Tohtorikoulutus

Tohtorikoulutus kasvatustieteellisessä tiedekunnassa tarjoaa mahdollisuuden tohtoritutkintoon sisältyviin kiinnostaviin väitöskirjahankkeisiin. Näiden tavoiteaika on neljä vuotta kokopäiväisesti opiskellen.
Tohtorin tutkinnon suorittaminen

Tohtorin tutkinnon suorittaminen edellyttää pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työskentelyä. Työhön kuuluvat väitöskirjatutkimuksen kirjoittaminen sekä muut opinnot. Tohtorin tutkinnon tavoitteena ovat tieteellisesti merkittävä väitöskirja sekä laajemmin yhteiskuntaa kasvatustieteellisillä sovelluksilla palveleva tutkimusperustainen asiantuntijuus.  Vain osa tohtoreista jatkaa uraansa yliopistotutkijana, ja opintoja suunnitellessa onkin hyvä huomioida, että ura voi jatkua haastavissa tehtävissä yliopiston ulkopuolella.

Kasvatustieteellisestä tiedekunnasta valmistuneet tohtorit ovat monipuolisen koulutuksen saaneita tieteellisiä asiantuntijoita, joilla on edellytykset toimia vaativissa yliopistollisissa tutkimus- ja opetustehtävissä sekä akateemista ammattitaitoa vaativissa asiantuntijatehtävissä.

Tohtorikoulutus toteutetaan Helsingin yliopistossa tohtoriohjelmissa, jotka kuuluvat yliopiston tutkijakouluun. Kasvatustieteellisen tiedekunnan vastuulla on kaksi tohtoriohjelmaa, jotka kuuluvat humanistis-yhteiskuntatieteelliseen tutkijakouluun.

Tohtorikoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija

  • perehtyy syvällisesti omaan tutkimusalaansa ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen
  • saavuttaa valmiudet tutkimusalansa piirissä itsenäisesti ja kriittisesti soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa
  • perehtyy hyvin oman alansa kehitykseen, perusongelmiin ja tutkimusmenetelmiin
  • saavuttaa sellaisen yleisen tieteenteorian ja tutkimusalaansa liittyvien muiden tieteenalojen tuntemuksen, joka mahdollistaa niiden kehityksen seuraamisen.

Tohtorin tutkinnon suorittamiseksi tulee jatkokoulutukseen hyväksytyn opiskelijan suorittaa tohtorikoulutuksen opinnot, osoittaa tutkimusalallaan itsenäistä ja kriittistä ajattelua sekä laatia väitöskirja ja puolustaa sitä julkisesti.

Hakuohjeet ja -ajat löytyvät tohtoriohjelmien sivuilta.

Ohjaajat ja vastuuhenkilö

Väitöskirjatutkijalla tulee olla vähintään kaksi väitellyttä ohjaajaa, joista ainakin toisella on dosentin arvo tai sitä vastaava tieteellinen pätevyys ja ainakin toinen on pysyvässä tai pidempiaikaisessa työsuhteessa siihen tiedekuntaan, jonka tutkintoa opiskelija suorittaa.

Ohjaajien lisäksi jokaisella opiskelijalla tulee olla vastuuhenkilö, joka on tiedekuntaan työsuhteessa oleva professori. Vastuuhenkilö voi olla perustellusta syystä myös dosentti, joka tuntee Helsingin yliopiston tohtorinkoulutuksen ja tohtorintutkintoa koskevat ohjeet ja on tiedekuntaan pysyvässä työsuhteessa. Vastuuhenkilö voi olla myös yksi väitöskirjan ohjaajista.

Lisätietoa ohjauksen hyvistä käytännöistä ja vastuuhenkilön roolista löytyy opetustyön ohjeista.

Väitöskirja ja ohjeita