjoitteluun ja
  • fasilitoi ryhmämentorointiohjelmia.

Tutustu urapalvelujen koko tarjontaan Opiskelijan ohjeissa, teemoissa Työ ja ura sekä Harjoittelu.

Jatko-opintomahdollisuudet

Voit hakeutua tiedekuntaan opiskelemaan joko pelkästään farmaseutiksi tai saada opinto-oikeuden kerralla sekä farmaseutin että proviisorin tutkintoon. Proviisoriopintoihin voi hakea myös farmaseutin tutkinnon suorittamisen jälkeen. Farmaseutin tutkinto on alempi korkeakoulututkinto, jonka suoritettuasi voit hakea myös johonkin muuhun lähialan maisteriohjelmaan.

Harjoittelu apteekissa

Millaista on olla harjoittelussa apteekissa? Videolla Helsingin yliopiston farmasian opiskelija kertoo omasta apteekkiharjoittelustaan.

Helsingin yliopiston alumnit

Kaikki Helsingin yliopiston entiset tutkinto-opiskelijat, vaihto-opiskelijat sekä työntekijät ovat alumnejamme. Helsingin yliopiston alumneja on maailmanlaajuisesti lähes 200 000, ja jo yli 30 000 henkilöä on osa alumnitoimintaamme.

Lue lisää Helsingin yliopiston alumneista ja heidän toiminnastaan.

Etsi Helsingin yliopiston alumneja Linkedinistä.

Opi lisää Helsingin yliopiston alumniyhdistyksestä.