Opetusharjoittelu

Helsingin normaalilyseo on Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan harjoittelukoulu. Koulussamme toteutetaan opetusharjoitteluja luokan-, aineen- ja erityisopettajaharjoittelijoille.
Opetusharjoittelu Norssissa

Opetusharjoittelu on osa aineenopettaja-, erityisopettaja- ja luokanopettajaopiskelijoiden opintoja yliopistossa. Helsingin normaalilyseo on toinen Helsingin yliopiston harjoittelukouluista. Ohjausta annetaan aineenopettajaksi, erityisopettajaksi ja luokanopettajaksi valmistuville opiskelijoille. Opiskelijat suunnittelevat opetusta, pitävät oppitunteja, osallistuvat palautekeskusteluihin ja saavat ohjausta tulevaa opetustyötä varten.

Opetusharjoittelijoita kannustetaan käyttämään ja kokeilemaan erilaisia opetuksen työtapoja, tukemaan ja kannustamaan oppimista, ottamaan huomioon erilaiset oppijat, ja saamaan hyvät lähtökohdat arviointityön tekemiseen ja siinä kehittymiseen.

Luokanopettajaharjoittelu

Harjoittelut ovat opettajan pedagogisiin opintoihin sisältyviä opintoja, joiden tarkoituksena on kehittää ja syventää opiskelijan ammatillista kasvua sekä ymmärrystä opetuksen arvopohjasta ja opetussuunnitelmista. Tämä tapahtuu harjoittelemalla opettajan työnkuvaan liittyvien erilaisten tehtävien hoitoa ja havainnoimalla ohjatusti oppilaita sekä opetus-opiskelu-oppimisprosessia. Harjoitteluissa teoria ja käytäntö ovat vuorovaikutuksessa: kasvatustieteen tai kasvatuspsykologian ja monialaisten opintojen teoria-ainesta sovelletaan käytäntöön ja käytäntöä käsitteellistetään. Opiskelijan oman käyttöteorian ja hänen pedagogisen ajattelunsa kehittymistä tuetaan sekä yhteisöllisin että yksilöllisin työtavoin. Harjoittelut ovat ohjattuja ja ne etenevät teoriaopintojen tahdissa siten, että opiskelijan itseohjautuvuutta pyritään vaiheittain lisäämään. Perus- ja aineopintovaiheessa perehdytään koulumaailmaan ja oppimisympäristöihin ja vuorovaikutuksen rakentamiseen. Siitä edetään oppiainejakoisen ja eheyttävän opetuksen kautta kohti kokonaisvaltaista opettajuutta.

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija

  •  ymmärtää oppilaan näkökulmaa ja luokan vuorovaikutusta sekä tuntee käytännön koulutyötä.
  • osaa asettaa opetuskokonaisuudelle tavoitteita, toteuttaa niitä erilaisia opetusmenetelmiä hyödyntäen (ml. draama) ja arvioida niitä sekä ymmärtää, mitä tietoja ja taitoja opetettava kokonaisuus edellyttää.
  • ymmärtää eri tiedonalojen lähtökohtia tehdessään oppiainekohtaisia didaktisia ratkaisuja.
  • osaa käyttää erilaisia oppimisympäristöjä ja osaa toteuttaa kasvatus- ja opetustyössään monialaisia oppimiskokonaisuuksia.
  • ymmärtää tiedonalalähtöisen eheyttämisen tai ilmiölähtöisen oppimisen perusteita ja osaa soveltaa niitä opetuksessa yhteistyötä tehden.
  • tunnistaa ohjatusti erilaisia oppijoita ja tuntee erilaisia tuen muotoja.
  • osaa toimia yhteisopettajana ja tehdä yhteistyötä käytännön koulutyössä

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija

  • osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida kokonaisten koulupäivien opetustyötä ja luokan toimintaa.
  • ymmärtää luokanopettajan ammatin eettistä luonnetta sekä kasvatus- ja opetustyön monimuotoisuutta ja yhteiskunnallista merkitystä.
  • ymmärtää koulun merkityksen osana paikallisyhteisöä.
  • ymmärtää koulun johtamis-, kehittämis- ja yhteistyöfoorumina sekä oppivana organisaationa.
  • osaa jäsentää omaa opettajuuttaan teorian ja käytännön avulla sekä osaa toimia yhteisopettajana.
  • tunnistaa erilaisia oppijoita ja tuntee erilaiset tuen muodot.
Aineenopettajaharjoittelu

Opiskelija oppii aineenopettajan työtapoja, vahvistaa aineenhallintaansa ja harjoittelee oppimisen ohjaamista peruskoulussa ja lukiossa. Opiskelijalla on sovitut suunnitelmat, aikataulut ja eettiset ohjeet, joita hän noudattaa. Opetusharjoittelu on kokopäiväistä opiskelua.

Suunnitellessaan opetusta opetusharjoittelija ottaa huomioon oppilaiden ja opiskelijoiden iän, lähtötason ja ryhmän kokoonpanon. Hän opettelee monipuolisten opetustapojen ja opetusteknologioiden käyttöä opetuksessaan. Opiskelija hyödyntää aikaisemmin oppimaansa tietoa opetukseen liittyvistä teorioista ja perustelee pedagogisia valintojaan tutkimusperustaisesti. Omaa toimintaansa opiskelija reflektoi koko harjoittelun ajan.

Ohjattu perusharjoittelu sisältää oppituntien seuraamista, harjoitustuntien suunnittelua, niiden pitämistä ja palautekeskusteluihin osallistumista, omien opetettavien aineiden ryhmänohjauksia ja Koulu yhteisönä-kokonaisuuden suorittamista.

Syventävässä harjoittelussa syvennetään opetustaitoa ja toteutetaan opetusta itsenäisemmin kuin ohjatussa perusharjoittelussa. Syventävässä harjoittelussa opitaan käyttämään vielä joustavammin ja monipuolisemmin erilaisia opetuksen työtapoja ja ottamaan huomioon erilaiset oppijat.

Opiskelija oppii erilaisia arviointitapoja ja käyttämään arviointia monipuolisesti. Opetusharjoittelussa tehdään yhteistyötä oppilaiden, opiskelijoiden, ohjaavien opettajien, toisten opetusharjoittelijoiden ja koulun henkilökunnan kanssa. Kodin ja koulun välistä yhteistyötä harjoitellaan myös.

Erityisopettajaharjoittelu

Opiskelija havainnoi ja oppii erityisopettajan työtapoja ja harjoittelee oppimisen ohjaamista ja tukemista sekä yleis- että erityisopetuksessa peruskoulussa ja lukiossa. Opiskelijalla on sovitut suunnitelmat, aikataulut ja eettiset ohjeet, joita hän noudattaa. Opetusharjoittelu on kokopäiväistä opiskelua. Perusharjoittelu toteutuu sekä ala- että yläkoulun ja lukion puolella. Harjoittelu rakentuu kahdesta jaksosta. Yhden jakson pituus on noin neljä viikkoa. Toinen jakso suoritetaan alakoulussa ja toinen yläkoulussa. Opiskelija saa seurata opetusta, oppimista ja oppimisen tukea yleis- ja erityisopetuksessa.

Ammatillinen kehittyminen harjoittelussa on prosessi, joka etenee yksilöllisesti ja joustavasti. Opiskelija harjoittelee arvioimaan monipuolisesti omaa opettajuuttaan sekä harjoittelunaikaista toimintaa ja toiminnan tuloksellisuutta erityispedagogisissa opinnoissa hankitun teoreettisen tiedon sekä harjoitteluissa hankitun työkokemuksen perustalta.

Opiskelijaa ohjataan suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan opetus-opiskelu-oppimisprosessia, kehittymään ammatillisesti ja tutustumaan kouluun yhteisönä ja osana yhteiskuntaa. Erityisopettajaharjoittelu sijoittuu samaan aikaan aineenopettaja- ja luokanopettajaharjoittelun kanssa. Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa kaksi oppituntia yhteistyössä luokan- tai aineenopettajaopiskelijan kanssa (yhteisopettajuus).

Opiskelija opettelee käyttämään joustavasti ja monipuolisesti erilaisia opetuksen ja ohjauksen työtapoja. Suunnitellessaan opetusta opetusharjoittelija ottaa huomioon oppilaiden tuen tarpeet, opiskelijoiden iän, lähtötason ja ryhmän kokoonpanon. Opiskelija hyödyntää aikaisemmin oppimaansa tietoa opetukseen liittyvistä teorioista ja perustelee pedagogisia valintojaan tutkimusperustaisesti. Opiskelija tutustuu opetettavien oppilaiden erityistarpeisiin ja niiden kohtaamiseen yleis- ja erityisopetuksessa. Opiskelija tunnistaa opiskeluun liittyvät yksilölliset tuen tarpeet ja pyrkii työssään käyttämään oppimista ja kuntoutusta kokonaisvaltaisesti tukevia työtapoja, opetusmateriaaleja ja opetusvälineitä. Opiskelija oppii arvioimaan sekä tukitoimien että oppimisen tuloksellisuutta ja suunnittelemaan koulun tukitoimia pidemmällä aikavälillä. Opiskelija reflektoi omaa toimintaansa koko harjoittelun ajan.

Harjoittelun aikana opiskelija syventyy harjoittelukoulun kasvatus- ja opetuskulttuuriin, opetus- ja kasvatustyöhön, yhteistyöverkostoihin sekä oppilas- ja opiskelijahuoltoon. Opiskelija saa tutustua myös kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön. Opiskelija perehtyy ryhmä- tai opiskelijakohtaisiin kuntoutus- ja oppimissuunnitelmiin sekä osallistuu aktiivisesti harjoittelunohjaajan ohjauksessa opetusryhmänsä tai yksittäisen oppilaan tai opiskelijan opetukseen ja kuntoutukseen. Harjoittelun aikana opiskelija laatii ohjattuna käytettävissä olevan tiedon perustalta joko ryhmäkohtaisen tai yksilökohtaisen opetuksen suunnitelman, ehdotuksen käytännön toteuttamiseksi sekä ehdotuksen toimenpiteiden tuloksellisuuden arvioinnista.

Perusharjoittelu sisältää oppituntien seuraamista, harjoitustuntien pitämistä ja palautekeskusteluihin osallistumista, erityisopetuksen ryhmänohjauksia ja Koulu yhteisönä-kokonaisuuden suorittamista. Opetusharjoittelussa tehdään yhteistyötä oppilaiden, opiskelijoiden, ohjaavien opettajien, toisten opetusharjoittelijoiden ja koulun henkilökunnan kanssa.