Sosiaalipsykologia yhteiskunnallisen hyvinvoinnin ja kriisinkestävyyden kehittämisessä

Social Psychology Days 2021

Tutkimusryhmämme piti Sosiaalipsykologian päivillä 16.04.2021 työryhmäsession aiheesta “Sosiaalipsykologia yhteiskunnallisen hyvinvoinnin ja kriisinkestävyyden kehittämisessä”. Nauhoitetta ei valitettavasti ole saatavilla, mutta alta löydätte Nelli Hankosen, Minttu Palsolan, Kaisa Saurion, ja Matti Heinon esityskalvot.

Kiitos kaikille osallistujille hyvästä keskustelusta!

 

Nelli Hankonen:

Sosiaalipsykologia yhteiskunnallisen hyvinvoinnin ja kriisinkestävyyden kehittämisessä

Asenteiden ja käyttäytymisen muutoksen tutkimus on ollut sosiaalipsykologian synnystä lähtien sen klassinen ydintutkimusalue. Monien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisun avaimet piilevät käyttäytymisen muutoksessa. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen, kroonisiin sairauksiin, etniseen syrjintään sekä työ- ja kouluhyvinvointiin voidaan vaikuttaa muuttamalla toiminta- ja elintapoja. Monet tieteenalat tuottavat tietoa vaikuttavista keinoista, mutta tutkimus on ollut hajanaista ja verkostoitumatonta, eikä tieto aina tavoita yhteiskunnallisia päättäjiä. 

Viime vuosina eri maiden julkishallinnossa on perustettu yksiköitä tai verkostoja tukemaan käyttäytymistieteellisen (mukaan lukien sosiaalipsykologisen) ymmärryksen parempaan kytkemiseen osaksi julkishallinnon toimenpiteitä. Nämä keinot eivät rajoitu tuuppaukseen, vaan kattavat monipuolisen valikoiman käyttäytymiseen vaikuttamisen strategioita. Suomalaisena tuoreena esimerkkinä Valtioneuvoston kanslia kutsui joukon sosiaalipsykologeja tukemaan Käyttäytymistieteellinen koronaneuvonanto -kokeiluhankkeessa. 

Käyttäytymiseen vaikuttamista tutkiva, ratkaisuja etsivä ja kenttäkokeita hyödyntävä sosiaalipsykologia on Suomessa on hajautunut moneen eri lohkoon. Tämän työpajan tarkoitus on luoda kokonaiskuvaa siitä, miten sosiaalipsykologia – osana käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteiden verkostoa – voi antaa vaikuttavamman panoksen käyttäytymisen ymmärtämiseen ja vaikuttamisratkaisujen luomiseen tutkijoiden ja päätöksentekijöiden kesken. 

Tämän työpajan tavoitteena on pohtia ja keskustella: 

  • Miten sosiaalipsykologiaa voitaisiin kehittää Suomessa siten, että tuottaisimme käyttäytymisen muutokseen vaikuttamisen laadukasta akateemista tutkimusta sekä teorian että metodologian osalta?
  • Miten sosiaalipsykologian teorialähtöisyydestä voitaisiin siirtyä ratkaisuhakuisuuteen? 
  • Millaisilla aloilla me sosiaalipsykologit voimme parhaiten toimia niin, että tutkijat, valtionhallinto ja vaikuttamistyötä tekevät järjestöt löytävät uusia yhteistyön muotoja ja synergiaetuja?
  • Miten voimme parantaa suomalaisen sosiaalipsykologian edellytyksiä tehdä korkeatasoista tutkimusta interventioista? 
  • Miten voimme tehostaa sosiaalipsykologisen tutkimuksen hyödyntämistä politiikkatoimien suunnittelussa sekä parantaa valtionhallinnon ja järjestöjen edellytyksiä kohentaa hyvinvointia edistävien toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuutta ja vaikuttavuutta? 
  • Millaisia asioita on huomioitava, kun tieteellistä tietoa hyödynnetään vaativissa käytännön sovellustilanteissa – haittavaikutusten minimoimiseksi ja vaikuttavuuden maksimomiseksi?

 

Minttu Palsola:

Mahdollisuuksia sosiaalipsykologisen tiedon hyödyntämiseen politiikkatoimien suunnittelussa

Suomessa tietopohjaiselle päätöksenteolle on rakennettu vahvoja perustuksia, mutta meillä ei ole juurikaan vakiintuneita käytäntöjä sosiaalipsykologisen tiedon käyttöön ja politiikkatoimien muotoiluun käyttäytymisen ymmärtämisen lähtökohdista. Tutkimuksen ja hallinnon välinen vuorovaikutus on kuitenkin arvokasta, sillä sosiaalipsykologisen tiedon avulla voimme hahmottaa paitsi yhteiskuntamme ongelmia, myös ratkaisuvaihtoehtoja - unohtamatta epävarmuustekijöitä tai kompleksisuusnäkökulmaa. Meillä on sosiaalipsykologeina mahdollisuus tarjota tukea siihen, että päätöksenteossa ymmärretään isoja kokonaisuuksia ja pystytään tekemään valintoja parhaista toimintatavoista. Voimme parantaa valtionhallinnon ja järjestöjen edellytyksiä kohentaa hyvinvointia edistävien toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuutta ja vaikuttavuutta tarjoamalla erilaisia helposti käyttöönotettavia työkaluja. Tässä puheenvuorossa pohditaan keinoja siihen, miten voimme tehostaa sosiaalipsykologisen tutkimuksen hyödyntämistä politiikkatoimien suunnittelussa.

 

Kaisa Saurio:

Näyttöön perustuva yhteiskunnallinen päätöksenteko toistettavuuskriisissä

Käyttäytymistieteellinen tutkimus voi parhaimmillaan olla avainasemassa yhteiskunnallisten ongelmien ja kriisien ratkaisussa. Psykologian ja sosiaalipsykologian toistettavuuskriisi sekä käyttäytymistieteen epäonnistumiset koronakriisissä ovat kuitenkin osoittaneet, että tutkimusten metodologiset puutteet voivat paitsi estää tämän tavoitteen saavuttamisen, myös aiheuttaa yhteiskunnallista haittaa. Toistotutkimuksissa kokonaisiksi tutkimusaloiksi ja tunnetuiksi faktoiksi muodostuneet tulokset ovatkin osoittautuneet vääriksi. Pandemian alkuvaiheessa sen riskejä vähäteltiin vedoten käyttäytymistieteelliseen tutkimukseen. 

Käyttäytymistieteellisen tutkimuksen tulosten perusteella ei tulisi tehdä esimerkiksi politiikkasuosituksia, jos tulokset eivät ole toistettavissa tai yleistettävissä käsillä olevaan tilanteeseen. Toisaalta esimerkiksi pandemiassa ihmisten käyttäytyminen on huomioitava päätöksenteossa, eikä sitä voida jättää muiden alojen asiantuntijoiden, intuition tai anekdoottien varaan. 

Käyttäytymistieteiden tulee kehittyä sekä tutkimusmenetelmien käytössä että myös siinä, miten tutkimustietoon liittyvää epävarmuutta käsitellään ja miten siitä viestitään. Usein poliittisia ja muita päätöksiä tehdään tilanteessa, jossa eri vaihtoehtojen seurauksia ei voida tietää tarkasti. Tutkijat ovat parhaassa mahdollisessa asemassa arvioimaan epävarmuutta, sillä sen kanssa kamppailu kuuluu päivittäiseen työnkuvaan.

 

Matti Heino:

Epävarmuustekijät sosiaalipsykologisen tutkimuksen soveltamisessa politiikkatoimiin 

Perinteinen kvantitatiivinen tutkimus käyttäytymis- ja sosiaalitieteissä pyrkii tekemään päätelmiä keskiarvojen pohjalta, ja rajaa poikkeavat havainnot tarkastelun ulkopuolelle. Keskinäisriippuvaisissa järjestelmissä tapahtuvat ilmiöt kuitenkin eroavat sellaisista, joita tavanomaiset tapahtumat kuvaavat hyvin: yksitoikkoisia jaksoja jolloin mitään ei tapahdu, puhkoo turbulentit ajat, jolloin kaikki tapahtuu kerralla. Yhteenkietoutuneisuutemme tuottaa emergenttejä (ääri-)ilmiöitä, joita on vaikea ennustaa tai ymmärtää parhaankaan kokeellisen näytön perusteella, sillä sama interventio tai politiikkatoimi täsmälleen toistettuna saattaa tuottaa erilaisen tuloksen muuttuneista tilannetekijöistä riippuen. Tämä tekee valmiudesta ja joustavuudesta epävarmuuden keskellä paitsi yhteiskunnallisen resilienssin kulmakiviä, myös käyttäytymistieteellisen neuvonannon hedelmällisintä maaperää. Kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin voidaan tukea riskinhallintamenetelmillä, joilla arvioidaan epävarmuutta, uhkaa ja resurssien kohdennusta kaikkein merkityksellisimpiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.