Työryhmät

 

  1. Ansiokehitys eriarvoistuvilla työmarkkinoilla
  2. Kanssatutkimusta – mutta miksi ja miten? Empiirisiä, teoreettisia, tutkimuseettisiä ja tieteenfilosofisia tarkasteluja kanssatutkimuksen mahdollisuuksista ja haasteista
  3. Tasa-arvoinen yhteiskunta ja eriarvoisuuden monet muodot
  4. Opiskelijatyöryhmä
  5. Vammaisuus ja eriarvoisuus / Disability and inequality
  6. Alueellisen eriarvoisuuden tunnistaminen ja vaikuttavat toimenpiteet
  7. Reilu murros kohti ekohyvinvointivaltiota
  8. Sosiaalipolitiikka koronaepidemian aikana ja sen jälkeen
  9. Riippuvuuden kysymys sosiaali- ja terveyspalveluissa
  10. Julkispalveluiden digitalisaatio: Pysyvätkö kaikki mukana? – TÄYNNÄ
  11. Sosiaaliset oikeudet ja valinnanvapaus
  12. Life course impacts of labour market disadvantages
  13. Kohti kestävää dataohjautuvaa yhteiskuntaa: odotuksia, jännitteitä ja ehtoja
  14. Nuorten aikuisten työkyvyttömyys
  15. Haavoittuneen arjen politiikat
  16. Hoivaa nyt ja tulevaisuudessa: miten, kenelle ja millä perusteilla?

 

1. Ansiokehitys eriarvoistuvilla työmarkkinoilla

 

Työryhmän koordinaattorit:

YTT, dosentti Mikko Jakonen
Yhteiskuntapolitiikan yliopistonlehtori (ma.)
Jyväskylän yliopisto
mikko.p.jakonen@jyu.fi

YTT, dosentti Satu Ojala
Sosiaalipolitiikan yliopistonlehtori (ma.)
Tampereen yliopisto
satu.ojala@tuni.fi

Suomeen, joka on tunnettu verrattain korkeasta työn laadusta monin eri indikaattorein, on kuin varkain syntynyt ja vakiintunut yhä mittavampi matalapalkkatyömarkkina. Tämä on seurausta monista eri tapahtumaketjuista sekä myös eri aloja koskevasta työn arvostuksesta. Naisalojen palkat on aikanaan arvotettu vientialoja vähempiarvoisiksi samalla kun naisten palkka- ja urakehitys on hidasta sekä mies- että naisenemmistöisillä aloilla miehiin verrattuna. Viime vuosikymmeninä palkkoja on samalla pitänyt kurissa maahanmuuttajatyövoiman laajentuva käyttö tietyillä palvelu-, kausityö- ja esimerkiksi rakennusaloilla. Tähän ilmiöön on kytkeytynyt myös niin sanottujen lähetettyjen työtekijöiden selkeä alipalkkaus, samoin kuin 2000-luvulla uudet tai yleistyvät työvoiman käytön muodot kuten työvoiman vuokraaminen tai teettäminen nollatuntisopimuksilla tai yksinyrittäjillä, alustojen välittämänä ja alihankkijoilla. Myös lisääntynyt palveluiden kilpailuttaminen tehdään usein nimenomaan työvoimakustannusten pitämiseksi kurissa. Edelleen, vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin alla tehtiin kalliiksi muodostunut työehtosopimuskierros, jota kompensoitiin koko 2010-luku niukoilla palkankorotuksilla ja myös palkkoja heikentävällä kilpailukykysopimuksella. "Suomen malliksi" kutsuttu työehtosopimisen käytäntö kiinnittää kaikkien alojen palkkakehitys samoihin prosentuaalisiin korotuksiin vain syventää ansioiden erilaisia arvoja kierros kierrokselta, sillä kolme prosenttia 2000 euroa ansaitsevalle korottaa palkkoja 60 euroa sopimuskauden kuluessa siinä missä 5000 euroa ansaitseva saa 150 euroa lisää. Kaikkiaan nämä eri työmarkkinoiden kehityskulut ovat kohdistuneet kielteisimmin jo valmiiksi heikoimmissa työmarkkina-asemissa oleviin ja matalapalkkaisimpiin ryhmiin. Samaan aikaan etenkin vuokra-asumiskustannukset ovat jatkuvasti kohonneet, eivätkä pienet ansiot aina riitä säällisten elinolosuhteiden saavuttamiseen.

Ajatellen tulevaa sosiaaliturvan uudistusta ja valtiontalouden kestävyyttä, ei voitane pitää mahdollisena, että yhteiskunta joutuisi enenevästi kompensoimaan matalia ansioita sosiaaliturvasta. Samaan aikaan tulisi turvata korkea työllisyysaste ja tätä tukevat sosiaali-, terveys-, koulutus-, työvoimapalvelut työikäisen väestön eriarvoisuutta purkavalla ja toimijuutta vahvistavalla tavalla, sekä vahvistaa yritysten työllistämismahdollisuuksia. Millaisia muutoksia tulisi siis tehdä työehdoista neuvottelemiseen, työlainsäädäntöön, työvoiman käyttöön ja elinkeinopolitiikkaan? Työryhmään voi tuoda analyyseja ansiokehityksestä eri väestöryhmillä, matalien ansioiden hyvinvointivaikutuksista, työmarkkinoiden ansioeriarvon syistä ja seurauksista sekä ratkaisuehdotuksia sosiaalisesti kestävän ansiokehityksen turvaamiseksi tulevaisuudessa.

 

2. Kanssatutkimusta – mutta miksi ja miten? Empiirisiä, teoreettisia, tutkimuseettisiä ja tieteenfilosofisia tarkasteluja kanssatutkimuksen mahdollisuuksista ja haasteista

 

Koordinaattorit:

Hanna-Kaisa Hoppania (hanna-kaisa.hoppania@ikainstituutti.fi)

Meri Kulmala (meri.kulmala@helsinki.fi)

 

Kansalaistutkimus, kanssatutkimus, vertaistutkimus, tiedon demokratisoituminen ja yhteistuotanto ja maallikoiden osallistaminen tutkimuksen tekemisen eri vaiheisiin ovat yleistymässä erityisesti sosiaalitieteissä. Varsinkin alisteisessa tai marginaalisessa asemassa olevien ryhmien tutkimuksessa on alettu korostaa, kuinka tietoa tulisi aina tuottaa yhdessä niiden kanssa, joita asia koskee heidän ollessa oman elämänsä ja esimerkiksi heitä koskevan palvelujärjestelmän parhaita kokemusasiantuntijoita.

Tavoitteena kanssatutkimuksessa on yhdistää kokemustieto ja muu empiirinen ja teoreettinen tieto, ja samalla saada (marginaalissa olevan) ääni kuuluviin sekä tuottaa tietoa niin päätöksentekoon kuin palvelujärjestelmiin. Kanssatutkimuksen periaatteille rakentuvaa tutkimusta ohjaavatkin usein emansipatoriset tiedonintressit, jotka ovat keskeisellä sijalla myös kanssatutkimukselle läheistä sukua olevassa toimintatutkimusperinteessä. Kummankin lähestymistavan taustalla on pyrkimys tuottaa tietoa, jolla on suoraa yhteiskunnallista vaikutusta. Kanssatutkimuksessa tieto nähdään luonteeltaan dynaamisena, dialogisena ja performatiivisena. Se on erottamaton osa sosiaalisia käytäntöjä, jotka tuottavat yhteiskunnallista todellisuutta.

Kanssatutkimuksen yleistyminen on sidoksissa laajempiin laadullisen tutkimuksen metodologisiin keskusteluihin. Pyrkimys ihmistieteitä ohjaaviin uusiin ihanteisiin ja tutkimuskäytäntöjen kehittämiseen kääntää katseen entistä korostuneemmin paitsi yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin myös siihen, millä tavoin erilaiset tietämisen ja tutkimisen tavat ylläpitävät tai horjuttavat niitä.  Perinteisten menetelmien nähdään jähmettävän tutkijan ja tutkittavien välisiä valtaeroihin perustuvia asemointeja, joita halutaan purkaa yhdenvertaista tiedollista kumppanuutta korostavan kanssatutkimuksen avulla.

Toisaalta kanssatutkimuksista käydyissä keskusteluissa on myös kysytty ja kyseenalaistettu, onko kanssatutkimuksen kautta generoituva tutkimustieto lopulta episteemisessä mielessä ’parempaa’ kuin perinteisillä asetelmilla saatu tieto. Kanssatutkimukseen sitoutuneet tutkijat ovat niin ikään joutuneet myöntämään, että tutkittavien tai muiden tahojen osallistaminen tutkimusprosesseihin on käytännössä usein työlästä, ja siihen saattaa liittyä mutkikkaita tutkimuseettisiä kysymyksiä. Kriittisesti voidaankin pohtia, miksi tai milloin kanssatutkimusta itse asiassa tarvitaan, ja edellyttääkö kanssatutkimus tutkijoilta jopa liian pitkälle menevää neuvottelua sellaisten osallisten kanssa, jotka eivät ole perillä tieteen tekemisen käytännöistä ja aiemman tutkimustiedon muodostamasta korpuksesta.

Työryhmässä pureudutaan erilaisten ryhmien kanssa tehtävän kanssatutkimuksen ajankohtaisiin metodologisiin kysymyksiin erilaisista tulokulmista käsin. Esitysten toivotaan käsittelevän niin kanssatutkimuksen mahdollisuuksia ja eettisiä kysymyksiä sekä tiedollista ja yhteiskunnallista merkitystä kuin pohtivan kriittisesti siihen liittyviä ihanteita, dilemmoja ja käytännön haasteita.

 

3. Tasa-arvoinen yhteiskunta ja eriarvoisuuden monet muodot

 

Koordinaattori:

Olli Kangas
Olli.kangas@utu.fi

Olli E. Kangas
PhD, Director of the Equal Society program, 
Strategic Research at the Academy of Finland 
Professor of Practice
Department of Social Sciences
Fi-20014 University of Turku
mobile: +358 45 138 3790

 

Yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta puhuttaessa, puhe useimmiten kääntyy tuloeroihin. Tuloeroja onkin pidetty muiden eriarvoisuuksien juurisyynä. Ei ole syytä kuitenkaan unohtaa muita eriarvoisuuden muotoja. Ruotsalainen sosiologi Göran Therborn kirjassaan ’Eriarvoisuus tappaa’ korostaa: ”Eriarvoisuudessa ei ole kyse pelkästään lompakon paksuudesta. Se on yhteiskunnallinen ja kulttuurinen ilmiö, joka rajoittaa (meistä useimpien) mahdollisuuksia toimia ihmisenä. Se heikentää terveyttä, itsekunnioitusta, itsetuntemusta ja voimavaroja osallistua aktiivisesti maailman menoon.” Englantilainen taloustieteilijä  Anthony Atkinson (4.9.1944–1.1. 2017) puolestaan totesi eriarvoisuuden pesiytyneen sosiaalisiin ja taloudellisiin rakenteisiin. Atkinson korostaa, että eriarvoisuuden kaventaminen vaatii kaikkien yhteiskuntalohkojen läpikäymistä.

Tasa-arvoinen yhteiskunta ja eriarvoisuuden monet muodot –työryhmässä pureudutaan erimuotoisten eriarvoisuuksien analysointiin ja keinoihin rakentaa tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.  Työryhmään toivotaan esityksiä laaja-alaisesti Therbornin ja Atkinsonin hengessä kaikilta yhteiskunnan aloilta ja eri tieteiden alueilta. 

 

4. Opiskelijatyöryhmä

 

Koordinaattorit:

Sosiaali- ja yhteiskuntapoliittisen opiskelijajaoston nykyinen ja edeltävä puheenjohtaja

Saija Iivonen (saija.iivonen@tuni.fi)

Ida Pajupuro (ida.pajupuro@tuni.fi)

 

Opiskelijatyöryhmässä opiskelijat esittelevät omia kandidaatin tai pro gradu -tutkielmiaan sekä mahdollisia muita tieteellisiä töitään. Tutkielmien ei tarvitse olla valmiita lokakuuhun mennessä, vaan työryhmään on lämpimästi tervetullutta tuoda keskusteltavaksi myös vasta suunnittelun ja ideapaperin vaiheessa olevia töitä. Tutkielmien ohella myös muut akateemiset työt ovat toivottuja esitettäviksi, kuten esseet ja projektit.

Työryhmä tarjoaa opiskelijoille tilaisuuden esitellä omia tieteellisiä töitään ja keskustella niistä. Motivaationa esitelmän pitämiselle voi hyvin myös olla tuoreiden näkökulmien löytäminen keskeneräisille töille. Ryhmästä opiskelijat saavat vertaistukea tieteelliselle ajattelulle, kokemusta esiintymisestä sekä tilaisuuden verkostoitua vertaistensa kanssa. Toisin kuin muilla ryhmillä, opiskelijatyöryhmällä ei ole varsinaista teemaa, jota esitelmien aiheiden toivottaisiin noudattavan. Työryhmä järjestetään opiskelijoilta opiskelijoille periaatteella ja sen tarkoitus on madaltaa opiskelijoiden kynnystä osallistua tieteenalapäiville sekä esiintyjinä että kuuntelijoina. Työryhmään kutsutaan esitelmän pitäjien ohella osallistujia myös vain kuuntelemaan ja keskustelemaan.

Työryhmä koostuu 10 min esityksistä ja 10 min keskusteluista. Työryhmä on suomenkielinen.

 

5. Vammaisuus ja eriarvoisuus / Disability and inequality

 

Koordinaattorit:

Merja Tarvainen, Itä-Suomen yliopisto (merja.tarvainen@uef.fi)

Sonja Miettinen, Kehitysvammaliitto (sonja.miettinen@kvl.fi)

Hisayo Katsui, Helsingin yliopisto (hisayo.katsui@helsinki.fi)

Työryhmän kieli:

suomi ja englanti / Finnish and English

 

Kutsumme työryhmään puheenvuoroja, jossa sosiaalipolitiikkaa ja eriarvoisuutta käsitellään vammaisuuden ja yhteiskuntatieteellisen vammaistutkimuksen näkökulmista. Vammaisten ihmisten kohtaama eriarvoisuus on yhteiskuntatieteellisen vammaistutkimuksen keskeisiä teemoja. Vammaisten ihmisten kohtaamalla eriarvoisuudella on monia ilmenemismuotoja. Kysymys ei ole vain toimeentulon ongelmista vaan myös rajallisista mahdollisuuksista osallistua yhteiskuntaan sekä toteutumattomista ihmisoikeuksista. Vammaisuus ja eriarvoisuus paikantuvat sekä vammaispolitiikan että vammaistutkimuksen ajankohtaisiin kysymyksiin.

Vammaispolitiikka on keskeinen sosiaalipolitiikan haara. Nykyajan vammaispolitiikka on kansainvälistä,

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) vammaissopimuksen (CRPD) suuntaamaa ihmisoikeuspolitiikkaa, joka ohjeistaa kansallisia ja paikallisia toimintalinjoja. Vammaissopimuksen keskeinen tavoite on vahvistaa vammaisten ihmisten oikeuksia, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta ja sitä kautta toteuttaa ihmisoikeuksia. Tavoitteena on kohentaa vammaisten ihmisten yhteiskunnallista osallisuutta ja yhdenvertaisuutta oikeusperustaisesti sekä purkaa syrjiviä, eriarvoistavia rakenteita ja asenteita.

Yhteiskuntatieteellinen vammaistutkimus on kiinnostunut osallisuuden (inclusion) ehdoista ja syrjäytymisen (exclusion) mekanismeista. Yhteiskuntatieteellinen vammaistutkimus tarkastelee vammaisuutta yhteiskunnallisena ilmiönä, jolloin vammaisuudessa ymmärretään olevan kysymys yksilön ja yhteiskunnan välisestä suhteesta lääketieteellistetyn vammaisuustulkinnan sijaan. Tutkimus onkin ollut kiinnostunut siitä, miten ja millä ehdoilla vammaisuus yhteiskunnallisena ilmiönä rakentuu. Yhteiskuntatieteellinen vammaistutkimus tarkastelee vammaisuuden ja eriarvoisuuden suhteita moniulotteisina, kuten poliittisina, sosiaalisina, rakenteellisina, asenteellisina sekä kokemuksellisina kysymyksinä.

Työryhmässä vammaisten ihmisten kohtaamaa eriarvoisuutta ja vammaispolitiikkaa käsitellään eri näkökulmista. Työryhmään tulevat esitykset voivat käsitellä esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä, mutta esitysten ei kuitenkaan tarvitse rajautua vain näihin kysymyksiin: Millaisin ehdoin osallisuutta tässä ajassa rakennetaan? Millainen on vammaisten ihmisten asema ja millaisia mahdollisuuksia heillä on eri toimintaympäristöissä, kuten koulussa, työelämässä tai osana lähiyhteisöä? Entä miten vammaisuus risteää muiden eronteon muotojen kanssa (esim. sukupuoli, ikä, etninen tausta, luokka)? Miten vammaispolitiikan tavoitteet ovat toteutuneet esimerkiksi eletyn arjen palveluissa ja muissa yhteiskunnallisissa käytännöissä? Entä mitä on globaali ihmisoikeusnäkökulma vammaisuuteen ja eriarvoisuuteen?

Työryhmään ovat tervetulleita kaikenlaiset aiheeseen liittyvät esitykset tutkimussuunnitelmista meneillään oleviin tutkimushankkeisiin ja jo tehtyyn tutkimukseen. Esitykset voivat olla empiirisiä, metodologisia tai teoreettisia. Esityksen voi pitää suomeksi tai englanniksi.

 

6. Alueellisen eriarvoisuuden tunnistaminen ja vaikuttavat toimenpiteet

 

Koordinaattorit:

Varpu Wiens, tutkija, Diakonia-ammattikorkeakoulu

Sakari Kainulainen, asiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu

Joakim Zitting, tutkija, Diakonia-ammattikorkeakoulu, joakim.zitting@diak.fi

 

Yhdenvertainen sosiaalipolitiikka edellyttää erojen huomioimista. Vaikka Suomi on asukasluvultaan pieni maa, on sen alueitten välillä nähtävissä melkoisia ihmisten huono-osaisuuteen liittyviä eroja. Lisäksi näyttää siltä, että alueiden eriarvoisuus syvenee.  Sosiaalipolitiikkaa ohjaavat lait ovat koko maan kattavia, mutta niiden toimeenpanon olisi syytä huomioida myös alueellisia eroja, jotta ihmisten ja alueiden välinen eriarvoisuus ei kasvaisi. Lisäksi on hyvä tarkastella, miten rakentaa sellaista sosiaalipolitiikkaa, joka kestää myös poikkeusolot aiheuttamatta lisää eroja eri väestöryhmien tai alueiden välillä.  Kaikkeen tähän tarvitaan tutkittua tietoa.

Toivomme työryhmään esityksiä, joissa käsitellään huono-osaisuuden maantieteellisiä eroja sekä taustatekijöitä. Erot voivat olla esimerkiksi suuralueiden, maakuntien, seutukuntien, kuntien tai postinumeroalueiden välisiä, tai esimerkiksi maaseutu-, taajama- ja kaupunkialueiden välisiä. Työryhmässä etsitään mahdollisia selityksiä ja taustatekijöitä näille eroille, ja vastauksia siihen pystytäänkö näitä eroja tasaamaan sosiaalipoliittisin keinoin. Jos keinoja on löydetty ja testattu, olisi tärkeätä tietää millaisia toimenpiteet ovat olleet ja onko niillä ollut toivottua vaikutusta tai ovatko toimenpiteet implementoitavissa. Vai onko eriarvoisuudessa jotain sellaisia elementtejä, jotka eivät ole pelkästään kielteisiä, ja eroja olisi sallittava?

Esitykset voivat pohjautua eri menetelmin tehtyihin empiirisiin tutkimuksiin, tai olla tutkimussuunnitelmien esittelyjä.

 

7. Reilu murros kohti ekohyvinvointivaltiota

 

Koordinaattorit:

Tuuli Hirvilammi, Tampereen yliopisto, tuuli.hirvilammi@tuni.fi

Johanna Perkiö, Tampereen yliopisto, johanna.perkio@tuni.fi

 

Ajankohtainen keskustelu reilusta murroksesta, ekologisesta jälleenrakennuksesta ja kestävästä elvytyksestä osuvat sosiaalipolitiikan ytimeen: tulonjaon ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan tavoitteisiin. Reilun murroksen ideana on, että siirtymä fossiilisista energialähteistä ja luonnonvarojen ylikulutuksesta ekologisesti kestävään talouteen tulee tehdä sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. ”Ketään ei jätetä”, on yksi Euroopan Green Deal -ohjelmankin keskeisistä tavoitteista. Sama tavoite näkyy myös nykyisessä hallitusohjelmassa, jossa korostetaan oikeudenmukaista siirtymää hiilineutraaliin hyvinvointivaltioon.

Reilun murroksen ja hiilineutraalin hyvinvointivaltion tavoitteet haastavat kapeasti sosiaalisiin ja taloudellisiin näkökulmiin rajoittunutta sosiaalipolitiikkaa ottamaan agendalleen vahvasti myös ilmastonmuutoksen ja biodiversiteettikriisin samalla, kun pidetään huolta työstä, toimeentulosta ja laajemmin hyvinvoinnista. Tällöin voidaan puhua ekohyvinvointivaltiosta: ekologisesti kestävästä ja sosiaalisesti oikeudenmukaisesta hyvinvointivaltiosta. Minkälainen sosiaalipolitiikan ja tieteidenvälinen tutkimus voivat opastaa kohti ekohyvinvointivaltiota? Mitä tutkimus kertoo reilun murroksen haasteista ja mahdollisuuksista suomalaisessa hyvinvointivaltiossa? Minkälaista tutkimusta jatkossa tarvitaan?

Työryhmään toivotaan esityksiä, joissa lähestytään sosiaalipolitiikkaa ja laajemmin hyvinvointia ekologisen kriisin kontekstissa. Esitykset voivat käsitellä esimerkiksi ekohyvinvointivaltion ja ekososiaalipolitiikan kehittämistä, kestävän hyvinvoinnin tutkimusta, ekologista kansanterveyttä tai reilun murroksen käsitettä ja siihen liittyviä politiikkatoimia. Työryhmässä voi esitellä sekä työn alla olevia että valmiita tutkimuksia tai tulla esittelemään uusia tutkimussuunnitelmia.

 

8. Sosiaalipolitiikka koronaepidemian aikana ja sen jälkeen

 

Koordinaattorit:

Heikki Hiilamo (heikki.hiilamo@thl.fi)

Minna Kivipelto (minna.kivipelto@thl.fi)

 

Koronaepidemian yllätti lähes täysin päätöksentekijät. Syntyi valtava tarve paitsi epidemiologiselle myös sosiaalipoliittiselle tiedolle epidemian vaikutuksista väestöön. Sosiaalipoliittinen tutkimus pyrkii selvittämään, miten koronan hyvinvointivaikutukset ovat kohdistuneet eri väestöryhmiin. Kriisin nopea eteneminen sai aikaan uudenlaisia tiedon keräys- ja esitystapoja.

Koronaepidemia johti poikkeuksellisella nopeudella sosiaalisten riskien – erityisesti työttömyysriskin – toteutumiseen. Kriisin ensivaiheen vaikutukset ovat valikoivia: osa menetti kaiken toimeentulonsa, osa menestyi aikaisempaa paremmin. Miten epidemian erilaiset kokemukset vaikuttivat eriarvoisuuteen sekä päättäjien ja kansalaisten välisiin kupliin ja kuiluihin?

Epidemia sai hallitukset ottamaan nopealla aikataululla ottamaan käyttöön uusia sosiaalipoliittisia keinoja lievittämään suojelutoimien haittavaikutuksia. Osa keinoista on tilapäiviä, osa pysyviä. Muutokset esimerkiksi työttömyysturvaan, sairausvakuutukseen ja minimiturvaan saattavat luoda polkuriippuvuutta, joka vaikuttaa sosiaalipolitiikan tulevaisuuden suuntaan.

Korona-kriisi palautti mieleen 1990-luvun, joka vaikutti sosiaaliturvaan ja sosiaalipolitiikkaan viiveellä: osana julkisen talouden tasapainottamista sosiaaliturvaan kohdistettiin useita leikkauksia ja säästötoimia. Koronaepidemia on johtanut valtioiden ennennäkemättömän nopeaan velkaantumiseen. Millaisia sosiaalipolitiikan rakenteellisia uudistuksia ja säästötoimia tulevaisuudessa on odotettavissa?

Tässä työryhmässä tarkastellaan sosiaalipoliittisia näkökulmia koronakriisiin. Mukaan toivotaan esityksiä, jotka käsittelevät koronakriisiä paitsi ajankohtaisesta myös vertailevasta ja historiallisesta – esimerkiksi lamatutkimuksen – näkökulmasta. Esitykset voivat tarkastella myös sosiaalipoliittisen tutkimustiedon käyttöä koronakriisin hallinnassa.

9. Riippuvuuden kysymys sosiaali- ja terveyspalveluissa

 

Koordinaattorit:

Johanna Järvinen-Tassopoulos (THL) johanna.jarvinen-tassopoulos@thl.fi

Virve Marionneau (HY) virve.marionneau@helsinki.fi

 

Päihteisiin ja rahapelaamiseen kohdistuvat riippuvuudet sekä näiden aiheuttamat sosiaaliset ja terveydelliset haitat ovat merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Valtaosa suomalaisista käyttää päihteitä ja pelaa rahasta. Vaikka suurimman osan kulutus on maltillista, käyttö saattaa myös ylittää riskirajan ja aiheuttaa erilaisia haittoja päihteiden käyttäjille ja rahapelaajille sekä heidän läheisilleen. Lisäksi osalla päihteisiin tai rahapelaamiseen muodostuu riippuvuus. Riippuvuudet sekä muut päihteiden ja rahapelien käyttöön liittyvät haitat (esim. sairastuminen, työttömyys, velkaantuminen, syrjäytyminen) työllistävät ehkäisevän työn, hoitotyön ja sosiaalialan ammattilaisia ja muuta palvelujärjestelmää (esim. Kela). Tämän lisäksi päihdepalvelut ja rahapeliongelmiin erikoistuneet palvelut ja järjestöt tukevat henkilöitä, joiden päihteiden käyttö tai rahapelaaminen on luokiteltu riippuvuudeksi tai jotka kokevat itse tarvitsevansa apua päihteiden käytön tai pelaamisen hallintaan. Läheiset tarvitsevat myös palveluita, jotka on räätälöity heidän tarpeitaan ajatellen.

Tässä työryhmässä pohditaan riippuvuuden kysymystä sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä hoito- ja ehkäisevää työtä tekevien järjestöjen kannalta. Olemme kiinnostuneita etenkin siitä, kuinka sosiaali- ja terveyspalveluissa kohdataan riippuvuuksista kärsivät henkilöt, ovatko he samassa asemassa kuin muut asiakkaat (vrt. eriarvoistuminen), minkälaisia haasteita riippuvuudet asettavat ammattilaisille, ja miten koronavirusepidemia on vaikuttanut palvelujen järjestämiseen. Lisäksi tarkastelemme, minkälaisia muita palveluja tai tukimuotoja henkilöt voivat tarvita päihde- tai rahapeliongelmiensa takia, ja kuinka läheiset on huomioitu erilaisissa palveluissa. Nämä kysymykset ovat ensiarvoisen tärkeitä myös palveluiden kehittämisen kannalta.

Työryhmän tavoitteena on luoda kattava kokonaiskuva palvelukentän nykytilasta, mahdollisista aukoista palvelutarjonnassa sekä tulevaisuuden sote-haasteista. Työryhmässä pyritään lisäksi keräämään asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, miten palveluita tulisi kehittää vastaamaan entistä paremmin sekä päihteidenkäytön että rahapelaamisen haitoista ja ongelmista kärsivien, että näiden läheisten tarpeisiin.

 

10. Julkispalveluiden digitalisaatio: Pysyvätkö kaikki mukana? – TÄYNNÄ

 

Koordinaattorit:

Ulla Buchert                                             Anne Kouvonen
Tutkijatohtori, VTT                                  Professori
ulla.buchert@helsinki.fi                         anne.kouvonen@helsinki.fi
050-3188193                                            050-4487113

Molemmat: Helsingin yliopisto; DigiIN (STN, SA) & Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö (SA)

 

Julkisten palveluiden digitalisaatio etenee vauhdilla. Digitalisaatio voidaan ymmärtää digitaalisten teknologioiden käytön lisääntymiseksi palvelujen suunnittelussa, toimeenpanossa, käytössä ja arvioinnissa. Palvelujen digitalisointia perustellaan muun muassa palvelujen saatavuuden ja tehokkuuden parantamisella sekä tarpeella vastata väestön ikääntymisen ja kustannusten nousun synnyttämiin haasteisiin. Julkispalvelujen digitalisointiin ladataan siis varsin suuria odotuksia saamaan aikaan, kun sen mahdollisesti synnyttämät ongelmat, epätasa-arvo ja syrjäytyminen ovat jääneet huomattavasti vähemmälle huomiolle.

Julkisten palvelujen digitalisoinnin vaikutuksia voidaan lähestyä ainakin palveluista vastaavien organisaatioiden, niissä työskentelevien ammattilaisten sekä palveluja käyttävien asiakkaiden, potilaiden ja kuntalaisten näkökulmasta. Julkispalvelujen järjestämisestä vastaavien organisaatioiden toimintaan kohdistuu erityisiä vaatimuksia, koska lainsäädäntö velvoittaa niitä huolehtimaan siitä, että kaikilla etuuksien ja palvelujen valintakriteerit täyttävillä ihmisillä on myös pääsy niihin. Onkin todettu, että julkispalvelujen digitalisointiin saattaa liittyä jopa perusoikeuksien toteutumatta jäämisen riskejä.

Digitaalisoidut palvelut ja digitaaliset järjestelmät muuttavat myös julkisissa palveluissa työskentelevien ammattilaisten työtä. Digitalisoinnin vaikutukset työhön voivat olla paitsi suunniteltuja ja ennakoituja, myös ennakoimattomia. Ne voivat kohdistua ainakin työn johtamisen ja organisoinnin tapoihin ja välineisiin, työntekijöiden työnkuviin, työtehtäviin ja -prosesseihin sekä työhön sisältyvään vuorovaikutukseen. Työn ammatillisen ytimen ja digitaalisten työvaiheiden yhteensovittamiseen saattaa liittyä ristiriitoja. Digitalisointi on synnyttänyt myös uudenlaisia osaamisvaateita sekä herättänyt työ- ja vapaa-ajan välistä rajavetoa koskevia kysymyksiä.

Toisaalta digitalisoidut palvelut vaikuttavat niitä käyttävien ihmisten asiointiin ja elämään. Digitaalinen asiointi edellyttää asiakkailta, potilailta ja kuntalaisilta entistä aktiivisempaa, itsenäisempää ja valveutuneempaa toimijuutta. Toisaalta sosiaalisen syrjäytymisen on todettu ennustavan digitaalista syrjäytymistä, mikä voi puolestaan voimistaa sosiaalista syrjäytymistä entisestään. Palvelujen digitalisointi saattaa siis lisätä etenkin jo valmiiksi, esimerkiksi maahanmuuttotaustan, mielenterveyden ongelmien, työttömyyden tai ikääntymisen vuoksi, heikommassa asemassa olevien ihmisten syrjäytymistä.  

Työryhmässä pureudutaan julkispalvelujen digitalisaatioon ja sen vaikutuksiin organisaatioiden, ammattilaisten sekä asiakkaiden, potilaiden ja kuntalaisten näkökulmasta. Työryhmään odotetaan erityisesti julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisoinnin myönteisiksi ja kielteisiksi koettuja seurauksia käsitteleviä esityksiä, mutta myös muita julkispalveluja koskevat esitykset ovat tervetulleita. Esiteltävät tutkimukset voivat olla lähestymistavaltaan teoreettisia tai empiirisiä, menetelmiltään kvalitatiivisia tai kvantitatiivisia.

 

11. Sosiaaliset oikeudet ja valinnanvapaus

 

Koordinaattorit:

Yrjö Mattila, 
yrjo.mattila@helsinki.fi 

Anne Isotalo, 
anne.isotalo@turkuamk.fi

 

Sosiaalisia oikeuksia ja valinnanvapautta joudutaan pohtimaan koronakriisin aiheuttamien taloudellisten ongelmien vuoksi. Moni on menettänyt työpaikkansa ja työmarkkinoiden pirstoutuminen on lisääntynyt osa-aikatyön ja nollasopimusten myötä. Samalla on esiintynyt ongelmia viimesijaisen toimeentuloturvan jakamisessa avun tarvitsijoiden lisääntyessä. Moni joutuu ruokaa saadakseen menemään leipäjonoon. Uhkana on ollut jopa jaettavan loppuminen. Yhdenvertainen sosiaalipolitiikka on joutunut koetukselle eriarvoisuuden kasvaessa

Vähimmäistoimeentulosta säädetään perustuslaissa, Suomen solmimissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja sosiaaliturvan erityislaeissa. Perustuslaissa taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden, vanhuuden, lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella? Miksi huomattavan moni suomalainen joutuu kuitenkin turvautumaan viimesijaiseen toimeentulotukeen pärjätäkseen? Onko sosiaaliturvamme taso riittävä kohtuullisen toimeentulon saavuttamiseen? Toteutuvatko perustuslakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin perustuvat velvoitteet käytännössä? Toteutuuko työn ja sosiaaliturvan yhteensovitus riittävästi silloin kun henkilö joutuu tekemään vajaita työtunteja kokoaikaisen työn puuttuessa? Onko työ enää parasta sosiaaliturvaa? Millä tavalla sosiaaliturvaa ja työn ja sosiaaliturvan yhteensovitusta tulisi kehittää, jotta järjestelmä palvelisi nykyistä paremmin kansalaisten hyvinvointia ja yhdenvertaisuus sosiaalipolitiikassa lisääntyisi?

Kuntien järjestämissä palveluissa vastakkain ovat kansalaisen oikeus saada sosiaali- ja terveyspalveluja ja osallistua omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon sekä yhteiskunnan tarve säästää kustannuksissa taloudellisen niukkuuden aikana. Sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjän asemasta ja oikeuksista säädetään Suomessa useassa laissa. Potilaan ja asiakkaan valinnanvapautta on asiakaskeskeisyyden lisäämiseksi laajennettu julkisessa terveydenhuollossa, mutta tutkimusten käyttö valinnanvapauden käyttö on ollut vähäistä. Miksi kansalaiset käyttävät vähän tätä mahdollisuutta valita julkisen terveydenhuollon hoitopaikka. Mitä tietoa tarvitaan valinnan perusteeksi? Miten väestön tietoisuutta potilaan ja asiakkaan oikeuksista voidaan lisätä? Millaisia mittareita tulisi luoda valinnan helpottamiseksi.

Työryhmässä tarkastellaan sosiaalisia oikeuksia ja valinnanvapautta sosiaaliturvassa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa monista eri näkökulmista. Työryhmään ovat tervetulleita empiiriset, teoreettiset ja metodologiset sosiaalisia oikeuksia ja valinnanvapautta koskevat esitykset.

 

12. Life course impacts of labour market disadvantages

 

Koordinaattorit:

Kati Kuitto

Finnish Centre for Pensions, Research department

Kirjurinkatu 3, 00065 ELÄKETURVAKESKUS

Email: kati.kuitto@etk.fi

Phone: 029 411 2479

Aart-Jan Riekhoff

Finnish Centre for Pensions, Research department

Kirjurinkatu 3, 00065 ELÄKETURVAKESKUS

Email: arie.riekhoff@etk.fi

Phone: 029 411 2361 

 

The current COVID-19 pandemic has once again shown that the situation of young people on the labour market, particularly those with lower human capital, is vulnerable. Young people are disproportionately found in insecure employment forms (such as temporary employment, false self-employment or low-paid jobs) and, especially in times of crisis, face higher risk of becoming unemployed. Moreover, health problems, especially mental health problems among young people have increased in recent years, leading to increases in disability pension recipiency. Previous research has mainly focused on the short-term consequences of such labour market disadvantages, such as immediate risks of poverty and social exclusion. Yet, disadvantages in early career may have lasting effects on, amongst others, work, career mobility, income, family formation and wellbeing in later life.

This working group focuses on the life course impacts of early career disadvantages, and how social, labour market, family, health, educational and pension policies and combinations of these mitigate their consequences over the life course. Papers on the following themes are particularly welcome:

Patterns and trends in the labour market attachment during early career

Atypical employment, self-employment and unemployment in early careers

Socioeconomic and gender inequalities arising from labour market disadvantages and their long-term consequences for social security

Early career disadvantages, family formation and demographic developments

Consequences of early career disadvantages for pensions

The long-term working life consequences of poor health, health shocks and disability

Policy responses related to early career disadvantages

We particularly encourage contributions providing novel empirical insights. We welcome both studies on Finland as well as comparative studies. Submission may be both in English and in Finnish.

 

13. Kohti kestävää dataohjautuvaa yhteiskuntaa: odotuksia, jännitteitä ja ehtoja 

 

Koordinaattorit:

Marta Choroszewicz, Tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto. Email: marta.choroszewicz@uef.fi

Marja Alastalo, Yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto. Email: marja.alastalo@uef.fi

Esitelmän kieli voi olla suomi tai englanti.

 

Data-analytiikka- ja tekoälysovellusten käyttöönoton eteen tehdään parhaillaan valtavasti työtä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Datan keräämistä ja käyttöä tehostavat uudet teknologiat muokkaavat julkisia palveluita monin tavoin ja monilla tasoilla alkaen asiointitilanteista, johtamisen ja tiedontuotannon käytäntöihin saakka. Julkisen talouden kestävyyspaineiden keskellä data-analytiikan kehittäminen on luonut odotuksia kustannustehokkaista sekä entistä nopeammista ja paremmista palveluista. Kuitenkin datapohjaisiin teknologioihin ja niiden rakentamiseen sitoutuu erittäin paljon julkisia resursseja: rahaa ja ammattilaisten työtä. 

Julkisessa keskustelussa dataohjautuvuutta esitetään usein myönteisessä valossa, vaikka siirtymä kohti datapohjaista päätöksentekoa ja politiikka haastaa perinteiset valtion ja sen kansalaisten suhteet ja johtaa mahdollisesti erilaisiin jännitteisiin ja eriarvoisuuksiin. Tiedämme vielä vähän siitä, miten datapohjaisten julkisten palvelujen rakentaminen vaikuttaa demokraattisiin arvoihin ja julkisen sektorin tehtävään tarjota sosiaaliturvaa kansalaisille. Kansainvälinen tutkimus (esim. Costanza-Chock 2020; Eubanks 2017; O’Neil 2016) osoittaa, että teknologiavetoisesti kehitetty ja toteutettu dataohjautuvien teknologioiden käyttö voi uusintaa ja laajentaa vallitsevia vääristymiä ja eriarvoisuutta ihmisten ja ihmisryhmien välillä sekä luoda uudenlaista eriarvoisuutta, joista Suomessa on keskusteltu edelleen aika vähän.

Tässä työryhmässä keskitymme uusien dataohjautuvien teknologioiden juurruttamiseen julkisiin palveluihin. Toivotamme työryhmään tervetulleiksi teoreettiset, empiiriset ja käytännölliset esitykset. Esitykset voivat käsitellä esimerkiksi seuraavia asioita: 1) data-analytiikan käytön ja toteuttamisen esimerkkejä sekä seurauksia julkisella sektorilla; 2) odotuksia ja haasteita, joita liittyy datan keruuseen, hallintaan ja käyttöön datapohjaisessa päätöksenteossa; 3) järkeilyjä ja käytäntöjä, joilla julkisia palveluita käännetään dataohjautuviksi; 4) eri asiakas- ja ammattiryhmien suhteissa tapahtuvia muutoksia, jotka kytkeytyvät dataohjautuvien teknologioiden kehittämiseen ja käyttöönottoon, ja 5) valtaa, jota dataohjautuvilla teknologioilla on kohdistaa resursseja.

 

Towards a sustainable data-driven society: expectations, tensions, and prerequisites

 

In Finland and beyond, enormous work is currently being done to implement data-analytics and AI-based applications. New data-driven technologies transform public services in many ways and at many levels, from customer service to management and knowledge production practices. The development and use of data analytics have also created high expectations in terms of cost-effectiveness as well as faster and better services. At the same time, a lot of public resources are invested into data-driven technologies such as money and professionals’ work.

In the public debate, data-drivenness is often presented in a positive light, although the shift toward data-driven decision-making and policy challenges the traditional relationship between the state and its citizens, and potentially leads to a variety of tensions and inequalities. Yet, we still know little as far as how new data-driven future of public services aligns with the mission of public sector based on democratic values and provision of social security to citizens. International scholarship (e.g. Costanza-Chock 2020; Eubanks 2017; O'Neil 2016) indicates that technologically developed and implemented data-driven technologies can replicate and expand existing biases and inequalities as well as create new inequalities. These issues have been insufficiently discussed in Finland.

In this working group, we focus on building of new data-driven technologies into public services. We welcome theoretical, empirical, and practical presentations. Presentations may address, for example, the following issues: 1) particular examples of the use of data-analytics in public sector and its implications; 2) expectations and challenges related to collection, management and utilization of digital data for data-based decision-making; 3) reasoning and practices related to translation of public services into a data-driven mode; 4) changes in the relationships between different customer and professional groups, which are related to the development and implementation of data-driven technologies, and 5) the power of data-driven technologies to allocate resources.

The language of the presentation can be Finnish or English.

 

14. Nuorten aikuisten työkyvyttömyys

 

Koordinaattorit:

Jaakko Harkko jaakko.harkko@helsinki.fi

Jouni Lahti jouni.mm.lahti@helsinki.fi

 

Suomessa työkyvyttömyysetuuksia saavien nuorten aikuisten osuus on kasvanut merkittävästi viime vuosikymmeninä. Nuorten aikuisten työkyvyttömyys lyhentää työuria ja toimintamahdollisuuksia yksilötasolla, mutta siitä on myös tullut suuri taloudellinen ja yhteiskunnallinen haaste. Etenkin mielenterveyshäiriöiden kuten masennuksen lisääntyminen on työkyvyttömyyden kasvun taustalla, mutta myös muista syistä kuten tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvaa työkyvyttömyyttä on edelleen merkittävästi.

Työkyvyttömyyden lisääntyminen voi liittyä muutoksiin nuorten aikuisten ryhmän terveydentilassa, ja myös sosiaalisesti määrittyneisiin tekijöihin kuten työelämän lisääntyneisiin vaatimuksiin, lainsäädännöllisiin tekijöihin tai sosiaalipolitiikan toimeenpanoon. Myös mielenterveysongelmiin liittyvän stigman vähentyminen vaikuttaa mielenterveyssyistä myönnettyjen sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrän kasvuun. Viime vuosina sosiaalipoliittisessa keskustelussa on painotettu työhönpaluun näkökulmaa. Sairauspoissaolojen kestoa pyritään lyhentämään ja työllistymistä määräaikaisen työkyvyttömyyseläkejakson jälkeen edistämään.

Työryhmään toivotaan esityksiä liittyen nuorten aikuisten (alle 35-vuotiaiden) ja erityisesti nuorten työntekijöiden työkyvyttömyyttä ja/tai työhönpaluuta määrittäviin tekijöihin. Esityksissä työkyvyttömyyttä ja/tai työhönpaluuta voidaan tarkastella sekä työelämän muutosten, sosiaalipoliittisten järjestelmien että riskien näkökulmasta. Myös muut nuorten työkyvyttömyyttä käsittelevät esitykset ovat tervetulleita. Työryhmässä voi esitellä sekä valmiita tutkimuksia, alustavia tuloksia että alkavia hankkeita.

 

15. Haavoittuneen arjen politiikat

 

Koordinaattorit:

Suvi Holmberg, yliopisto-opettaja (sosiaalityö), Tampereen yliopisto, suvi.holmberg@tuni.fi

Marjaana, Jones, yliopisto-opettaja (kansanterveystiede), Tampereen yliopisto, marjaana.jones@tuni.fi

 

Eläessään arkeaan ihmiset eivät välttämättä ajattele toimintaansa kovin poliittiseksi. Tiskaamisen, lääkkeiden oton tai terveyskeskuskäyntien rutiineissa arki tuntuu etenevän tavalliseen tahtiinsa. Mutta, jos tiskiaine valitaan ympäristösyistä tietyin kriteerein, omaa lääkitystä koskeviin kustannuksiin otetaan kantaa lähettämällä viesti paikallislehden tekstaripalstalle tai terveyskeskuksen palautelaatikkoon jätetään kiittävä palaute hyvästä hoidosta, arki muuttuu poliittiseksi.

Eletyt sosiaaliset, keholliset ja psyykkiset kokemukset myös motivoivat ihmisiä järjestäytymään sekä toimimaan kollektiivisesti. Näihin kokemuksiin voi sisältyä iloa, surua, menetystä, positiivisia kohtaamisia sekä kokemuksia siitä, ettei tule nähdyksi, kuulluksi tai ymmärretyksi. Osaa ne innoittavat hakeutumaan mukaan vertaistukitoimintaan, kouluttautumaan kokemusasiantuntijoiksi tai keräämään ihmisiä yhteisen asian ympärille perustamalla ja ylläpitämällä keskusteluryhmiä sosiaalisessa mediassa. Arjen kokemuksista kumpuavaa tietoa ja ymmärrystä pyritään tuomaan yhä vahvemmin osaksi julkisten palvelujen kehittämistä. Näin yksilöt ja ryhmät voivat kokemustensa pohjalta pyrkiä muuttamaan palvelu- ja hoitokäytäntöjä sekä vallitsevia kulttuurisia tai lääketieteellisiä käsityksiä.

Työryhmässä ollaan kiinnostuneita tavoista, joilla arjen politiisuus jokapäiväisessä elämässä ilmenee ja millaisia merkityksiä siihen liittyy. Keskiössä on erityisesti haavoittunut arki eli tilanteet, joissa arjen voidaan ajatella olevan jollakin tavalla kompleksista: kun siihen kohdistuu sairautta tai sen riskiä, vammautumista, köyhyyttä, väkivaltaa tai muuta vastaavaa painolastia. Arjen poliittisuutta lähestytään laajana käsitteenä, joka voi konkretisoitua arjessa sekä ”äänekkäinä” tekoina, kuten vammais- tai potilasjärjestöjen toimintaan osallistumisena että ”hiljaisempana” toimintana, jonka viesti avautuu pienemälle ryhmälle. Työryhmässä tarkastellaan sitä, kuinka haavoittuneen arjen poliittisuutta voidaan yhteiskuntatieteelliseen tutkimuksen keinoin tavoittaa, jäsentää ja tehdä näkyväksi. Millaisia haasteita ja mahdollisuuksia arjen poliittisuuden tutkimukseen liittyy, ja mitä sillä voidaan saavuttaa esimerkiksi suhteessa sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen? Työryhmään ovat tervetulleita kaikenlaisissa vaiheissa olevat ilmiötä käsittelevät tieteelliset sekä käytännönläheiset esitykset.

Työryhmä on osa Monitieteinen psykososiaalinen syöpätutkimus (MOPSY) -tutkijaryhmän toimintaa ks. https://research.tuni.fi/mopsy/

 

16. Hoivaa nyt ja tulevaisuudessa: miten, kenelle ja millä perusteilla?

 

Koordinaattorit:

Lina Van Aerschot, lina.vanaerschot@jyu.fi

Emilia Leinonen, emilia.a.leinonen@jyu.fi

Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö (CoEAgeCare), Jyväskylän yliopisto

 

Mahdollisimman pitkä kotona asuminen on hoivapolitiikan keskeinen tavoite ja ympärivuorokautista hoitoa on tarjolla entistä vähemmän. Yhä useammin kodeissa asuu hyvin huonokuntoisia vanhuksia, eikä heidän saamansa kotihoito ole määrältään ja laadultaan riittävää.  Myöskään ympärivuorokautinen hoito ei aina tarjoa riittävää hoivaa ja huolenpitoa, vaan joskus vanhusten ja vammaisten tarpeita laiminlyödään. Usein omaiset kantavat hoivasta ja palvelujen järjestämisestä merkittävän vastuun.

Lain mukaan kuntien on tarjottava hoivaa ja hoitoa kaikille, joilla todetaan olevan palveluihin oikeuttavia avuntarpeita. Tutkimusten perusteella kuitenkin tiedämme, että aina ihmiset eivät saa tarpeidensa mukaista apua ja hyvinvointivaltion palvelulupaus saattaa jäädä toteutumatta. Julkinen sektori tuntuu toimivan jatkuvien säästöpaineiden ohjaamana ja yksityiselle sektorille ulkoistetut palvelut on niin ikään kiristetty äärimmilleen. Tarpeen arviointi on tiukkaa ja palveluja myönnetään usein tiukasti vain lääketieteellisin perustein, jolloin sosiaaliset ja muut kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvät tarpeet sivuutetaan. Omaisten kantama vastuu muodostuu joskus kohtuuttoman suureksi, kun palvelut eivät ole riittäviä.

Millaisia Suomen hoivapolitiikka ja palvelujärjestelmä ovat nyt ja millaisia ne tulevat olemaan tulevaisuudessa? Onko Suomi vielä hyvinvointivaltio, joka takaa perustoimeentulon turvan ja huolenpidon vanhuuden tai vammaisuuden vuoksi apua tarvitseville ihmisille? Mikä on omaisten rooli vanhusten ja vammaisten hoivassa ja hoidossa? Pitäisikö omaishoitajia pystyä tukemaan paljon nykyistä enemmän? Millaista on avun riittämättömyys tai hoivaköyhyys?

Työryhmään ovat tervetulleita kaikki hoivan kysymyksiä käsittelevät esitykset. Ne voivat koskea ikääntyneiden tai vammaisten sosiaalista, taloudellista tai terveydellistä hyvinvointia, vertailevaa hoivatutkimusta, hoivapolitiikkaa tai –palveluja. Myös hoivan yhdenvertaisuutta tai eriarvoisuutta, avun riittämättömyyttä ja hoivaköyhyyttä käsittelevät esitykset ovat tervetulleita.

Mukaan sopii niin tutkimusprojekteja, hankkeita tai tutkimussuunnitelmia esittelevät puheenvuorot kuin jo tehtyjä tutkimuksia käsittelevät esitykset.

Sosiaalipolitiikan päivien työryhmähaku on sulkeutunut! Voit tutustua työryhmiin ylempänä. 

Sosiaalipolitiikan päivät tullaan järjestämään etäyhteyksien kautta COVID-19 epidemiatilanteesta johtuen. Työryhmien vetäjät ovat sitoutuneet pitämään työryhmänsä etäyhteyden välityksellä.

Haku Sosiaalipolitiikan päivien 2020 työryhmäesityksiä varten on nyt auki! Toivotamme tervetulleeksi abstrakteja työryhmien aiheisiin liittyen. Työryhmien teemat ovat nähtävissä yllä.

Abstraktien pituus on 200–250 sanaa. Pyydämme lähettämään esitelmäabstraktit sähköpostitse viimeistään 25.9. työryhmien vetäjille. 

Jos esitelmäsi aihe ei sovi mihinkään työryhmään, voit lähettää sen konferenssisihteerille (ks. sähköpostiosoite alta).

Ehdotusten hyväksymisestä ilmoitetaan esitelmäabstraktien lähettäjille sähköpostilla 5.10.2020 mennessä, ja tieto päivitetään myös päivien internet-sivuille. 

COVID-19 epidemiatilanteesta johtuen työryhmät tulevat kokoontumaan etäyhteyden välityksellä.

Lisätiedot: 

Konferenssisihteeri Jaakko Muilu, jaakko.m.muilu@helsinki.fi