Äänitteen kesto: 29 min
Haastattelija: Aleksi Peura (Aleksi)
Haastateltava: Jenni Vartiainen (Jenni)
[Musiikkia]
Aleksi: Tieteen pitäisi olla avointa, mutta usein se on kahleissa. Suljettuna maksumuurin taakse. Julkaistuna tyyriinä ja vaikeaselkoisena painotuotteena. Keskusteltuna vain tiedeyhteisön omissa piireissä, jos niissäkään. Tieteen vapauttamiseksi tarvitaan uudenlaista lähestymistapaa, suljetun sijaan avointa otetta. Avoimella otteella -podcastissa käsittelemme kaikkien, kaikkialla ja koska vain saatavilla olevia Helsingin yliopiston piirissä tehtyjä tiedejulkaisuja. Tervetuloa kuuntelemaan Helsingin yliopiston kirjaston podcastia Avoimella otteella.
Aleksi: Olin 13-vuotias videopeleistä innostunut pojannulikka ja päätin tehdä oman pelin. Lainasin lähikirjaston ainoan suomenkielisen kirjan ohjelmoinnista, avasin ensimmäisen sivun ja en ymmärtänyt sanaakaan. Sprite-animaatiot, vektorit, no siihen jäi urani pelinkehittäjänä ja ohjelmoijana. Nykypäivän lapset pääsevät onneksi tutustumaan ohjelmoinnin perusteisiin ja logiikkaan jo päiväkoti-ikäisenä, mutta miten koodaamista opetetaan sellaisille lapsille, jotka eivät vielä osaa lukea. Minä olen Aleksi Peura ja kanssani keskustelemassa ohjelmoinnista varhaiskasvatuksessa on yliopistonlehtori Jenni Vartiainen. Tervetuloa.
Jenni: Kiitos paljon.
Aleksi: Tota Jenni, aloitetaan tuosta kirjasta, tai teoksesta on ehkä parempi sana tässä yhteydessä. Ohjelmoinnin ABC varhaiskasvatukseen on siis opas, joka on suunnattu ensisijassa varhaiskasvattajille. Digitalisaatio on totta kai mennyt pitkälle ja monet saattaa silti kuitenkin ihmetellä, että jo päiväkoti-ikäisille lapsille opetetaan ohjelmointia. Miks ohjelmoinnin opetus aloitetaan tosiaan jo näin varhain?
Jenni: On tosi tärkeetä, et varhaiskasvatuksessa me käsitellään lasten kanssa sellasii asioita, joihin lapset luonnollisesti kiinnittää huomiota, jotka lapsia kiinnostaa ja totta kai sit sellasia asioita, jotka meidän tämänhetkisen käsityksen mukaan valmistaa lapsia tulevaisuuteen. Lapsethan näkee ihan valtavasti koko ajan ympärillänsä laitteita, joitten toiminta perustuu jollain tapaa ohjelmointiin tai algoritmeihin, joten se on hyvin luonnollista, että myös lapsia ihmetyttää se, millä tavalla älypuhelin toimii tai miksi ihmeessä nuo automaattiovet osaa aueta silloin kun mä seison siinä edessä. Eli on hyvin tärkeetä, että näitten asioitten perusteita lähetään jo pienten lasten kaa harjottelemaan. Ja toisaalta se, että koska meidän maailma menee koko aika enemmän ja enemmän siihen, et me tukeudutaan digitaalisiin sovellutuksiin, meidän arki digitalisoituu, niin on myös hyvin tärkeätä, että lapsille tulee taidot ja kyky ymmärtää sitä, millä tavalla näitä laitteita voidaan käskeä. Kuka laittaa ne laitteet toimii tietyllä tavalla. Ja ylipäätänsä antaa niitä perusteita siihen, että lapsella vois, jos hänellä kiinnostusta on, niin olla sitten ne valmiudet myös itse jossain vaiheessa ohjelmoida ja kirjottaa algoritmeja.
Aleksi: No sä vähän vastasitkin tuohon mun seuraavaan kysymykseen. Eli, okei on totta kai hyvä, et opetetaan ohjelmoinnin logiikkaa ja perusteita jo lapsille ja nuorille, mutta tuoko se sit kuitenkaan semmosta varsinaista kapasiteettia ymmärtää vaikka pöytätietokoneen käyttöä? Omalle sukupolvelleni ehkä tavallisia juttuja pöytätietokoneiden käytössä on tiedostohierarkia. Täähän on ehkä semmonen anekdootillinen huomio, en tiedä, kuinka paljon tällä on totuuspohjaa, mutta oon saanut semmosen käsityksen, että tabletti tai älypuhelin kädessä kasvaneelle lapselle just tiedostohierarkiaa tai ihan perustietokoneiden toimintaominaisuuksia on ehkä vähän vaikea hahmottaa. Jos osaa ohjelmoinnin logiikkaa, niin antaako se valmiuksia käyttää vaikka tietokonetta?
Jenni: Ei välttämättä. Se on tosi tärkeetä, kun me lähetään pienten lasten kanssa harjottelee ohjelmoinnillisen tai algoritmisen ajattelun perusteita, että me voidaan tehdä se silloin täysin ilman mitään laitteita. Eli me ei tarvita siihen mitään digitaalista teknologiaa, et ne ensimmäiset asiat pystytään tehdä aivan analogisesti, leikin kautta, arkisten tilanteiden kautta.
Aleksi: Mua kans kiinnostaa tavallaan varhaiskasvattajien itsensä näkökulma siihen, että he ei välttämättä itse oo opetellut tai opiskellu koodausta tai ohjelmointia, mut ohjelmointi on nykyään osa varhaiskasvatusta. Onko sulla tietoa siitä, miten he on ottanut vastaan tän ohjelmoinnin tulemisen mukaan varhaiskasvatukseen? Onko siinä ollut jotain jännitteisyyttä tai muuta?
Jenni: Toki se on semmonen teema, mitä osa kavahtaa todella paljon ja ihan ymmärrettävistä syistä. Ei todella oo ollu kaikkien koulutuksessa. On melko hiljan tullu vasta varhaiskasvatuksen opettajakoulutukseenkin ylipäätänsä näitä osa-alueita, jotka antaa valmiuksia ymmärtää, mistä ohjelmoinnissa on kyse ja etenkin, mistä siitä on oikeasti kyse, kun puhutaan pienistä lapsista. Joten kyllä se paljon herättää huolta ja siihen ehdottomasti tarvitaan erilaista koulutusta, erilaisia materiaaleja, et pystytään ikään kuin huomaamaan se, mikä on keskeistä siellä varhaiskasvatustasolla.
Aleksi: Tää on ehkä vähän pitkä johdatus yksinkertaisiin kysymyksiin, mutta ehkä perehtymättömän silmin varhaiskasvatus saattaa näyttää vaan semmoselta lasten kanssa leikkimiseltä, et ei varsinaisesti työltä tai se vaan näyttäytyy pintatasolla leikiltä. Mut kuitenkin siellä taustalla on usein tai aina tarkkoja tieteellisesti päteviä pedagogisia tavoitteita ja ideoita. Tän takia ehkä jotkut seuraavista kysymyksistä saattaa olla hivenen toisteisia, mutta mä toivon, et niitten kautta ehkä mä ja toivottavasti kuulijatkin näkee sen “vaan leikin” ohi. Pitkä johdatus yksinkertaiseen kysymykseen, miten koodaamista opetetaan lapsille, jotka ei vielä tosiaan lähtökohtasesti osaa lukea?
Jenni: No sä sanoit sen taikasanan tuolla jo äsken, eli ehdottomasti sen leikin kautta. Ja juuri niinku tossa uumoilit, niin vaikka me todella toivotaan, että ne varhaiskasvatuspäivät täyttyy leikistä, niin aina siellä leikin taustalla on aikuisen ohjausta ja siellä on tarkkaan mietitty, miten tämä leikki johdattaa lasta tiettyjen tärkeitten taitojen oppimiseen. Ja silloin kun puhutaan ohjelmoinnista, niin mä usein käytän ennemminkin termiä ohjelmoinnillinen ajattelu tai algoritminen ajattelu. Eli vielä varhaiskasvatuksessa ei varsinaisesti mennä edes siihen, että opittais kirjottaa jotain koodinpätkää, vaan se on nimenomaan sitä, että pohjustetaan niitä ajattelun taitoja, jotka on välttämättömiä sit jos jossain vaiheessa me ruvetaan ohjelmointia tekemään. Algoritminen ajattelu, kun puhutaan varhaiskasvatusikäisistä, pitää sisällään neljä osa-aluetta. Meillä on ylipäätänsä se, että pyritään hahmottamaan asioiden asettuminen järjestykseen, eli tämmönen jaksotus, jaksollisuus. Siellä ikään kuin lapsella pitää olla jonkunnäköinen käsitys ajasta ja millä tavalla ajallisesti jokin toiminto tai tehtävä voi asettua. Tämmösestä jaksotuksesta ja ajan hahmottamisesta semmonen ihan konkreettinen esimerkki on ihan, mitä voidaan lasten kaa leikillisesti tehä, me voidaan ottaa joku hyvin perinteinen satu esimerkiksi ja tehdä siitä tämmöset kortit, jotka ikään kuin kuvailee niitä pääkäänteitä siinä tarinassa. Meillä voi olla vaikka kolmen pienen porsaan tarina kuvakorttien muodossa ja me voidaan lasten kaa ihan lähtee leikkii sillä ajatuksella, että mitä jos se onkin sillä tavalla, et se susi meneekin ensimmäisenä tän kolmannen porsaan tiilitalon luokse. Mitä se vois aiheuttaa silloin tälle koko muulle tarinalle ja hahmotellaan sitä kautta sitä, että on tosi tärkeetä, että tietyt asiat tapahtuu tietyssä järjestyksessä, jos me halutaan tietynlainen lopputulos.
Aleksi: Eli dekonstruoidaan sitä satua?
Jenni: Kyllä. Toinen osa alue siellä on se, että me hahmotetaan, millaisista osasista joku tehtävä tai ongelma koostuu. Siinä hyvin semmonen arkinen esimerkki voi olla esimerkiksi ulkovaatteitten pukeminen päälle. Sitä tehdään kuitenkin varhaiskasvatuksessa päivittäin ja se lapsiakin voi hyödyttää tosi paljon, että se ihan oikeasti puretaan osiin. Mikä vaate tulee missäkin vaiheessa, kannattaako nyt ne villasukat pukee ennen vai jälkeen kumisaappaiden. Sitä kautta siitä saadaan myös semmonen leikillinen ote siihen, et me voidaan ihan myös hassutella sillä ikään kuin ymmärryksellä, että miten pukeminen asettuu erilaisiksi osasiksi. Lähtee rikkoo sitä jaksotusta ja kattoa, mimmonen lopputulos sieltä tulee.
Aleksi: Eli ihan vaan se, et sanoo lapsille, että tässä järjestyksessä pitää pukea, niin silläkin on pedagoginen merkitys muu kuin vaan se, että aikuiset haluaa asiat järjestykseen ja nimenomaan tietyllä tavalla.
Jenni: Nimenomaan, kyllä. Kolmas osa-alue on sitten tämmönen toistuvuuksien havaitseminen eli se, että kun me ollaan pilkottu jokin tehtävä tai ongelma osiin, niin me saatetaan huomata, että hei täällähän onkin toisteisuutta. Joku asia toistuu monta kertaa. Ja et me voitais tämä toistuva asia ehkä ilmasta jotenkin selkeämmin, helpommin, ei tuu niin pitkää toimintaohjetta meille. Tässä vois esimerkkinä olla vaikka puuron syöminen. Eli se, että sulla vois olla siellä ikään kuin toimintaohjeena se, että vie lusikka kulhoon, vie lusikka suuhun. Ja huomataan se, että tämä lusikan vieminen kulhoon ja suuhun toistuu siellä monta kertaa. Eli siinä ikään kuin voi tehdä sinne ehdollisen lausekkeen, missä on, että toista tätä niin kauan kunnes kulho on tyhjä. Ja sit se viimeinen osa-alue on se, että me osataan joko noudattaa jotain algoritmia eli toimintaohjetta ja sitten lopulta vielä luoda itse tämmöinen toimintaohje. Tässä hirveän kivoja tapoja esimerkiksi harjotella toimintaohjeen noudattamista voi olla tämmöset vaikkapa aarteenetsintäleikit, missä me tilan pohjapiirrokseen luodaan algoritmi sille, miten me löydetään aarre. Ota tässä kohtaa kolme askelta eteenpäin, käänny oikealle ja näin edespäin.
Aleksi: Tuli tämmönen rinnastus kanssa noista algoritmeista mieleen, et voisiko keittokirjat ja reseptit mieltää algoritmeiks? Onko se aikuiselle ehkä hyvä kuvaus kans siitä?
Jenni: Ehdottomasti, sitähän ne nimenomaan on.
Aleksi: Okei. Se on vähän manuaalisempi algoritmi.
Jenni: Kyllä.
[Musiikkia]
Aleksi: Monilukutaito on kans tärkeä termi tuossa oppaassa. Avaisitko sä vähän sitä, että mitä se tarkoittaa ja miten ohjelmoinnin opettaminen kytkeytyy siihen?
Jenni: Monilukutaito on hyvin laaja käsite, mutta sen vois lyhyesti laittaa sillä tavalla, että koko aika meidän maailma moninaistuu ja myös mahdollisuudet kommunikoida, tulla ymmärretyksi, moninaistuu, osittain myös tämän digitaalisen viestintäteknologian laajentumisen myötä. Monilukutaidossa on hyvin tärkeetä, että me lähdetään ajattelee sitä, et ei ole enää vaan pelkästään tämmönen perinteinen lukutaito, jossa me kirjoitettua tekstiä osataan tulkita ja käyttää myöhemmin hyödyksi, vaan meidän täytyy osata myös tulkita viestejä, jotka on kuvien muodossa tai videoiden muodossa. Meidän täytyy osata tuottaa niitä itse, meidän täytyy osata kysyä näitten erilaisten viestien, tekstien taakse, että kuka tämän on tehny. Miks se on tän tehnyt, mitkä on tarkoitusperät siellä taustalla. Eli myös hyvin vahvasti tämmösii kriittisen ajattelun elementtejä pitää monilukutaito sisällänsä.
Aleksi: Miten se sitten eroaa medialukutaidosta? Kuulostaa ainakin, että siinä on aika paljon ylimenoa sen kanssa.
Jenni: Joo, ne on hyvin päällekkäisiä termejä, totta kai riippuen vähän koulukunnasta, keneltä tutkijalta kysyy. Itse oon sitä koulukuntaa, joka kattoo, et monilukutaidon sateenvarjon alle kuuluu medialukutaito kuten myös esimerkiksi tieteellinen lukutaito tai kuvanlukutaito. Niitä on erilaisia lukutaitoja, jotka mä katson, et kuuluu sinne monilukutaidon kenttään. Mut se on hyvin tärkeää muistaa, et se monilukutaito on myös muuta kuin pelkästään mediaan tai digitaaliseen teknologiaan linkittyvä monilukutaito. Se on myös esimerkiksi kulttuurien ymmärtämistä. Osataan tulkita erilaisia symboleita, mitä esimerkiks me tuolla ulkona valtavia määriä nähdään, liikennemerkeistä opastekyltteihin.
Aleksi: Ja mä oletan, että ohjelmoinnin opettaminen liittyy myös siihen, että opitaan näkemään niitä ohjelmoituja asioita ympäristössä ja ymmärtämään, miten ne toimii?
Jenni: Kyllä. Siellä on todella tärkeää se, että me hahmotetaan sitä, millä tavalla me voidaan niitä koneita käskeä. Millasii viestejä meidän täytyy osata niille antaa. Siellä on myös tärkeä semmonen näkökulma, että lapset oppis ymmärtämään sen, jos me nyt suljetaan ulos tekoäly ja sen kehittyminen, että varsinaisestihan koneilla ei ole omaa tahtoa tai koneet ei vaan tee jotain vaan ne tekee juuri sen, minkä ihminen on ohjelmoinut sen koneen tekemään. Eli myös se ymmärrys sinne, että jokaisen toiminnon tai digitaalisen asian takana on aina ihminen, joka sinne on ohjelmoinut tietynlaista toimintaa.
Aleksi: Mainitsitkin jo tossa aiemmin tosta tieteellisestä ajattelusta ja ehkä tiedekasvatus on semmonen yleistermi, minkä alle toi ohjelmointi voisi myös mennä. Mua kiinnostaa tämmönen aihepiiri, et miten arkijärkeä vastaan menevät ja aika teoriapainotteiset ilmiöt esimerkiksi ohjelmoinnissa tai tiedekasvatuksessa laajemmin selitetään lapselle, mut ilman, että se ois jotenkin älyä loukkaavaa aliarviointia tai vastaavasti liian vaikeeta kieltä? Onko sulla siihen jotain näkemystä?
Jenni: Mä ajattelen itse sillä tavalla, että jos puhutaan tiedekasvatuksesta, niin varhaiskasvatusikäisille siellä kaikista tärkeintä on tämmösten niin sanottujen tutkimisen taitojen harjoittelu. Eli ei niinkään se, että lapsi pystyy selittämään, miksi sateenkaari syntyy taivaalle, vaan et lapsi pystyy ikään kuin havaitsemaan syy-seuraussuhteita, jotka aiheuttaa sen sateenkaaren syntymisen. Eli huomataan esimerkiks se, että me tarvitaan vesipisarat ja me tarvitaan auringonvalo. Sitä kautta me voidaan sitten oppia tekemään erilaisia havaintoja. Me voidaan harjoitella havainnon tekemistä sateenkaarista, mitä värejä siellä on, missä järjestyksessä ne on, onko ne aina samassa järjestyksessä. Kun me ollaan ymmärretty se, että se vaatii nää tietyt olosuhteet, prismana toimivan vesipisaran ja valkoisen valon, niin voitasko me näitä tietoja hyödyntämällä saada vaikka sateenkaari syntymään sisätiloihin. Kaikki on todella siellä hyvin aisteihin perustuvassa tutkimisessa, tiedonkeräämisessä. Ikään kuin tieteellinen selittäminen tulee sit myöhemmin. Nyt me luodaan se pohja tämmöselle kvalitatiiviselle, laadulliselle ymmärtämiselle, mitkä asiat vaikuttaa tiettyjen arkisten ilmiöitten takana.
Aleksi: Kiinnitin kanssa huomiota Ohjelmoinnin ABC varhaiskasvatukseen -teosta lukiessa, että jotkut niistä harjoituksista on aika työvoimaintensiivisiä, sanotaan näin. Syksyllä 2022 Helsingin Sanomilla oli juttua siitä, että Helsingin varhaiskasvatuksessa on aika paha työvoimapula, mikä tuskin yllättää about ketään. Siinä mainittiin tämmönen luku, että yksi aikuinen per 13 lasta ois Helsingin varhaiskasvatuksessa se tilanne, mikä kuulostaa myös aika pahalta. Mut tosiaan, jotkut noista teoksen harjoituksista on aika työvoimaintensiivisiä. Esimerkiks tämmönen ku Harri Robotti, sikäli kuin mä ymmärsin oikein, vaatii toimiakseen yhden ohjaajan per yksi lapsi. Miten sä näet, että tämmöset realiteetit on mahdollista sovittaa yhteen?
Jenni: Lähetään ensin tähän Harri Robotti -aktiviteettiin. Siinä tosiaan ajatus on se, että lapset saa ikään kuin harjotella algoritmin muodostamista sillä, että alkuun se voi olla opettaja, joka leikkii tällaista Harri tai Harriet Robottia, mikä nimi robotille halutaan sit antaakaan, ja robotin tehtävä voi olla vaikka viedä juomalasi hyllylle. Lasten tulee antaa tämmösiä yksiselitteisiä käskyjä tälle robotille niin, että robotti pystyis tän tehtävän suorittaa loppuun. Siinä samalla sitten pyritään, et lapset havaitsi sen, että niitten täytyy todella olla hyvin yksiselitteisiä niitten käskyjen, koska Harri Robotti ei ymmärrä kuin hyvin selkeitä: nosta käsi, ota askel, ojenna käsi, päästä lasista irti tai ojenna sormet. Alkuun siinä ajatus on se, että tosiaan opettaja toimii Harri Robotin roolissa, koska hän pystyy näitä lasten käskyjä tulkitsee sillä tavalla, et onko tämä riittävän yksiselitteinen, et päästään siihen ajatukseen, kuinka simppeli sen täytyy sen yhden osan sitä käskyä olla. Mut tokihan siinä ajatus on kuitenkin sit se, että lapset pikkuhiljaa alkaa oppii sen, millä tavalla Harri Robotti toimii ja sit he voi alkaa toisiansa ohjelmoimaan. Toki siinä voi olla vaikka ryhmä lapsia, jotka antaa opettajalle käskyjä, eli ei tarvitse välttämättä olla ihan yhden suhde yhteen.
[Musiikkia]
Aleksi: Mulla on tämmönen isohko teema vielä tässä mielessä, mikä kiinnostaa mua. Tää on ehkä vähän tyhmä kysymys, saattaa olla, en tiedä. Jälleen pitkä pohjustus, mutta mä oon kuulemani mukaan hitusen, tai enkä ehkä hitustakaan aina luddiitti, ja mun mielessä ainakin kävi tämmöinen ajatus, et kun ohjelmointia ja algoritmista ajattelua opetetaan läpi opintien alkaen sieltä varhaiskasvatuksesta, niin miten se vaikuttaa lasten ja nuorten maailmankuvaan? Muuttaako se maailman kovin mekaaniseksi, koneistettavaksi rakennelmaksi? Onko tää sun mielestä edes järkevä huolenaihe?
Jenni: Toi on äärimmäisen hyvä kysymys ja asia, mitä näinä aikoina pitää pohtia paljon. Toisaalta meidän maailma menee kohti hyvin digitaalisen teknologian kaltaista systeemiä ja on siinä mielessä todella tärkeetä, et lapset oppii toimimaan tämmösessä maailmassa, oppii tulkitsemaan sitä maailmaa, oppii ymmärtämään, mitä lainalaisuuksia siellä on ja ihan turvallisuusnäkökulmatkin huomioiden. Mutta samaan aikaan meillä on ihan valtava tarve sille, että luontosuhde lähtee kehittymään lapsille, tulee myönteinen suhtautuminen ympäristöön. Halutaan ymmärtää, miten meidän maailma toimii ja sitä kautta, että halutaan ymmärtää, miten se toimii, opitaan myös arvostamaan sitä. Nähdään, kuinka hienovaraisia balansseja täällä vallitsee ja jos me se tasapaino rikotaan, niin siellä saattaa olla aika katastrofaalisia seurauksia. Mun näkemyksen mukaan se, että me valmistetaan lasta toisaalta tähän digitaaliseen maailmaan, ei sulje pois sitä, että samaan aikaan meidän täytyy saada ihmisen ja luonnon välinen suhde terveeks ja sellaseks, että meillä todella voi olla elinkelpoinen planeetta ihmiselle vielä parinsadan vuoden kuluttua.
Aleksi: Tähän liittyy kans semmonen, tai mun ajatus tähän liittyen oli myös ihmisten välisen vuorovaikutuksen, et miten tämmönen algoritmin ajattelu ja ohjelmoinnin osaaminen vaikuttaa ymmärrykseen. Miten ihmisten kanssa tulee toimia? Saattako se olla vaikeeta, kun ihmiset ei toimikaan niin kuin robotit, vaikka ois kuinka yksiselitteisiä pyyntöjä tai käskyjä. Erityisesti ehkä autismin kirjolla oleville lapsille mä voisin kuvitella, että tää saattaa tuoda ehkä lisähaasteita tai ainakin heille saattaa olla erityisen vaikeeta erottaa sitä robotin ja ihmisen välistä toimintaa. Kenties, en tiedä. Mitä mieltä sä oot?
Jenni: Tossa mä ehkä palaisin sitten siihen ajatukseen tästä monilukutaidosta. Siinä missä monilukutaidossa me pyritään ymmärtää hyvin erilaisia tekstityyppejä ja mä nyt tulkitsen tässä, että myös tämmönen ohjelmoinnillinen ajattelu ja ohjelmointi on tietyn tapainen tekstityyppi, niin samaan aikaan siellä sit monilukutaito todella paljon korostaa sitä inhimillisyyttä ja se korostaa sitä, että me opitaan ymmärtämään toisia ihmisiä. Vuorovaikuttamaan sillä tavalla, että me tullaan ymmärretyksi. Siellä on myös empatialla hyvin suuri rooli. Eli juurikin se, että päästään tekstien taakse ymmärtämään tarkoitusperiä ja toisaalta sitten myös itse valitsemaan tarkoituksenmukaisia tapoja kommunikoida niin, et me tullaan ymmärretyksi sillä tavalla kuin me siinä kohtaa halutaan. Halutaanko me tulla hyvin asiapitoisesti ymmärretyksi vai halutaanko me tulla ymmärretyksi meidän tunteiden tasolla esimerkiks.
Aleksi: Hyvä vastaus. Kysyn kans tästä oppaan julkasusta. Tämä Ohjelmoinnin ABC varhaiskasvatukseen on siis avoimesti saatavilla, aoe.fi eli avointen oppimateriaalien kirjastossa ja sekä sitten tuolla Heldassa eli Helsingin yliopiston heldapalvelussa. Aiemmin ainakin, kun omalta kouluajalta muistan tämmösiä todella kuulemma kalliita videomuotoisia oppaita tai kirjamuotoisia oppaita, joita on tosiaan myyty kouluille ja firmoille aikamoisella kiskurihinnoilla, niin miks sun mielestä oli tärkeetä, että tämä opas on ilmaiseksi kaikkien halukkaiden saatavilla?
Jenni: No mun mielestä ylipäätänsä on hyvin tärkeetä, että tuotetaan paljon vapaasti saatavilla olevaa materiaalia varhaiskasvatukseen. Etenkin sit, kun puhutaan tällaisesta teemasta, joka saattaa olla pelottava, se tuntuu kaukaiselta, tuntuu sellaselta, että no minä en ainakaan osaa tällaista aihetta käsitellä lasten kanssa, niin me haluttiin tehä kollega Jonna Kankaan kanssa sitten tämmönen todella helposti lähestyttävä materiaali. Siellä on paljon erilaisia ihan konkreettisia ideoita, miten asioita lasten kanssa vois käsitellä ja painotetaan hyvin paljon tätä unplugged, eli laitteista vapaata, ohjelmoinnillisen ajattelun harjottelua.
Aleksi: Katsoin tätä jaksoa valmistellessa, että kuinka paljon Heldassa oli latauksia. Se on aika, eikä vaan aika iso, vaan tosi iso luku, eli 12 500 noin latausta oli tällä oppaalla. Eli kysyntää kyllä ois. Tässä ois voinu lyödä aika hyvinkin rahoiksi, jos olis halunnut, mutta hienoa, että ootte laittanu ilmaseks saataville. 12 000 latausta ois varmaan, jos kirjamyynnissä mietitään, vuoden hittituotteita, jos se ois kirjakaupoissa. Mulla on vielä yksi viimeinen kysymys ja mä tykkään, että nää on jotenkin vähän eteenpäin suuntautuvia tai ratkaisukeskeisiä tai jotain semmosta, että vie asioita eteenpäin. Ohjelmointi on epäilemättä tosiaan yksi tulevaisuudessa erittäin tärkeä perustaidoista. Jos nyt ei ihan, ainakin haluaisin toivoa, lukemisen ja kirjoittamisen ohittava, mutta ei ainakaan kaukana siitä. Mitä sun mielestä muut tulevaisuuden perustaidot vois olla?
Jenni: Tämä on erittäin laaja kysymys taas ja mä pyrin vastaamaan tähän nyt tälleen melko lyhkäsesti. Mä mainitsen tähän nytten kolme taitoa, mitkä mun mielestä olis äärimmäisen tärkeitä. Ensimmäinen niistä on tämmönen ihmettelyn, kysymisen ja kyseenalaistamisen taito. Tässä hyvin avoimessa maailmassa, missä käytännössä kellä tahansa on mahdollisuus julkaista muiden luettavaksi mitä tahansa, niin me enemmän kuin mitään tarvitaan sellasta uteliaisuutta ihmetellä ja kysyä, mikä täällä taustalla vaikuttaa, miten tätä voisi hyödyntää. Mut toisaalta myös se kyseenalaistaminen myös. Millä perusteilla tämä sanotaan, kuka tämän sanoo, mitä hän haluaa tällä viedä eteenpäin. Sit taas toisaalta onhan kyky kysellä ja ihmetellä edellytys elinikäiselle oppimiselle. Siinä kohtaa, kun meidän uteliaisuus katoaa ja me ei enää kysytä, niin me ei myöskään opita.
Aleksi: Eli lähdekritiikkiä.
Jenni: Sitä. Toisena mä mainitsen sitten tällasen pitkäjänteisyyden ja sinnikkyyden. Me ollaan myös maailmassa, jossa asiat tapahtuu tosi nopeesti. Meillä on erilaisia sosiaalisen median palveluita, missä meillä tulee muutaman sekunnin mittaista videota kiivaalla tahdilla. Tietyllä tavalla on ollut myös merkkejä siitä, että sekä aikuisten että lasten pitkäjänteisyys on heikentynyt ja meidän keskittymiskyky on myös heikentynyt. Mä todella toivoisin, että tulevaisuuden tärkeänä taitona nähtäis se, että meillä ois pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä. Oppiminen vaatii aina pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä. Siellä on yrityksiä, siellä on erehdyksiä ja meillä täytyy olla se sinnikkyys, että me jaksetaan mennä myös erehdysten tai epäonnistumisten läpi, jotta me voidaan jotain oppia. Ei voida luovuttaa heti. Ja kolmantena mä sit mainitsen tämän tällaisen ihmisen ja luonnon välisen suhteen. Eli se, että arvostettais sitä hyvin vahvaa symbioottista suhdetta, mikä ihmisellä loppupeleissä on luontoon. Haluttais ymmärtää, miten luonto toimii ja mikä rooli ihmisellä on joko sen luonnon hyvinvoinnin takaamisessa tai sitten millaisia haittoja me voidaan meidän toiminnalla toisaalta aiheuttaa.
Aleksi: Tähän on oikein hyvä lopettaa. Kiitos Jenni Vartiainen.
Jenni: Kiitos.
[Musiikkia]
Aleksi: Kiitos Helsingin yliopiston kirjaston Avoimella otteella -podcastin kuuntelemisesta. Löydät lisää jaksoja osoitteesta helsinki.fi/fi/avoimellaotteella. Voit myös lähettää palautetta ja kysymyksiä sähköpostiosoitteeseen avoimellaotteella@helsinki.fi.