Kouluttajat

Kouluttajina Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutuksessa toimivat Helsingin yliopiston ja yliopiston verkostojen kouluttajat sekä alan asiantuntijat. Vastuukouluttajana toimii Innokas-verkoston johtaja Tiina Korhonen.
Tiina Korhonen

Tiina Korhonen toimii dosenttina ja yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa ja johtaa koulun kokonaisvaltaista kehittämistä tukevaa valtakunnallista Innokas-verkostoa. Verkostoon kuuluu 13 koordinaatioaluetta ja yli 700 koulua eri puolilta Suomea. Hänellä on yli kymmenen vuoden työkokemus opettajan ja täydennyskouluttajan tehtävistä sekä koulun johtotehtävistä. Hän on toiminut myös innovatiivisen koulun ja innovaatiokasvatuksen kehittämiseen tähtäävän oppimiskeskuksen johtajana Espoossa. Hän on vetänyt useita kansallisia ja kansainvälisiä tutkimus- ja kehittämishankkeita ja toiminut asiantuntijana digitalisaatioon liittyvissä hankkeissa ja projekteissa.

Korhosen tutkimuskohteena on 2000-luvun oppiminen Innovatiivisen koulun viitekehyksessä. Erityisenä painopistealueena on digitaalisen teknologian ja innovaatiokasvatuksen mahdollisuudet 2000-luvun oppimisen tukemisessa ja kokonaisvaltaisen koulun toiminnan kehittämisessä. Hän tekee tutkimus- ja kehittämisyhteistyötä useiden kansallisten ja kansainvälisten verkostojen kanssa.

Sorella Karme

Sorella Karme vastaa koulutuksen käytännön koordinoinnista sekä koulutuksen osana toteutettavien kehittämisprojektien ohjauksesta. Karme työskentelee projektipäällikkönä Innokas-verkostossa ja hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, sosiaalityöntekijä ja aikuiskouluttaja.

Karmen tutkimusintresseissä painottuu työelämän tutkimus; aikuisten oppiminen, osaamisen kehittäminen, uudenlainen asiantuntijuus, työntekijälähtöinen strateginen – ja kehittäjätoimijuus sekä muutoksen mahdollistaminen sekä tukeminen työyhteisöissä.

Hanna Reinius

Hanna Reinius toimii yhtenä kouluttajista sekä koulutukseen liittyvien kehittämisprojektien ohjaajana. Reinius työskentelee Helsingin yliopistolla väitöskirjatutkijana ja viimeistelee opettajien ammatillista kehittämistoimijuutta koskevaa väitöskirjaansa. Koulutukseltaan Reinius on kasvatustieteen maisteri ja valtiotieteen maisteri.

Reinius on työskennellyt it-alalla asiakas- ja henkilöstökoulutusten sekä työprosessien kehittämisen parissa reilun kymmenen vuoden ajan ennen paluutaan yliopistolle. Vuodesta 2018 lähtien hän on työskennellyt koulun toimintakulttuurin kehittämiseen keskittyvissä tutkimus- ja kehittämishankkeissa tukien kouluja niiden kehittämistyössä sekä koordinoiden koulun toimijoiden ja yliopiston tutkijoiden välistä yhteiskehittämistä. Hänen tutkimuksensa keskittyy koulun toimintakulttuurin kehittämisen teemoihin: digitalisaation vaikutuksiin opettajien opetus- ja yhteistyökäytänteisiin, opettajien ammatilliseen kehittämistoimijuuteen sekä innovatiiviseen ammatilliseen toimintaan.