Mitä kestävyystiede on?

Kestävyystiede perustuu ajatukseen systeemisen muutoksen tarpeesta, jotta kestävän kehityksen tavoitteisiin voidaan päästä ja se vastaa tähän tarpeeseen tieteidenvälisen tutkimuksen keinoin. Kestävyystiede on kehittyvä tieteenala. Tieteenala alkoi muotoutua 2000-luvun taitteessa tiedemaailman vastauksena laaja-alaisten, tieteiden välisiä rajoja ylittävien ”ilkeiden” ja ”viheliäisten” (wicked) kestävyyskysymysten ymmärtämiseksi ja ratkaisemiseksi.

”Tavoitteena ei ole ainoastaan edistää kehitystä, joka tapahtuu planetaarisissa rajoissa ja turvaa tasa-arvoisen hyvinvoinnin eri sukupolvien sisällä ja välillä, vaan keskeinen kysymys on se, miten saadaan aikaan syvällinen, yhteiskunnan eri osa-alueita koskeva, ihmisten arvoihin ja elämäntapoihin ulottuva muutos kohti kestävyyttä.” – Katariina Soini (2017)

Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutti HELSUSin tutkimus ja opetus muodostuvat kolmesta toisiinsa kytkeytyneestä ulottuvuudesta. Nämä ulottuvuudet toimivat HELSUSin tieteellisen tutkimuksen pilareina, jotka näkyvät konkreettisesti tutkimushankkeissamme ja projekteissamme.

Ym­mär­rys - Mitä kes­tä­vyys on?

Ensimmäinen ulottuvuus tutkimuksessa pyrkii lisäämään analyyttistä tietoa monimukaisista ja toisiinsa kietoutuneista yhteiskunnallisista, ekologisista ja kulttuurillisista prosesseista sekä niiden dynamiikasta. Tavoitteina on määritellä mitkä ovat murrosten hidasteet ja mahdollisuudet keskittymällä seuraaviin kysymyksiin:

• Miten yhteiskunnallis-ekologis-kulttuurilliset systeemit ovat kehittyneet menneisyydessä, miten ne nykyään toimivat sekä miten ne mahdollisesti kehittyvät tulevaisuudessa?
• Mitkä ovat kestävyysmurrosten kiihtyvyyskohdat ja keikahduspisteet (tipping points)?
• Kuinka kestävyysmuutoksia mitataan?

Tutkimus – Mitä voi­daan teh­dä?

Toinen tieteellinen ulottuvuus tavoittelee vastausta kysymykseen: kuinka mahdollistaa ja ohjata murroksia, jotka takaavat ekologisen kestävyyden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden? Tämä ulottuvuus valottaa murroksen tilannetta, prosesseja ja rajoitteita niin yksilö-, yhteisö- kuin instituutiotasollakin. Ulottuvuus ottaa huomioon kestävyyden kiistellyn ja normatiivisen luonteen, ja sen tutkimus keskittyy:

• käytäntöihin
• arvojen muutoksiin ja ihmisiin (käytös, asenteet, maailmankatsomukset)
• ohjausmekanismeihin (politiikka, sääntely, hallinto, koulutus)
• oppimiseen (organisatorinen, sosiaalinen ja institutionaalinen) ja viestintään
• murrosten rajoihin ja ehtoihin
• eettisiin kysymyksiin

Yh­des­sä te­ke­mi­nen ja yh­tei­nen suun­nit­te­lu - Kuin­ka to­teut­taa mur­ros?

Mitkä ovat tapauskohtaiset reitit ja ratkaisut kestävyysmuutoksiin? Kuinka ne liittyvät todellisiin ongelmiin tai kokeiluihin?  Kolmas ulottuvuus pyrkii vastaamaan näihin kysymyksiin.

Se pohjautuu analyyttiseen ymmärrykseen, joka tuodaan käytäntöön hyödyntäen monitieteellisiä yhteistyömenetelmiä. Ulottuvuus sisällyttää tutkimukseen useiden alojen ammattilaiset aina yhteisestä ongelman määrittelyvaiheesta tutkimustulosten konkreettiseen hyödyntämiseen.

Tämän kaltainen tutkimus tuottaa käytännön ratkaisuja ja tietoa, mitkä ovat erilaiset tavat saavuttaa kestäviä ratkaisuja. Se myös lisää tieteellistä ymmärrystä kyseessä olevista ilmiöistä.

Tämän ulottuvuuden tutkimus ottaa huomioon tavoitteiden ja tulosten korkean reflektiivisyyden sekä tutkijoiden itsensä erilaiset roolit.