Instituutti

Vuonna 2018 perustettu HELSUS on vastaus tarpeeseen ottaa yliopisto- ja tutkimusinstituuttitasolla suurempi vastuu uusien väylien löytämiseksi kohti kestäviä yhteiskuntia.

Instituutti kokoaa yhteen Helsingin yliopiston ydinosaamisen ja tekee yhteistyötä muiden pääkaupunkiseudun yliopistojen ja tutkimusinstituuttien kanssa. Se kutsuu myös muut kuin akateemiset toimijat antamaan panoksensa yhteiskunnallisiin kestävyysmurroksiin.

Maailmanlaajuisten suurten ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden vähenemisen,  köyhyyden ja kaupungistumisen, monimutkaisuus ja kiireellisyys on laajasti tunnustettu. Tämän vuoksi on pakollista siirtyä kaikilla elämän osa-alueilla, tekniikassa, arvoissa, käyttäytymisessä ja hallintotavoissa kestäviin käytäntöihin. Yliopistoilla ja tutkimusinstituuteilla on velvollisuus toimia näiden monimutkaisten ongelmien ratkaisemiseksi ei vain YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kautta, vaan myös Eurooppa-neuvoston ja monien Euroopan- ja maailmanlaajuisten ohjelmien, esimerkiksi Global Sustainable Development Report 2019, kautta.

HELSUS yhdistää yhdeksän tiedekuntaa

HELSUSin strategia

VISIO

HELSUS on monitieteinen kestävyystieteen tiedeyhteisö. Kansainvälisesti tunnustettuna keskuksena se tarjoaa yhteiskunnille mahdollisuuksia ja voimavaroja siirtymään kohti kestävyyttä..

MISSIO

edistää yhteiskuntien kestävyysmurrosta tieteidenvälisen ja poikkitieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen avulla. Tämä toteutetaan lisäämällä ymmärrystä kestävyysmurroksen edellytyksistä, rajoituksista ja prosesseista, sekä tuottamalla tietoa murroksesta kansallista ja kansainvälistä poliittista päätöksentekoa, yksityistä sektoria ja kansalaisyhteiskuntaa varten.

TEHTÄVÄT

  1. KORKEATASOISEN TUTKIMUKSEN TEKEMINEN kestävyystieteen alalla uusien vakinaistamispolkujen, sekä moni- ja poikkitieteellisten tutkimusohjelmien avulla.
  2. METODOLOGISEN JA TEOREETTISEN HUIPPUOSAAMISEN KEHITTÄMINEN kestävyystieteen alalla yhteistyössä Helsingin yliopiston asiantuntijoiden, sekä kansallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.
  3. YHTEISTYÖSSÄ TUOTETTUJEN RATKAISUJEN ja KESTÄVYYSPOLKUJEN TUOTTAMINEN akateemisen maailman ulkopuolisten kumppaneiden, poliittisten päättäjien ja yritysten kanssa - uudenlaisten yhteistyökuvioiden ja ratkaisuiden syntyminen
  4. UUDEN SUKUPOLVEN TUTKIJOIDEN JA ASIANTUNTIJOIDEN KOULUTTAMINEN kestävyystieteen alalla maisteri- ja tohtoritasolla.
  5. KESTÄVÄN TOIMINNAN EDISTÄMINEN Helsingin yliopiston kampuksilla ja Helsingin seudulla.

 

Organisaatio

HELSUS Johtaja

HELSUS johtaja on Helsingin yliopiston rehtorin nimeämä. HELSUS johtajana toimii Dosentti Susanna Lehvävirta. Johtaja vastaa instituutin kehittämisestä ja vahvistaa kestävyystieteen tutkimusta ja koulutusta yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

Dosentti Susanna Lehvävirran tausta on kasviekologiassa, mutta tutkijan uran myötä hän on siirtynyt yhä kokonaisvaltaisempaan ajatteluun, jossa ovat yhdistyneet muun muassa ekologia, ympäristöestetiikka, käyttäjänäkökulmat, virkistyspsykologia, oikeus- ja taloustieteelliset näkökulmat ja filosofia.

– Usean eri tieteenalan näkökulma on usein tarpeen, jotta tutkimuksen tuloksena löydetään toimivia ratkaisuja. Olen kotonani niin teoreettisen kuin empiirisen ajattelun sekä määrällisten ja laadullisten menetelmien kanssa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että olisin asiantuntija kaikessa, mutta pyrin yhdistelemään asioita ja esittämään kysymyksiä, jotka auttavat keskittymään oikeisiin asioihin, Lehvävirta sanoo.

Hänelle on myös äärimmäisen tärkeää tuoda tieteen ratkaisuja osaksi yhteiskuntaa ja ihmisten arkea.

Johtoryhmä ja neuvottelukunta

 

HELSUSin toiminnasta ovat vastuussa myös johtoryhmä ja neuvottelukunta. Johtoryhmä suunnittelee ja päättää suunnitelmista liittyen HELSUSin toimintaan ja varojen käyttöön. Neuvottelukunta kehittää ja suunnittelee HELSUSin toimintaa yhdessä johtoryhmän kanssa. 

HELSUS Johtoryhmä vahvistaa kestävyystieteen tutkimusta, opetusta ja tieteen vuorovaikusta sekä Helsingin yliopiston sisällä että kansallisesti ja kansainvälisesti. Johtoryhmä tukee HELSUS johtajaa instituutin kehittämisessä sekä suunnittelee ja päättää instituutin toiminnan ja rahoituksen suurista linjoista.

Bio- ja ympäristö­tieteellinen tiede­kunta

Jäsen: Professori Atte Korhola
Varajäsen: Professori Sanna Ala-Mantila

Far­m­asian tiede­kunta

Jäsen: Yliopistonlehtori, Varadekaani Mia Siven
Varajäsen: Associate professor Tiina Sikanen

Hu­ma­nis­ti­nen tiede­kunta

Jäsen: Professori José Filipe Pereira da Silva
Varajäsen: Yliopistonlehtori Rick Bonnie

Kas­va­tus­tie­teel­li­nen tiede­kunta

Jäsen: Professori Minna Autio
Varajäsen: Professori Sirpa Tani

Maa­ta­lous-met­sä­tie­teel­li­nen tiede­kunta

Jäsen: Varadekaani Janna Pietikäinen
Varajäsen: Ruralia-Instituutin johtaja Sami Kurki

Ma­te­maat­tis-luonnon­tieteellinen tiede­kunta

Jäsen: Professori Pedro Camargo
Varajäsen: Professori Anna Lintunen

Oi­keus­tie­teel­li­nen tiede­kunta

Jäsen: Professori Juha Raitio
Varajäsen: Professori Dorothee Cambou

Teologinen tiedekunta

Jäsen: Dekaani Antti Räsänen
Varajäsen: Professori Auli Vähäkangas

Val­tio­tie­teel­li­nen tiede­kunta

Jäsen: Vanhempi yliopistonlehtori Arho Toikka
Varajäsenet: Professori Eva Heiskanen

HELSUS Neuvottelukunnalla on sekä kansainvälisiä tieteellisiä jäseniä että kansallisia jäseniä yliopiston ulkopuolelta. Neuvottelukunta virtaviivaistaa ja suunnittelee HELSUSin toimintaa yhdessä ohjausryhmän kanssa.

Neuvottelukuntia ollaan parhaillaan muodostamassa uudelleen.

HELSUS tutkimuskoordinaattorit vastaavat tutkimuksen kokonaisvaltaisesta koordinoinnista HELSUSissa, uusien aloitteiden kehittämisestä ja uusien tutkimushankkeiden käynnistämisestä. Koulutuskoordinaattori on vastuussa ympäristö- ja kestävyysaiheisen opetuksen edistämisestä, koordinoimisesta ja toteuttamisesta sekä tutkinto-opiskelijoille että yliopiston henkilökunnalle ja itsenäisille opiskelijoille. Koordinaattorit osallistuvat myös kestävyysaiheisen tutkimuksen tekemiseen ja edistävät yliopistossa toteutettavaa kestävää kehitystä. He työskentelevät yhteistyössä HELSUS johtajan sekä koordinaattorin ja harjoittelijan kanssa.

 

Tino Johansson
Tutkimuskoordinaattori
Sähköposti: tino.johansson@helsinki.fi
Tel: +358 294 157 910