Ympäristöterveys

Ympäristöterveyden osaston tutkimus keskittyy elinympäristössä esiintyvien altisteiden terveysvaikutusten arviointiin ja hallintaan. Keskeiset teemat liittyvät elinympäristössämme esiintyviin infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin ja terveydelle haitallisiin kemiallisiin aineisiin sekä näiden ympäristöaltisteiden valvonnan kehittämiseen osana ympäristöterveydenhuoltoa.

Ympäristö on tärkeä eliökunnan yhteisen terveyden osa-alue, ja ihminen osana eliökuntaa hyötyy elinympäristönsä maan, veden ja ilman puhtaudesta. Ihmisyhteisöillä on myös vastuu käyttää luonnovaroja ympäristön kannalta kestävällä tavalla.

Tutkimusteemoistamme zoonoosien eli eliölajien vuorovaikutuksessa leviävien infektiotautien molekyyliepidemiologia ja ympäristövirologia käsittelelevät ihmisille tautia aiheuttavien ja ympäristössä esiintyvien mikrobien ominaisuuksia ja tartuntareittejä. Vesi on yksi keskeinen mikrobialtistuksen reitti ja vesitutkimuksissa kehitämme menetelmiä vesivarojen saastumisen tunnistamiseen ja veden laadun turvaamiseen. Mikrobilääkeresistenssitutkimuksessa tutkitaan mikrobien kehittymistä vastustuskykyisiksi lääkeaineille ja selvitetään ympäristön, ihmisten ja eläinten roolia mikrobilääkeresistenssin synnyssä ja leviämisessä.

Osastolla tehtävä ympäristötoksikologian tutkimus kohdistuu erityisesti dioksiinien vaikutusmekanismeihin palvellen niiden ja samankaltaisten kemikaalien riskinarviointia.  Tutkimuksemme tähtää erilaisista ympäristöaltisteista ihmisten terveydelle aiheutuvien haittojen entistä parempaan ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan tulevaisuudessa.

Tutkimuksellamme pyrimme vastaamaan ympäristöterveyden alan ajantasaisiin tietotarpeisiin ympäristöterveydenhuollon päätöksentekoa tukien. Tutkimme myös ympäristöterveydenhuollon valvontatoimia ja arvioimme niiden vaikuttavuutta. Tutkimusaiheiden valintaamme ohjaa tavoite täydentää viranomaisten toimintaa päätöksentekoa hyödyttävän tieteen avulla. "Tieteestä päätöksentekoon" -periaatteen toteuttamiseksi teemme tiivistä yhteistyötä erilaisten asintuntija- ja tutkimuslaitosten ja viranomaisten kanssa. Osaston tutkimusryhmien jäsenten jaetut tehtävät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Ruokaviraston kanssa tukevat hyvin tätä tavoitetta.